Junalla Kiinaan osa 2: Menoa Mongoliassa

Toimitusjohtajat Pentti Patosalmi ja Kari Räsänen (St. Falco Consulting Oy Ltd) heittivät rinkat selkään ja lähtivät junalla Pekingiin. Toukokuun alussa Lahdesta alkanut matka on edistynyt Mongolian rajalle. Tässä matkapäiväkirjan toinen osa:

Lauantai 11.5.

Perillä Irkutskissa. Matkan jatkuessa venäläinen vedätys sen kun vaan jatkuu. Junassa vaunuemäntä suostui lataamaan kännykkämme 100 ruplan hinnalla. Ja kuitenkaan kuittia siitä ei saatu. Eli omaan taskuun meni. Iltakahvilla ravintolavaunussa lasku oli 600 ruplaa, mutta takaisin meille tyrkytettiin 300 ruplaa 1000 ruplan setelistä. Tässä vaiheessa Kari alkoi tutkia hinnastoa, jolloin tarjoilija kipitti nopeasti satasen kanssa takaisin. No entäpä sitten taksi Irkutskin asemalla. Tullessamme ulos asemarakennuksesta, meitä oli vastassa sakea joukko pimeän taksin tyrkyttäjiä. Lopulta teimme sopimuksen yhden kuskin kanssa. Hinnaksi sovittiin 600 ruplaa ja matka alkoi. Niin saavuttiin hotellille noin 20 minuutin ajon jälkeen. Laukut pois autosta ja sitten olikin maksun aika.

Pojat aamukävelyllä. Lämpotila +4 astetta ja tuuli jossain Siperian puolella. Näimpä kuppi kuumaa kahvia on matkan varrella paikallaan. Monikerrospukeutuminen on poikaa.

Pojat aamukävelyllä. Lämpotila +4 astetta ja tuuli jossain Siperian puolella.
Näinpä kuppi kuumaa kahvia on matkan varrella paikallaan. Monikerrospukeutuminen on poikaa.

Tyrkytin kuskille hänen rautatieasemalla laskimella näyttämäänsa 600 (15€) ruplaa. Alkoi kalabaliikki, jossa yrmyn näköinen kuski kertoi uudelleen laskimellaan, että hinta olikin yhdeltä henkilöltä. Hetken katseltuamme kuskin olemusta, tulimme siihen tulokseen, että maksetaan 1200 ruplaa, niin päästään tästä tilanteesta ulos. Tähän loppuivatkin meidän taksiajelut Irkutskissa. Karin loistavalla vainulla ja kartanlukutaidolla käytimmekin sen jälkeen vain yleisiä kulkuneuvoja. Kaupunkialueella kertalipun hinta oli 12 ruplaa, siis n. 0,3€.

Sunnuntai 12.5.

Aamu valkeni ja suunnitelma Baikalille matkaamiseksi alkoi. Meille ehdotettiin taksia hintaan 3000 ruplaa, mutta aikaisemmasta viisastuneina päätimme etsiä muita vaihtoehtoja. Rämisevällä ratikalla keskustaan, Ankara-joen varteen mahdolliselle veneretkelle, mutta kylmä keli (noin 4 astetta) ei kannustanut palelluttamaan itseämme. Sen sijaan selvitelimme paikallisten kanssa mahdollisuutta Baikalille menemiseksi. Samaan aikaan kaverini Pietarista viestitti meille, että bussilla pääsee tunnin välein Listvyankaan. Kysymys kuului, mistä bussi lähtee? Kartasta sekin vastaus löytyi. Haastellisten keskustelujen jälkeen selvisi, että matka maksaa 90 ruplaa ( € 2,20)/henkilö. Päätimme lähteä sinne seuraavan aamuna. Sitä ennen varasimme hotellin netistä, kaikki oli taas järjestyksessä. Saavat taksikustit nuoleskella näppejään.

Pikkubussille Baikalille.

Pikkubussilla Baikalille.

 

Maanantai 13.5.

Aluksi Baikal tuotti pettymyksen, sillä lämpötila laski nollaan ja räntää sanoi koko iltapäivän ja illan. Siinä sitä valmisteltiin pussikeittoja ja pidettiin sadetta. Luontoäiti oli suosiollinen seuraavana aamuna, sillä päivä valkeni kirkkaaseen auringon paisteeseen ja pääsimme nauttimaan Baikalin luonnosta.

Baikal-järven tilavuus on 20% maailman makeasta vedestä ja 80% Venäjän makeasta vedestä.

Baikal-järven tilavuus on 20% maailman makeasta vedestä ja 80% Venäjän makeasta vedestä.

Turistikausi ei ollut vielä alkanut, mutta tapasimme ja juttelimme eri ulkomaalaisten kanssa. Heitä oli Skotlannista, Tasmaniasta, Italiasta ja Ranskasta kaikki menossa tai tulossa pitkin Trans Siperiaa. Paluumatka Irkutskiin sujui pikkubussilla 10 rouvashenkilön kanssa tiivistunnelmaisesti. Hotelli oli varattu edellisiltana ja pienen kävelymatkan jälkeen matkamiehet painoivat väsyneet olemuksensa pehmeän sängyn pielukselle.

