Tuli ajeltua kesälomalla kaunista kotimaata pitkittäin ja poikittain. Navigaattoria en ole koskaan käyttänyt, mutta puhelin neuvoi reitit tietämättömälle kotimaanmatkaajalle.

Keski-Suomen tietämillä aloin ymmärtää, että karttaohjelman tarjoamia lyhyimpiä reittejä voikin kyseenalaistaa. Vasta zoomaamalla tarpeeksi näyttöä huomasin, että olimme jossain maalaiskylän sivuosan takana sijaitsevalla pikkutiellä, mikä vahvistui, kun putosimme ajamaan 40 kilometriä hiekkapäällysteistä tietä.

Kun uusavuttoman häpeä hälveni noin kymmenen kilometrin jälkeen, aloimme nauttia raikkaista maisemista. Muutama Etelä-Pohjanmaan pikkupaikkakunta jäi lähtemättömästi mieleen (siis todella positiivisessa mielessä), eikä niitä olisi nähnyt posotellessa motaria, jossa tapaa vain takapenkkiläisten kirkunan aiheuttamia raskaita kaasujalkoja ja kiristyneitä suupieliä.

Hämmästyttävää oli se, että pikkutiellä meitä vastaan ajeli monta uudennäköistä, kattoon asti lastattua perheautoa. Joko koko Keski-Suomen maalaistalot ovat onnistuneet tekemään sukupolvenvaihdoksen samaan aikaan tai sitten kyseisellä ek:lla huristeli muitakin hallitusti eksyneitä iPhone-kansalaisia.

Toisen uusavuttomuus on toisen leipä. Siinäpä idea! Pystyttää iPhonen ehdottamille lyhyimmille reiteille mukavia taukopaikkoja. Niitä nimittäin jäin navetan ja siilon välissä kaipaamaan. Nykyiset taukopaikat keskittyvät valtatieden vierustoille, mutta iPhone-kansan reitit ovat toiset. Lapsille minikokoinen pallomeri ja aikuisille siisti vessa ja tuoretta kahvia, muuta ei tarvita. Mainokset tietenkin nettiin niin, että puhelin ne löytää ja tien viereen kyltti: OHJASIKO IPHONESI SINUT TÄNNE? Sitten vähän matkan päähän: HIENOA! TERVETULOA TAUOLLE KOKO PERHEEN KANSSA! Minä menisin.