Ma 20.6. klo 13.00
Matkalla Ukrainaan! Matkareittimme kulkee Helsingistä Riian kautta Budapestiin, sieltä rajan yli Ukrainaan ja Svalyvjaan, jossa yövymme. Tämän jälkeen alkaa se jännä osio. Nimittäin 13 tunnin matka ukrainalaisella yöjunalla Ukrainan halki kohti Kiovaa.
Ypöyksin tehty viikon reissu Kuubaan alkoi juuri tuntua leppoisalta kuin kesäpäivä Orimattilan kotieläinpuistossa. Mielikuvissani kaikki mahdolliset intiaaneista avaruusolioihin hyökkäävät junaamme keskellä Ukrainaa, joten kattokaa, kun mä nukun ukrainalaisessa yöjunassa, kun en muutenkaan nuku vieraissa paikoissa, enkä varsinkaan missään kulkuvälineissä. (Tästä syystä olen aina pitkillä lennoilla valmis kuristamaan kaikki lähimatkustajani, jotka nukkuvat lentokoneessa kuin vauvat kirpsakassa kevätpakkasessa ja heräävät makeasta unestaan silmät kirkkaina).
Vieno kysymykseni kuuluu, miksei meillä ole uusia bisneksiä esimerkiksi Mauritiuksella, vaan Ukrainassa?
Ti 21.6.2016
Matkasimme autolla viime yönä Budapestistä Ukrainan rajan yli Svalyvjaan. Matkaan meni yli kuusi tuntia ja sinä aikana tuli nähtyä uskomattoman paljon maissipeltoa. Amatöörin silmin katsottuna maissin kasvukausi näyttää olevan hienossa vauhdissa.
Rajan ylitys sujui ongelmitta ja saavuimme illan kohteeseen puolen yön aikoihin. Tämän jälkeen isäntämme halusi tarjota meille vielä illallista, josta emme voineet kieltäytyä ja lopulta yöunet jäivät neljän tunnin mittaisiksi. Mutta ei se mitään, lohdutan itseäni: ehkä nukun yöjunassa ensi yönä kuin tukki!
Päivän ohjelmaan kuuluu tapaamisia paikallisten hallinnon edustajien kanssa. Kun odottelimme pääsyä tapaamiseen, päätin tarjota koko seurueelle kahvit, vaikka paikalliseen tapaan ei naisten kuulukaan tarjota. Maailmannaisen tyyliin menin kahvilan tiskille maksamaan KOKO LASKUA, niin kuin asian esitin ja iskin rahat tiskiin, kun kerran paikallista valuuttaa oli sattunut mukaan. Kahvilan kassa piteli seteliäni kädessään kuin halpaa makkaraa (siinä kohtaa alkoi muutenkin epäilyttää, koska setelit näyttivät olevan aika isoja laskun summaan verrattuna) ja kertoi, ettei niillä rahoilla voi maksaa. En alkanut siinä asiasta kiistellä ja tarjosin korttia. Ei käy. Tämän jälkeen palasin pöytään ei niin Euroopan omistajan elkein ja totesin, että joku muu joutuu maksamaan, koska rahani eivät kahvilaan kelpaa. Seurue pyysi nähdä rahat. Kävi ilmi, että ne olivat Kazakstanin valuuttaa. No mutta hei, ajatushan se on kaunein, eikö! Tarinan opetus: Mikä maa mikä valuutta?!
Lähes kaikki etukäteen sopimamme tapaamiset ovat peruuntuneet, muuttaneet sisältöä, aikaa ja paikkaa tai henkilöitä. Kaikki tapaamisiin liittyvät muutokset ovat tulleet ilmi lyhyellä varoitusajalla tai juuri kun tapaamiseen pitäisi lähteä. Aikakäsitys on Ukrainassa venyvä ja kaikki tämä edellämainittu tuottaa minulle henkilökohtaista tuskaa ja ahdistusta, koska oharit kuuluvat inhokkilistani top kolmoseen. Vaikka suomalaiset olisivat muuten kankeita bisneksessä, tapaamiset pitävät aina ja jos peruutus tulee (mikään akuuttia oksennustautia vähäpätöisempi syy ei kelpaa), varamies järjestyy paikalle tai vähintään ilmoitus peruuntumisesta. Täällä siitä ei ole tietoakaan. *repii hiuksiaan*
Pitkä päivä takana ja se huipentui 13 tunnin matkustamiseen ukrainalaisessa yöjunassa. Lähestyessämme rautatieasemaa olin enemmän utelias kuin varsinaisesti peloissani tulevasta matkasta. Olimme asemalla hyvissä ajoin ja ehdimme katsella ukrainalaisen maalaiskaupungin menoa aseman läheisyydessä useamman tunnin. Asemat vetävät puoleensa paikassa kuin paikassa epämääräisiä porukkaa, eikä tämä asema ollut poikkeus. Ihmiskohtaloiden näkeminen teki surulliseksi, köyhyys oli käsinkosketeltavaa.
Lopulta matkan kohokohta oli edessä ja junamme saapui raiteelle 3. Ulkopuoleltakaan nähtynä juna ei herättänyt suuria hurraahuutoja. Sisällä odotti oma maailmansa.
