Kovaa peliä Latviassa

Kun kotimaan ketkut alkavat kyllästyttää, voi lähteä ulkomaille kaivamaan verta nenästään.

Perustimme tytäryrityksemme SIA Ferroplanin Latviaan tammikuussa 2005. Sinisilmämme ovat sen jälkeen avautuneet monilla oppitunneilla. Erään parhaimmista opetuksista antoi ensimmäinen vuokraisäntämme SIA Madara-yhtiön omistaja herra Bila.

Neuvotellessamme vuokratiloista Bila lupasi hoitaa kaiken. Suunnitelmat ja laskelmat vuokratilan kunnostamiseksi oli tehty puolestamme. Myöhemmin selvisi, että hänen suunnitelmissaan oli kunnostaa tila kustannuksellamme ja savustaa meidät ulos vuokrankorotuksilla.

Niin ne vuokrankorotukset. Eräänä päivänä Bila päätti, että vuokra nousee 50 prosenttia. Perusteluna olivat kohonneet palkkakustannukset Latviassa. Sitten alkoi taistelu sähkölaskuista. Koko kaupunki käytti sähköä meidän kustannuksellamme ja sähkömittaria ei jostain syystä päästy lukemaan. Tämän jälkeen Bila päätti, että tontille vievä portti suljetaan. Portista kulkeaksemme meidän piti maksaa porttimaksua, joka nousi koko ajan. Muuten emme olisi päässeet töihin omaan halliimme. Portinvartija oli säännöllisesti sammuneena vahtikopissaan.

Myöhemmin kuulimme, että herra Bilalla on useampi juttu oikeudessa sodittavanaan. Me maksoimme sievoisen summan vain päästäksemme hänestä eroon.

Kun Bila-sotkut alkoivat selvitä, latvialainen kirjanpitäjämme jäi kiinni maksettuaan omia laskujaan tililtämme. Hän kun oli rakentamassa taloa ja tiilien tuominen Liettuasta on  kallista, ymmärtäähän sen. Tietokoneen hän olisi tosin voinut ostaa omilla rahoillaan, jossain se meidänkin raja kulkee.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin Kovaa peliä Latviassa

  1. Päivitysilmoitus: Verot ja blogit | Ferroplan Blogi