Äiti on sanonut, ettei saa turhaan huutaa apua, mutta katsotaan nyt, mitä tästä seuraa.

Me suomalaiset ollaan aika sissejä. Mentaliteetti on sellainen, että yksinään on pärjättävä omien huolien ja murheiden kanssa. Kun jokin asia oikein painaa, purraan hammasta vähän kovempaa ja päätetään, että minä pärjään kyllä.

Paineistetussa nyky-yhteiskunnassa, jossa töiden säilyminen on luotettavimmissakin työnantajataloissa  epävarmaa, pärjäämisen ajattelumalli korostuu. Kun jokaisen työpaikka on jatkuvan uhan alla, ei heikkoutta ole syytä näyttää. Pörssiyhtiöt ovat tässä aivan oma lukunsa.

Paineen alla parhaat tulokset tehdään, mutta rajansa kaikella. Kun oikein väsyy, on jokaisen myönnettävä, ettei tulos siitä enää parane, vaan päinvastoin. Ja silti hammasta purraan edelleen. Kyllä minä pärjään, minä selviydyn kyllä, ei tässä mitään hätää. Lopputulos voi olla niin surullinen, etten halua siihen tässä edes mennä.

On olemassa toinenkin vaihtoehto. Pyytää apua. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ymmärtää, milloin tulos ei enää voi parantua, vaan on aika delegoida tai pyytää apua. Asioille voi nimittäin aina tehdä jotain. Delegointi tai avunpyyntö eivät suinkaan tarkoita, että pitää heittää hanskat tiskiin. Se tarkoittaa sitä, ettei jätä asiaa heitteille, vaan ottaa vastuun hoitaa se loppuun tavalla tai toisella. Avun pyytäminen ei osoita heikkoutta, vaan vastuun ottamista.

Kaikki eivät ymmärrä tai voi pyytää apua. Siihenkin löytyy konsti. Tarjoa apua. Kun näet jonkun olevan paineessa, kysy miten voit auttaa. Useinkaan konkreettisiin toimiin ei tarvitse ryhtyä. Monia auttaa jo se, että tietää apua olevan tarvittaessa tarjolla. Pelkkä puhuminen auttaa usein jäsentämään ajatuksia ja näkemään tilanteen kauempaa ja selkeämmin.

Ei ole häpeä pyytää apua.

Tajusitteko yhtään, mitä ajoin tässä takaa? 🙂