Vaikeneminen on kuraa

Matti Meikäläisellä oli hankala työpäivä. Linjastolla numero 3, jolla hän työskenteli oli havaittu virheellisiä tuotteita. Tai siis Matti itse oli ne havainnut. Hän tiesi, että tuotteiden ongelmat johtuivat linjastoa 3 edeltävästä työvaiheesta. Siellä työskenteli muiden muassa Matin hyvät työkaverit Pekka ja Markku.

Koska Matti oli oikein mukava ja sympaattinen, tavallinen matti meikäläinen, hän ei halunnut pahoittaa Pekan ja Markun mieltä huomauttamalla heille virheestä. Ja eihän se oikeastaan hänen asiansa ollutkaan, ajatteli Matti. Kaksi viikkoa myöhemmin asiakas palautti koko vastaanottamansa tuote-erän virheellisenä.

Meistä jokainen on ollut joskus Matin tilanteessa, jossa tietää, että pitäisi avata suunsa ja puhua se puhtaaksi, mutta jokin estää tekemästä sitä. Usein tuntuu, että on parempi pysytellä hiljaa, koska niin välttää vaikeuksia. Meille opetetaan pienestä pitäen, että vaikeneminen on kultaa.

Kun asiaa pohditaan työyhteisön kannalta, vaikutukset voivat olla merkittäviä. Matin kaltaisilla tarkoilla työntekijöillä on päivittäin kymmeniä mahdollisuuksia tarttua tilanteisiin ja vaikuttaa positiivisesti omaan ja muiden tekemisiin. Jos vain uskaltavat avata suunsa.

Suun avaaminen ei saisi tarkoittaa pelkkää valittamista. Että se olisi arvokasta, epäkohtien esille tuomisessa tulisi aina tarjota myös ratkaisu, tai mieluiten jopa muutama erilainen vaihtoehto. Ratkaisuja tarjoavat suunsa avaajat ovat kultaakin kalliimpia.

Suun avaaminen tarkoittaa myös vastuun ottamista. Ilman yhteistä vastuuta asioista menetetään aikaa, rahaa ja tilaisuuksia tehdä asiat paremmin. Yhteiskunnan ja työpaikkojen tasolla vastuunottajia tarvitaan erityisesti nyt, kun pitäisi keksiä keinot päästä takaisin mukaan kansainväliseen kilpailuun.

Vaikeneminen ei ole kultaa, vaan se on kuraa. Kaikkien tulisi ottaa vastuu – ei vain omasta tontistaan, vaan laajemmin yhteisestä hyvästä. Ilman kritiikkiä ei tapahdu kehitystä ja ilman kehitystä ei pysy mukana kisassa.

Ja entäs se toinen puoli sitten? Ei silloinkaan tarvitse vaieta, kun on jotain hyvää sanottavaa. Kiitä kaveria hyvästä työstä, kun on sen aika tai kehaise yllättävällä (tai ihan millä vaan) tavalla. Myös auttaminen toimii aina, siitä jää hyvä mieli molemmille. Ehkä jonain päivänä joku auttaa sinua.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin Vaikeneminen on kuraa