Tänään listalla: Suhdesoppaa

Elämme aktiivisia aikoja. Ainakin, jos satutaan kuulumaan kesätyöpaikkaa etsivien massiiviseen laumaan.

Selviö on, että kesätöitä haetaan nykyään paljon aikaisemmin kuin viisitoista vuotta sitten, jolloin suvivirren jälkeen pasahti mieleen, että pitäisikö kesällä jotain töitäkin tehdä. Mitä muita muutoksia on tapahtunut sitten kultaisen (lue: neonkeltaisen) ysäriajan?

Eräs menneen vuosituhannen loppua leimannut ilmiö oli, että suhteilla töitä saanut kivitettiin koulun pihalla. Työ piti löytää omilla ansioilla, eikä kenenkään kumminkaiman tai sukulaisen lipevillä suosituksilla. Siis mitä?!!

Tähän toivon nykyaikana tulleen reippaan asennemuutoksen. Henkilö, joka ei käytä hyväkseen kaikkia mahdollisia suhteita ja suosituksia ei ole kunniallinen vaan tyhmä. Nykypäivän liike-elämässä pitkäaikaiset asiakassuhteet ja kaupat perustuvat nimenomaan hyviin henkilösuhteisiin. Myös vapaa-ajalla on mahdollista verkostoitua. Koskaan ei tiedä keneen voi törmätä kaupan ketsuppihyllyllä. Jos tällaisia suhteita voi myöhemmin hyödyntää, niistä pitää ottaa kaikki irti. (Nimim. Käyntikortit mukana myös leikkipuistossa).

Sitten vielä yksi asia. Ne henkilöt, joiden äiti soittaa ja kyselee flegmaattisen jälkikasvunsa puolesta töitä hyllytetään hakijoiden joukosta a) heti ja b) lopullisesti. Pahoittelen yrityksemme tiukkaa linjausta ko. asiassa.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.