R.I.P. Seminaari

Ollaan tultu siihen pisteeseen, että minulla nousevat karvat pystyyn, kun kuulen sanan seminaari. Lähes saman reaktion aiheuttaa konferenssi.

No mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa?

Seminaariohjelman etenemisen voi arvata ennakolta. Aina. Ilmoittautumisen ja kahvin jälkeen ensimmäisen puheenvuoron pitää järjestäjätaho, joka toivottaa vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Tämän jälkeen esiintyy viranomaisten edustaja, joka kertoo päivän aiheesta teoreettisesta näkökulmasta, terästäen esityksensä vähintään miljoonalla taulukolla ja tilastolla. Päivä huipentuu yritysedustajiin, jotka kertovat aiheesta case-esimerkein ja yrittävät samalla myydä omaa tuotettaan yleisölle, jota se ei vähempää voisi kiinnostaa.

Ei, äiti, mä haluan nukkua vielä vähän aikaa..krooh pyyh.

Lopuksi seminaarin järjestäjä kiittää kaikkia aktiivisesta päivästä (puolet osallistujista suunnitteli seminaarin aikana tulevan viikon ruokalistan ja toinen puoli selasi koko ajan sähköpostia) ja sitten annetaan helpottuneet aplodit, jotka vihdoin päästävät koko porukan tuskistaan. Turhautuneet osallistujat valuvat koteihinsa ja äksyilevät kotona perheilleen, koska koko päivä meni hukkaan.

Seminaarien yleisö koostuu erilaisista viranomaisedustajista yritysedustajien loistaessa poissaolollaan. Oikeat päättäjät puuttuvat tilaisuuksista kokonaan. Osallistujia on keskimäärin 10-20, joista kolmasosa häipyy seuraavan tauon aikana paikalta. Jos paikalle on saatu erittäin nimekäs puhuja, osallistujia on paljon, mutta samassa suhteessa kasvaa myös yleisön heikko laatu päätöksenteon tai merkittävien muutosten tekemisen suhteen. Samoin kasvaa tilaisuuden kaiken yleistävä informaatiotaso, koska yleisö ei ole millään tavalla segmentoitunut.

Jaksaa jaksaa, vielä jaksaa!

Seminaarien esitykset ovat kuin suoraan alimmasta alakerrasta. Esiintyjät kilpailevat sillä, kenen PowerPoint-kalvolle mahtuu eniten tekstiä. He lukevat tekstit suoraan kalvoilta ilmeisesti olettaen, etteivät seminaarin vähämieliset osallistujat osaa lukea. Kalvojen välissä he vakuuttelevat kertovansa aiheesta lisää myöhemmin, mikä viimeistään suistaa yleisön reunan yli. Esitykset kestävät vähintään puoli tuntia, joka tuntuu todella pitkältä ajalta kaikkien kannalta, jos esiintyjällä ei ole mitään varsinaista kerrottavaa. Jos luennoitsija alittaa annetun ajan, on tunne rinnastettavissa lähinnä lottovoittoon.

Sanalla sanoen: Seminaarien aika on ohi.

Jos meillä olisi kuitenkin mahdollisuus tekohengittää seminaarit takaisin tähän maailmaan, mitä pitäisi tehdä toisin?