Paikallista asutusta Baikal-järven rannalla.

Paikallista asutusta Baikal-järven rannalla.

Paikallinen rakennusyrittäjä Baikal-järven rannalla.

Paikallinen rakennusyrittäjä Baikal-järven rannalla.

 

Tiistai – torstai 14.-16.5.

Mongolia oli seuraava kohteemme. Ennenkuin pääsimme junaan matkamies Pentti kohtasi matkatoverin, jonka kanssa oli päästävä samaan kuvaan. Venäläiset ihmeet eivät loppuneet. Juna-asemalla meille jäi muutama tunti odotteluaikaa ja menimme odotushuoneeseen muhkeille nahkasohville. Tästä huvista tosin sai maksaa € 0,30/tunti. Tähän kyllä kannatti investoida, kun ajatteli alakerran rautapenkkejä.

Matkaajapatsaalla.

Juna tuli ajallaan Moskovan aikaa. Vaunu löytyi ja samalla uudenlaiset aromit hellivät hajuaistiamme. Emme olleet varanneet ruokaa, saatikka vettä matkalle, joten oli suuri yllätys kun kuulimme, että junassa ei olisi ravintolavaunua Ulan Batoriin saakka. Odottelimme maltamattomina pysähdyksiä, jotta voisimme ostaa asemilta edes jotakin, mutta yhdelläkään asemalla ei ollut myyjiä. Kaiken lisäksi juna pysähtyi kaikilla pikku asemilla ja välillä keskelle metsää tai peltoaukeaa.

Löytyihän se kauppa ennen Ulan Batoria.

Löytyihän se kauppa ennen Ulan Batoria.

Saavuimme viimeiselle venäjänpuoleiselle asemalle, passi-ja tullitarkastus, sekä saimme yllättäen kuulla, että juna seisoo täällä kuusi tuntia. Ruokaongelma ratkesi. Samalla huomasimme, että vaunumme oli ainoa, ilman veturia, täynnä ulkomaalaisia. Tuli mieleen Agatha Christien “Idän pikajunan arvoitus”. Viimein juna suunnisti Mongolian puolelle, samat muodollisuudet ja saatoimme odottaa matkan jatkuvan. Iloinen yllätys jälleen; odottelua puolitoista tuntia.

Näin mentiin Mongolian puolelle.

Näin mentiin Mongolian puolelle.

Saksalaista valmistetta oleva junan vaunu oli ilmeisesti valmistettu 60-70 vuotta sitten. Neljän hengen hyttimme oli vaunutelin päällä ja välistä tuntui, että jokin pyörätelin osista tulee lattian läpi. Melu oli koko ajan poikkeuksellisen kova. Junan liikkuessa lattian rajasta tuli hyvin kuumaa ilmaa ja ikkunan raoista erittäin kylmää ilmaa. Yölämpötila oli jossakin nollan tienoilla. Niinpä me saimme valita nukkuessa joko hikoilun tai palelemisen. Junan käytävässa oli junan aikataulu. Sitä tutki myös eräs eläkkellä oleva ranskalainen leidipari.

Olosuhteiden pakosta toinen naisista puhui kohtuullista englantia. Keskustelu kulkeutui matkalukemisiin. Kerroimme, että meillä molemmilla on lukemisena Dostojevskin Idiootti. Nainen taas luki Rikosta ja Rangaistusta. Kuultuaan lukemisesistamme, hän oli haltioissaan intellektuellin kirjallisuuden valinnasta. Tässä vaiheessa olimme jo hyvin pitkästyneitä ko. kirjoihin. Kuitenkin selvisi, että rouva oli eläkkeellä oleva Toulousen yliopiston kirjallisuuden professori.

Väliin meidän vaunu oli näin yksinäinen.

Väliin meidän vaunu oli näin yksinäinen.

Että tällaista junaseuraa tällä kertaa. Niin kuin olettaa voi, keskustelumme muutui kovin yksipuoliseksi ja yleistasoiseksi. Juna kolisteli hissukseen kohti Ulan Batoria ja kahden yön jälkeen olimme perillä. Aikaisemmasta oppien, keskityimme huolellisesti taksin valintaan, joka 10000 Tughrikista alensi hinnan puoleen (2,5€), mikä lienee kohtuullista. Hotellille tultuamme n. 6.30, menimme heti suihkuun ja hetken levon jälkeen aamupalalle. Ensi kerralla kuulette ja näette, millainen paikka on Ulan Bator!

P.S. Lue myös matkapäiväkirjan ensimmäinen osa!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin Junalla Kiinaan osa 2: Menoa Mongoliassa

  1. Nyt käy katteeks! Mielenkiintoisia juttuja idän pikajunasta. Itäänpäin riittää tuota mannerta älyttömän pitkälle.