The Love Letter

Rakas Myyjä,

Olen viime aikoina miettinyt suhdettamme kovasti. Yhteiselomme on joskus aika haastavaa, vaikka asiat ovat periaatteessa ihan kunnossa.

Aloitetaan tapaamisistamme. Sinulla on kova halu tulla tapaamaan minua, mutta saan viikoittain kymmeniä tapaamispyyntöjä muiltakin Myyjiltä. On toki mukava tuntea olevansa haluttu, mutta aikani ei riitä kaikille. Aikani ei varsinkaan riitä sellaiselle Myyjälle, joka on tulossa esittelemään luokseni tusinaPowerPoint-esitystään tunniksi.

Tapaan Myyjiä vain tositarkoituksella. Silloin, kun koen, että tapaamisesta on jotakin hyötyä. Muista: jos pyydän sinut luokseni, se tarkoittaa, että todella haluan tavata ja tehdä yhteistyötä. Älä torju pyyntöäni heppoisin perustein. (Tai joudut paneteltavaksi tähän blogiin ja se kosto on kauhea).

Jos kuitenkin pääset luokseni esittelemään tuotteitasi ja palvelujasi, pyytäisin erästä asiaa. Kuuntele, mitä haluan sanoa. Ole kiinnostunut. Esitä, jos et oikeasti ole. Tunnin mittaisen yksinpuhelun kuunteleminen on erittäin raskasta ja vahvistaa päätöstäni olla tapaamatta koskaan enää yhtään Myyjää. Modifioi PowerPointisi minun tarpeideni mukaan, tai repäise ja tuo mukanasi dioja tai piirtoheitinkalvoja. Ne alkavat tänä päivänä erottua joukosta mukavasti. Et välttämättä tarvitse esitystä ollenkaan. Joskus pelkkä aito läsnäolo riittää.

Haluan, että saat minut tuntemaan itseni ainutlaatuiseksi ja tärkeäksi. Siksi tusinaPowerPoint tuntuu samalta kuin tiskirätti naamalla. Tuo esitykseen mukanasi oma persoonasi ja ole aito.

En piittaa referensseistä, yrityksesi koosta tai sen sijainnista. (Kunhan tulet luokseni, kun pyydän). En vaadi virheettömyyyttä, vaan aitoa tekemisen iloa, innostusta ja luovuutta. Tiedän, että olen vaativa Asiakas, mutta lupaan, että jos täytät toiveeni, olen ikuisesti sinun. Silloin hinnallakaan ei ole enää merkitystä. Silloin voimme valloittaa maailman. Yhdessä.

Sinun,

Asiakkaasi

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.