  1. Esityksen ulkoasu. PowerPointin tekstikielto. Tilaisuuden järjestäjä voi yksinkertaisesti ilmoittaa, että esityksissä ei saa käyttää ollenkaan tekstiä tai rajoittaa tekstinkäyttöä tyyliin 5 sanaa / kalvo. Pelkkiä kuvia käyttäviä esiintyjiä voidaan palkita vaikkapa kahden minuutin lisäajalla.
  2. Esityksen kesto. Yhden esityksen kesto ei saa ylitää 15 minuuttia. Aivan ehdottomasti kannatan vieläkin lyhyempiä puheenvuoroja. 5-10 minuuttia riittää kertomaan todella tärkeät asiat. Puheenjohtajan tulee vahtia esiintymisiin käytettyä aikaa kuin natsi. Jos aika ylittyy, kahden varoituksen jälkeen vetäistään johto irti seinästä tai roudataan esiintyjä pihalle niska-pers-otteella.
  3. Seminaarin oheisohjelma. Aamukahvin ja viinerin sijaan tehdään seminaariporukalla pieni aamujumppa tai kierretään reippaasti kävellen tontti tai kortteli kerran ympäri. Tähän kuluu arviolta viisi minuuttia. Palkinnoksi osallistujat saavat vichyvettä tai vaikkapa sen kupillisen kahvia. Toistetaan jumppa/kävelylenkki tauolla. Veikkaan, että hapekkailla aivoilla on mukavampi jatkaa päivää kuin rasvaviineri ruokatorvessa korventaen.Jeeiiiii, seminaari loppui, FREEDOM!!
  4. Seminaarin varsinainen ohjelma. Oli aihe mikä tahansa, siitä pystyy aina rakentelemaan pienen ryhmätyön. Yhdessä tehdessään ihmiset oikeasti verkostoituvat ja tutustuvat. Ryhmien muodostamisessa tietenkin jako kolmeen, ettei pääse kaverin kanssa samaan. Ryhmätyöt puretaan aidosti vuorovaikutteisella tavalla niin, että yleisö ja esiintyjät haastavat toisiaan.
  5. Markkinointi. Miten saada lisää yleisöä seminaareihin? Bonusjärjestelmä voisi toimia: jos seminaariosallistuja saa innostettua seuraavaan tapahtumaan viisi uutta osallistujaa, hänelle maksetaan seminaarin hinta takaisin.
  6. Hinta. Ilmainen seminaari = p*ska seminaari. Hinnan ei tarvitse olla kuin muutaman satasen, kun alkaa jo tuntua, että tästä seminaarista on taatusti hyötyä. Toki pitää olla varovainen: tonnin päivähinnalla pitää jo saada todella paljon eväitä, siis muutakin kuin lounasta ja kahvipullaa.
  7. Nimi. Joku muu kuin seminaari tai konferenssi. Ei siinä muuta.

Kuten eräs aikamme suuri pohtija on sanonut: Elämä on ihmisen parasta aikaa. Maailmassa, jossa elämme on ajasta tullut tietoa tärkeämpi määre. Jos aika on ihmiselle arvokkaampaa kuin tieto, on seminaarien aika auttamatta ohi. Siksi haastan ja pyydän kaikkia seminaarien järjestäjiä pohtimaan päissään vielä kerran edellämainittuja asioita ennen seuraavaa tilaisuutta.

Seuraavan kerran, kun kävelen ulos seminaarista, haluan, että minusta tuntuu tältä! 🙂

Iiiiiiiii!!!!!!

 

 

(Kaikki kuvat Googlesta).

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin R.I.P. Seminaari

  1. Sakkeus sanoo:

    Entäpä jos seminaarin todellinen funktio ei olekaan olla kuulijoita varten. Entäpä jos se onkin osa seminaarin järjestäjän brändäystä, lobbausta ja erityisesti imagon nostoa ja sitä kautta kohderyhmä onkin kilpailijat ja seminaarilla viestitään, että me olemme niin vahvoja, että saamme ministerinkin tänne puhumaan. Siis, jospa seminaari onkin (yritys-)poliittinen ja taktinen manööveri, jossa osallistujat ovat vain sivuosassa. 😉

    • Minna Patosalmi sanoo:

      Jep jep, erittäin hyvä pointti! Tuo näkemys tukee sitä lopputulemaa, ettei ole edes tarkoitus palvella yleisöä. Tästä vain on se ikävä seuraus, että seminaarit loppunevat kokonaan, koska yleisöä ei enää ole. Siihen loppuu sitten se brändäys.

  2. pkorkeam sanoo:

    Sitähän ne seminaarit nykyisellään on onkin – oman hännän nostoa. Korkeammalle sen hännän saisi nostettua, jos vähän miettisi, mitä asiakas haluaa. Hyviä(kin) kokemuksia jaetaan. Minnan esittämillä, sangen pienillä asioilla, kokemus saataisiin muutettua paremmaksi. Kaikkea ei tarvitse tehdä “niin kuin aina ennen” vähän luovuutta ja aktiivista otetta. Työpajat ja kokeilevat jutut tuovat lisäarvoa. Jos haluaa pitää seminaarin itselleen kalvosulkeisilla, eiköhän sen voi tehdä omassa huoneessaan.

