Junalla Kiinaan osa 3: Ulan Bator

Toimitusjohtajat Pentti Patosalmi ja Kari Räsänen (St. Falco Consulting Oy Ltd) heittivät rinkat selkään ja lähtivät junalla Pekingiin. Toukokuun alussa Lahdesta alkanut matka jatkui Ulan Batoriin. Tässä matkapäiväkirjan kolmas osa:

Torstai 16.5.2013

Asuimme hotelli Kaiserissa, kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Meiltä puuttuivat viimeisen osuuden matkaliput, joten lähdimme niitä metsästämään matkatoimistosta. Ulan Bator – UB näin meidän kesken – pitäisi olla turistipaikka, mutta mistään ei löydy ainuttakaan karttaa. Meidät ohjattiin pääpostitoimistoon, jossa piti olla kaikenlaista turisteja helpottavaa materiaalia, mutta ei mitään. Kysyvät eivät tieltä eksy, ja matkatoimisto löytyi kerrostalon takapihalta kolmannesta keroksesta, mutta ketään ei ollut tavattavissa. Avulias porttivahti yritti auttaa meitä sujuvalla mongolian kielellä ja kohta avustajia oli useampikin ja selvisi, että matkatoimiston edustaja ei tulisi sinä päivänä takaisin. Tutustuimme keskustan ihmeisiin ja päätimme vierailla toimistolla seuraavana päivänä. Matkaohjelma meni uusiksi, kun kuulimme Suomesta, että liput saatavissa lauantaina klo 18.00-19.00. Tällöin meidän piti mennä jurtta-retkelle.

Näkymä Mongoliasta.

Näkymä Mongoliasta.

Meillä kaikilla lienee kuva Mongoliasta yhtenä maailman köyhimmistä talouksista. Kuitenkin katukuvassa näkyvistä autoista on muskeliautoja melkein joka toinen. Asiaa kyseltyämme meille todettiin, että autot ovat liikemiesten. Liikenne on melkoisen kaoottista. Kadun ylitys vaatii rohkeutta, joskus seisten keskellä ajoväylää, odottaen rakosta päästä eteenpäin. Pääkadulla on ajokaistoja kolme suuntaansa. Aasialaiseen tapaan äänimerkkimelu on melkoinen. Pääkaupungissa näyttää olevan poikkeuksellisen paljon rakennustoimintaa. Kerrostaloja nousee vieri viereen nostokurkien värittämänä. Kaupunkikuva kohenee nopeasti. Kadut ja varsinkin jalkakäytävät ovat surkeita. Tien- ja kadurakentamiseen on hurja tarve.

Nykyistä rakenustekniikkaa UB:ssa.

Nykyistä rakenustekniikkaa UB:ssa.

Kaupunkiin on tutustuttu ja hotelli järjesti meille nopeasti auton ja tulkin maaseudun kohteita tutkimaan. Ensimmäinen määränpää oli Tsingis Khan muistomerkki noin 50 km päässä. Poukkoillen välillä hiekkateillä ja välilä väistellen asfaltissa olevia kuoppia, pääsimme perille parissa tunnissa. Samalla väistelimme milloin lehmä-, lammas- ja vuohilaumoja. Yhtäkkia eteemme ilmestyi 40 metrinen ruostumattomasta teräksestä tehty patsas, aikamoinen ilmestys. Se valmistui vuonna 2010 ja ympäristö oli vielä keskeneräinen. Museossa oli hienot suunnitelmat jatkoksi mm. 4500 minisotilaan hyökäysmuodostelma.

Matkalla UB:sta maaseuturetkelle.

Matkalla UB:sta maaseuturetkelle.

Tsingsin Khanin patsaalla.

Tsingsin Khanin patsaalla.

Taas tunnin tai parin ajelu pitkin peltoja ja varsinaisessa pölypilvessä, kun eteemme ilmestyi “Turtle rock”, kilpikonnan muotoinen kalliomuodostelma. Pentti rohkeana vuorikiipeilijänä ja enemmänkin nuorien oppaidemme houkuttelemana kiipesi lähes patsaan päälle. Hevos- ja kameliajelua oli tarjolla, mutta jäi ratsastussaappaat kotiin ja varsinkin kypärä, josta vaimo aina muistuttelee.

Tällä hevosella pääsee ratsastamaan Kilpikonnavuorella.

Tällä hevosella pääsee ratsastamaan Kilpikonnavuorella.

Kilpikonnan uumenissa oppaiden kera.

