Kova koutsi

Meikäläinen hurahti coachingiin. Se ei ole mikään uusi karppauksen sivuhaara, eikä liioin muodikas puolustuslaji, vaan tarkoittaa valmentavaa johtajuutta.

Seedin EJ-koulutuksen kakkosjaksolla perehdyttiin valmentavaan johtajuuteen eli coachingiin ja meikänainen oli myyty. Valmentavan johtajan pitää olla tyhmä, laiska ja hidas. Tämän tajuaminen hektisessä maailmassa on ensiarvoisen tärkeää ja kääntää koko johtamisfilosofiani horisontin toisin päin.

Valmentava johtaja toimii tietoisesti: pohtii, mitä sanoo ja mitä jättää sanomatta. Siinä on minulla haastetta. Olen sosiaalisissa tilanteissa aika nopea ja usein päädyn sutkauttamaan asioita, joita voisin jättää sanomatta. Tähän liittyy myös kuuntelemisen erittäin tärkeä taito. Se, että malttaa kysyä, kysyä ja vielä kysyä ja sen jälkeen kuunnella, mitä toisella on sanottavaa.

Herättävin oli pieni harjoitus, jonka teimme pareittain. Siinä kumpikin pareista kertoi tai keksi ongelman, jota toinen sai kommentoida pelkästään kysymyksiä esittämällä. Siis vain ja ainoastaan kysymyksiä. Kuulostaa helpolta, mutta kokeile toki seuraavan kerran, kun joku kertoo sinulle ongelman, joka sinun pitäisi ratkaista.

Kun pystyt pitämään rotisi niin, että osaat viedä asiaa eteenpäin pelkillä kysymyksillä, lisätään leveliä. Kysymykset saavat alkaa vain m-kirjaimella ja o-kirjaimella alkavia kysymyksiä taas tulisi välttää. Syy on tietenkin se, että o-kirjaimella alkaviin kysymyksiin yleensä vastataan kyllä tai ei -vastauksilla, kun taas m-kysymyksiin vastaus on monisanaisempi ja vie todennäköisesti myös asiaan paremmin eteenpäin.

Tyhmä, laiska ja hidas…mmm. Tällaiselle pällille, joka tuskin koskaan tulee tietämään kuljettimen tarjouslaskennasta, suunnittelusta ja valmistuksesta kuin murto-osan coaching on kuin vastaus rukouksiin.

Idea ja innoitus: Tiina Harmaja, business coach.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.