    • Minna Patosalmi sanoo:

      😀 Näen jo mielessäni jonkun vetävän itselleen kalvosulkeisia omassa huoneessaan ja nukahtamassa lopulta siihen koneen ääreen.

      Olen samaa mieltä tuossa, että enemmän se tuottaa arvoa sekä yritykselle itselleen että kuuntelijalle, jos tilaisuus on mielenkiintoisesti toteutettu. Olen kuullut viimeisen vuoden aikana vain yhdestä seminaarista, jota joku tuttavani on minulle suositellut. Seminaareja kuitenkin järjestetään vuosittain aika paljon…

  3. Olli sanoo:

    Moi Minna,

    mulla o vähän aiheeseen liittymätöntä asiaa, mutta oli pakko tarttua kiinni siitä kun mainitsit powerpointin tekstikiellon. Powerpointhan on jo itsessään tylsä ja nähty kapine, vaikka siihen laittaisi mitä kuvia formulaäänillä.

    Mä oon viime aikoina tehnyt “seminaarikalvoja” Prezillä:
    http://www.youtube.com/watch?v=pxhqD0hNx4Q
    Ja vastaanotto on aina ollut hyvä ja olen saanut kysymyksiä, “miten noi kalvot olivat noin elävät”. Kannattaa ehdottomasti tutustua, mutta huomata käyttöehdoissa, että ilmaisella versiolla tehdyt esitykset päätyvät kaikkien katsottaviksi.

    Prezin uusi kilpailija on impress, joka on ehkä vähän vaikeampi käyttää, mutta vielä vaikuttavampi 3D-maailman vuoksi.
    http://www.youtube.com/watch?v=81ZLH6sfSso

    En tiedä oliko nää tuttuja työkaluja sulle? Mutta kannattaa ehdottomasti tutustua!

    • Minna Patosalmi sanoo:

      Kiitos loistavista vinkeistä, Olli!

      Olen tarttunut Preziin, mutta yhtään esitystä en ole vielä sillä tehnyt. Olen kuullut muiltakin siitä kehuja. Impress taas ei ole tuttu, mutta tutustun varmasti!

      On käsittämätöntä, miten PowerPoint jyrää edelleen, vaikka se on – juuri kuten mainitsit, todella antiikkinen väline. Toisaalta se tuntuu varmasti hirvittävän edistykselliseltä niistä, jotka vielä alle kymmenen vuotta sitten kopioivat esityksensä piirtoheitinkalvoille. 🙂

      Veikkaan, että tässäkin on käynnissä normi murrosvaihe. Pikkuhiljaa, kun freesimpi sukupolvi siirtyy esitysten luojiksi, myös välineet uusiutuvat. Mahtavaa, että niitä uusia työkaluja on jo olemassa ja aktiivisessa käytössä! Tietyllä tavalla piirtoheittimen käyttö jopa vähän kiehtoo… 😉

  4. Mimosa sanoo:

    Saku Tuomisen luennolta pois lähtiessä joiltakin päiviltä lähti kyllä vähän tuollaisella fiiliksellä. Ainakin inspiroituneena!

    • Minna Patosalmi sanoo:

      Hienoa! 🙂 Se fiilis on tosi mahtava, kun oikeasti tuntee saaneensa uusia ideoita ja inspiraatiota mukaan. Minulle on parhaimmillaan käynyt niin, että on tehnyt mieli lähteä kesken luennon töihin toteuttamaan uusia ideoita, kun on niiiiiiiiiiiiin innoissaan. 😀

  5. Heidi Kaikkonen sanoo:

    Jäin lukemaan ja ihan oli pakko kommentoida 😀
    Meillä on mun pääduunissa eli Partylitella ihan mahtavat seminaarit ja konferenssit ja niistä en luovu!! Tässä vähän makua siitä mistä muutkin voisi ottaa mallia, näistä konf. ja sem. lähdetään aina ihan hulvattomalla fiiliksellä!!
    “Kun innostuu niin onnistuu”
    http://www.youtube.com/watch?v=YmT0rDp0voE

    • Minna Patosalmi sanoo:

      Jes, ihan huimaa, kiitos Heidi! 😀

      En pistäisi yhtään vastaan, jos jokainen seminaari ja konferenssi olisi jonkunlainen elämys. Vähän festaritunnelmaa ja VIP-meininkiä jäisi taatusti mieleen. Eikä tarvitse edes laittaa isoja rahoja kiinni, kun tehdään vaan isolla sydämellä!

  6. Vesa Auvinen sanoo:

    Nappiin kirjoitettu! Päädyimme “R.I.P seminar as usual” johtopäätökseen v. 2009 ja järjestimme oman tapahtumamme täysin uudella konseptilla. Tapahtuman nimi: Winference – löytöretki “Suomen sekä suomalaisten yritysten ja organisaatioiden tulevaisuuden menestystekijöihin”. Tilaisuudessa osallistettiin porukka monin eri tavoin (lyhyitä esityksiä, ideointia, aikamatkailua, prototyyppausta & nopeita kokeiluja, retkikuntia jne) ja pyrittiin luomaan ainutlaatuinen kokemus.

    Lisäksi kokeilimme uutta bisnesmallia, eli 1,5 päivän tapahtumasta osallistujat saivat maksaa mitä tahansa 0-500 euron välillä kokemansa lisäarvon pohjalta. Vanha esitesivukin löytyy vielä, jos jotakuta kiinnosta 🙂 http://www.dazzle.fi/winference.html

    • Minna Patosalmi sanoo:

      Hurraa ja kiitos Vesa; kommenttisi antaa minulle toivoa! 🙂

      Varsinkin täällä b-to-b-puolella tuntuu, ettei uusia tuulia synny ei sitten millään. En ymmärrä, mikä jäykkyys vaivaa perinteisilllä toimialoilla toimivia tapahtumanjärjestäjiä, koska mahdollisuuksia on maailma täynnä. Voisi ollakin oikein hyvä benchmarkata kuluttajapuolen tapahtumia ja ottaa niistä mallia.

      Joka tapauksessa on hienoa nähdä, että “ammattilais”puolellakin tapahtuu! 🙂

      • Vesa Auvinen sanoo:

        Kiitos Minna! Toisaalta ymmärrän tapahtuman järjestäjiä – tuttu kaava & tuttu prosessi takaa tietyn laadun & ennustettavuuden esim. resurssien käytön suhteen. Uusien toimintamallien kokeilu – oli se sitten tapahtuma, tuote, palvelu tai vaikkapa uusi tv-ohjelmakonsepti – on aina riski. Startuppien ja uusien toimijoiden on helpompi & jopa pakko ottaa näitä riskejä murtautuakseen toimialalle – vakiintuneimpien toimijoiden on vaikeampi tehdä sitä sekä mentaalisesti, kulttuurisesti että konkreettisesti. Ehkä meitä ajoi intohimo ja sopiva hulluus kokeilla erilaisia asioita b-to-b puolella 🙂

        Mielenkiintoista oli, että yksi kiinnostavin asia osallistujille & muille sidosryhmille oli tuo liiketoimintamalli “maksa siitä mitä saat” – monet kysyivät, että miten uskalsitte lähteä kokeilemaan tuollaista epävarmaa liiketoimintamallia? Niinpä, ihmettelemme välillä sitä itsekin 🙂 Osa osallistujista maksoi itse asiassa yli tuon 500 euron mikä yllätti meidätkin. Tästä “maksa lisäarvosta” liiketoimintamallista tehtiin tutkimus & väitöskirja Suomessakin juuri äsken…

        • Minna Patosalmi sanoo:

          Kuten tuolla messuähinöissä mainitsin, en edes usko, että ongelmana olisi rohkeuden puute toteuttaa uusia ideoita, vaan laiskuus. Mukavuusalueelta poistuminen ja itsensä arvostelulle alttiiksi asettaminen kun ei ole helppoa, vaan riskialtista ja työlästä.

          Vaarana siinä, että on sopivasti hullu ja intohimoinen toetuttamaan uusia konsepteja on se, ettei enää muuta voi tehdä! 🙂 Kyllä, siihen jää koukkuun. Ette varmaan tekään enää harkitse paluuta vanhaan? Lisää vettä myllyyn ja kiukaalle kans! 🙂

  7. tian nyc sanoo:

    Entäpä jos seminaarin todellinen funktio ei olekaan olla kuulijoita varten.