Kilpikonnan uumenissa oppaiden kera.

Toisena kohteena kilpikonnavuorelta pari kilometriä eteen päin kävimme meditaatiopaikalla, jossa oli ylös nouseva polku ja polun varrella tauluja joissa on erilaisia elämän viisauksia. Arvioimme, että näitä aforismeja oli noin 150-200. Mietiskelypaikka oli Budhalais-uskontoon liittyvä kohde.

Satoja aforismeja matkalla hiljentymistemppeliin.

Satoja aforismeja matkalla hiljentymistemppeliin.

Ja niin alkoi matka takaisin Ulan Batoriin. Paluumatkalla kävime Nomidi-perheessä. Siis aidossaa jurttakodissa. Perheen pää isä oli päivätyössään paimenena. Menimme sisään jurttaan ja kahden lapsen perheen äiti aloitti perusteellisen käsien pesun aina kyynärpäitä myöden, hyvin saippuoiden. Eli hygienia oli hallussa. Sitten pöytä pyyhittiin uutterasti hangaten puhtaaksi. Ja eikun pötyä pöytään. Pienet sormen paksuiset pötkylät maistuivat munkkirinkeleiltä. Ei kuitenkaan niin makeilta, koska mausteena ei ollut sokeria. Muutoin syötävän hyviä. Niin, ja tietenkin juotavaksi teetä, jossa oli maitoa ja suolaa mausteeksi. Ensin hiukan arvelutti, että mikähän mahtaa olla makuelämys? Joimme kupit tyhjiksi ja kiittelimme emäntää tarjoilusta. Paluumatka UB:iin jatkui hiljaisuudessa. Väsyneet, mutta paljon nähneet ja kokeneet matkalaiset saapuivat takaisin hotellille.

Jurttia Kilpikonnavuorella.

Jurttia Kilpikonnavuorella.

Voin tapaista ja pieniä makupaloja teen lisäksi.

Voin tapaista ja pieniä makupaloja teen lisäksi.

 

Perjantai 17.5.2013

Päivälle oli luvattu vain muutamaa aste lämmintä, joten ajattelimme pysytellä lähitienoilla. Ohjelmassa oli tutustuminen International Intellectual Museumiin, joka oli täynnä hoksaamiseen ja luovuuden kehittämisen valmistettuja tuotteita. Kaikki oli saanut alkunsa 11-vuotiaan pojan kehittämästä 3-dimensioisesta puupalapelistä, jotka piti irrottaa toisistaan. Rajoittunut mielemme ei pystynyt erottamaan kahta kapulaa toisistaan, vaikka kuinka vääntelimme. Olisi pitänyt pyöräyttää tekelettä pöydällä, jotta gravitaatio olisi vienyt sisällä olevat kuulat sivuun. Emme aikoneet jatkaa älyllisten tehtävien ratkomista, sillä vaativimmat olisivat edellyttäneet noin 1000 kädenliikkeen suorittamista. Tapasimme museon johtajan ja hetken aikaa rupateltuamme jätimme tämän varsin mielenkintoisen paikan.

Mongoliassa on kolme suosittua urheilumuotoa; ammunta, ratsastus ja paini. Niinpä suunnistimme suurehkoon painipalatsiin. Äijää alkoi lappaa molskille perinteisissä asuissa pipo päässä, pienet shortsit jalassa ja mukanaan kevyt paita, josta kierrettiin vahvahko naru miehen ympäri. Noin 35 metrin halkaisijalla olevalla matolla oli samaan aikaan kymmeniä painijoita ja aina kun joku kellahti molskille, häviäjä irroitti narun ja läpsäytti voittajaa takamuksille. Äijiä riitti aina vain ja vajaan kolmen tunnin kuluttua poistuimme salilta, saas nähdä kuka voitti, luetaan huomisesta lehdestä.

Painiottelun alkuseremonioita.

Painiottelun alkuseremonioita.

Painiotteun tuomareita.

Painiotteun tuomareita.

Tällä välin keli oli taas muuttunut ja alkoi sata räntää. Palasimme hotellille ja jäimme odottelemaan matkatoimiston edustajaa, jotta saisimme junaliput Pekingiin. Liput saatiin lopultakin riitävän ajoissa ja yön jälkeen ei kun kohti uusia seikkailuja. Edessä on vielä kahden päivän junamatka ja sitten saavumme Pekingiin!

P.S. Lue myös matkapäiväkirjan ensimmäinen osa ja toinen osa!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *