Kiitos blogi!

Jos joku ei vielä eilisestä facehypetyksestä sitä tajunnut, olin eilen Yle Radio Suomen suorassa radiolähetyksessä Matti Vanhasen kanssa aiheella Millä Suomi nousuun?Kun sain pyynnön tulla mukaan ohjelmaan, ensimmäinen ajatus oli, että onko niillä haastateltavista pulaa. Lopulta päädyin kuitenkin kiittelemään blogia.

Niinhän se usein menee, että yksi asia johtaa toiseen. Luulen, että tässäkin on kyse siitä. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kolme vuotta sitten toukokuussa ja siitä lähtien olen julkaissut artikkelin joka keskiviikko lomat poislukien.

Viime vuonna jaoin muutaman artikkelin Suomen Yrittäjille, mistä syystä sain kutsun bloggariksi yrittajat.fi-sivuston Yrittäjän ytimessä-blogiin. Tämän vuoden tammikuussa sain kutsun ministeri Jan Vapaavuoren tilaisuuteen, jossa oli lisäkseni 15 Suomen johtavaa yrittäjää ja yrityselämän vaikuttajaa keskustelemasta yritysten ja työpaikkojen tulevaisuudesta Suomessa. Seuraavaksi pääsin kolumnistiksi Yrittäjä-lehteen. Jossain tuolla välissä osallistuimme Pelastetaan duunit -ohjelmasarjaan radiossa.

Meikäläinen kuljeskelee edellemainituissa tilaisuuksissa kuin Liisa Ihmemaassa aina yhtä yllättyneenä siitä, että meidän on huomattu ja pyydetään moneen mukaan. Yrityksessämme on myös muita valtakunnan tasolla vaikuttamaan päässeitä henkilöitä ja uskon, että tämä on kaiken sen summa.

Yksi juttu kaiken kehuskelun keskellä on kuitenkin mielettömän tärkeä. Se, että te hyvät lukijat pysytte mukana joka viikko ja jaatte blogia eteenpäin. Se on se asia, jolla tämä pysyy hengissä jatkossakin. Joo kiitos blogi, mutta ennen kaikkea KIITOS LUKIJAT!

Vielä hetkeksi eilisiin tunnelmiin. Kun otetaan huomioon, että kyseessä oli radiolähetys, minulla meni yllättävän kauan miettiessä, mitä vaatteita laitan päälle ja miten hiukset. Pari minuuttia ennen suoran lähetyksen alkua jännitti niin, että teki mieli juosta karkuun.

Nyt jotain jännittää. Pari minuuttia suoran kähetyksen alkuun.

Nyt jotain jännittää. Pari minuuttia suoran lähetyksen alkuun.

Etukäteen olin harjoitellut poliitikkovastauksia, jos en sattuisi ymmärtään tai muistamaan kysymystä. Poliitikkovastaus on yleispätevä painavan mielipiteen oloinen puheenvuoro, jossa ei oikeastaan sanota mitään mistään.

Joku patsastelee studiossa.

Kiitos vielä toimittaja Teija Peltoniemelle hyvästä ohjelmasta ja Matti Vanhaselle hyvästä keskustelusta ja ylläolevan kuvan ottamisesta! 🙂

Ohjelman voitte kuunnella tästä!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin Kiitos blogi!