Paikallinen yhteistyökumppanimme oli ostanut meille etukäteen liput, koska juna oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Minulle oli varattu oma makuuvaunu ja yhteistyökumppanimme oli bookattu samaan vaunuun suomalaisen konsulttimme kanssa. Junan käytävää pitkin kävellessään tämä suomalainen huikkasi minulle nähdessään koppini, että “Sinulla kävi tuuri!” 2 x 1,5 metrin hytissä minua odotti hyttikaverini, intialaisen näköinen miekkonen. Ei kaverissa varmasti mitään vikaa, mutta painalsin sivuilleni katsomatta samaan koppiin suomalaisen kanssa. Ukrainalainen otti urhoollisesti minun paikkani.
Meille oli varattu junasta “parasta, mitä rahalla saa” eli luksus-tason hytit. Yksi paikka maksoi noin 13 euroa, se oli kallein lippu, mitä oli tarjolla. Hintaan sisältyi teetä, jota vaunuemäntä tarjoili.
Olin kuvitellut vaunun olevan jotain ruotsinlaivan tyyppistä, mutta otetaan siitä pois sähköpistokkeet, vessa, suihku ja puolet tilasta, niin aletaan olla lähellä. Käytävällä oli kaikille yhteinen vessa, jonka lattiassa oli reikä ja pönttö johti perinteisesti suoraan raiteille (näin se on Suomessakin jossain junissa edelleen, joten se ei ollut järkytys). Vessaan kannatti mennä heti alussa, kun lattia oli vielä melko kuiva ja vessapaperia oli tarjolla (sen jälkeen en sitä nähnytkään). Käsienpesusysteemi aukesi toisella vessareisulla ja se olikin ainoa juokseva vesi koko junassa. Vessaa en kuvannut, se olisi voinut järkyttää herkimpiä lukijoita.
Loppujen lopuksi olin tyytyväinen hyttikaverista, joka toi henkistä turvaa (vaikka vaunun ovi oli niin outo, etten saanut sitä auki sisä- enkä ulkopuolelta, joten ei ehkä kukaan muukaan), eikä viiden millin paksuisen seinän takana kuorsaava naapurihytin kaveri tuntunut olevan hänkään kaukana. Yllättäen nukkuminen oli matkan helpoin osuus, koliseva juna peitti alleen ihmisten äänet ja oli yllättävän rahoittava taustaääni. Juna pysähtyi matkalla kymmeniä kertoja asemille ja hiljaisuuteen heräsin silloin monesti.
Ke 22.6.2016
Aamulla vastassa oli helteinen Kiova ja olo oli melko nihkeä, koska junassa mitään pesumahdollisuutta ei ollut sen paremmin kuin juoma- tai ruokatarjoiluakaan. Vasta viimeisen minuutin aikana annoin itseni ajatella, että pian pääsen tästä junasta pois, eikä ikävä ole takaisin.
Vieraanvarainen ukrainalainen yhteistyökumppanimme tarjosi meille mahdollisuuden käyttää Kiovassa hänen kotinsa suihkua ja tarjosi vielä aamiaista, sen jälkeen olo oli todellakin kuin uudella ihmisellä.
Päivän ohjelmassa oli tapaamisia valtionhallinnon tasolla, ympäristöministeriössä. Olimme saaneet parissa päivässä kasaan uskomattoman määrän korkeatasoisia tapaamisia aluehallinnon, valtionhallinnon, rahoittajien ja muiden päätöksentekijöiden kanssa, mistä kiitos kuuluu aktiivisille paikallisille toimijoille.
Minulla on tunne, että olemme asian ytimessä, keskustelemassa asioista juuri oikeiden ihmisten kanssa ja joka paikassa meidät otettiin vastaan suurella mielenkiinnolla ja apua luvattiin antaa joka taholta. Olen erittäin tyytyväinen matkan tuloksiin.
Iltapäivällä suunnatessamme vihdoin kohti Kiovan lentokenttää alkoi takki olla tyhjä. Heikosti nukutut yöt painoivat reippaammankin reilaajan askelta. Kun pääsimme sisään kentän loungeen, söin mahan täyteen ja painelin suihkuun, jossa valutin kuumaa vettä huonoa omatuntoa kokien: olkoon klisee, mutta hitto, miten onnekkaita me kaikki suomalaiset olemme, meillä on oikeasti asiat hyvin, eikä väsymyksestä huolimatta tehnyt mieli valittaa yhtään.
Toinen matkani Ukrainaan alkaa olla lopuillaan. Lennämme tänään illalla Riian kautta Helsinkiin. Minulla on tunne, ettei tämä ole viimeinen Ukrainan reissuni, päin vastoin, tämä on vasta alkua. Ukrainalaiset kumppanimme alkavat tuntua ystäviltä ja tulivat Suomeen käymään juhannuksen jälkeen.
Tässä kohtaa pitää miettiä, onko tämä sen kaiken arvoista. Vastaus tulee heti: On. Meidän on pystyttävä olemaan paikan päällä ja luomaan suhteita tehdäksemme uutta bisnestä.
Jos se on siitä kiinni, olen valmis tekemään tämän uudelleen niin monta kertaa kuin tarvitsee. Ensi kerralla lataan vain mukaan täydellisen Ukrainan yöjuna -survival bagin!