Urheiluhuumaa ja huulirasvoja Ferroplanin messuosastolla

Tervehdys Ferroplanin markkinoinnista! Olen uusi markkinointisuunnittelija Sini Saares ja aloitin työni Ferroplanilla maaliskuun alussa. Yksi ensimmäisistä työtehtävistäni täällä oli päästä mukaan suunnittelemaan messuosastoa Yhdyskuntamessuille, jotka pidettiin 10.-11.5. Jyväskylässä. Meillä oli Ladecin koordinoima yhteisosasto kymmenen muun Lahden seudun ympäristöfirman kanssa ja yhteistyö sujui oikein hyvin.

Kevään suunnittelupalaverissa yhteisosaston teemaksi valittiin urheilu – onhan Lahti urheilukaupunki. Osaston keskelle nostettiin podiumi, jossa jengi sai käydä nappaamassa selfieitä urheiluhengessä. VR-laseilla pääsi puolestaan fiilistelemään, miltä tuntuu mäkihyppy.

Oman osastomme jakotavaraksi keksimme heti alkumetreillä huulirasvan. ;)Huulirasva osoittautuikin suosituksi givariksi, 300 pötköä sujahti messuvieraiden matkaan nopeasti. Kehotimme vieraita nappaamaan huulirasvan matkaan, jotta suksi luistaa vielä loppupäivän. Onnistuneeksi läpäksi asiakastilanteissa muodostui myös huulirasvan haju: vaniljantuoksuinen tuubi toi hajumuistissa mieleen aivan selvästi 90-luvun ja teini-Corollan takapenkin, Wunderbaumin tuoksuista ei voinut erehtyä! Toivottavasti kaikki huulirasvan mukaan napanneet muistavat Ferroplanin ja kyseisen keskustelunavauksen aina avatessaan huulirasvatuubin.

Urheiluhengessä osastomme miehet pukeutuivat jääkiekkotuomarin paitoihin ja me likat Minnan kanssa olimme juoksutamineissa. Ladec oli hommannut paikalle Finlandia-hiihtojen vuoronumerolappuja, jotka rinnassa pyörimme koko messujen ajan. Ne herättivät kyllä kiinnostusta, lounastauollakin useampi henkilö tuli kysymään, mihin kisoihin olen oikein osallistumassa.

Juoksukengät jalassa keksimme Minnan kanssa pysäyttää käytävällä ohikulkijoita ja haastaa heitä juoksukilpailuun osaston ympäri. Aluksi juoksijoita ei tuntunut löytyvän, mutta pikku hiljaa puvuntakkimiehet lämpenivät ajatukselle ja lähtivät hölkälle Lahti-osaston ympäri. Palkinnoksi luvattiin aidot Ferro Plan –aurinkolasit, jotka ovat tosi kuumaa kamaa!

Messuosastomme pääteema oli kemikaaliton pohjavedenpuhdistus ja paikalla molempina päivinä oli vesigurumme Jussi, jonka juttusille yritimme ohikulkijoita napata, milloin huulirasva- milloin juoksulenkkitempuilla. Messujulisteessamme komeili vähäpukeinen nainen puhtaan veden roiskeissa. Messujulistetta tehdessä Minna julisti, että tylsä sinivalkoinen on sitten ainoa juttu, jota Ferroplan ei markkinoinnissaan käytä, ja se on sitten pidettävä mielessä!

Vesipuolen porukan lisäksi Yhdyskuntatekniikan messuilla liikkui jätealan ihmisiä. Heitä varten olimme varanneet toki esitemateriaalia, varsinkin uudistetun Environmental Solution Bookin, jossa esittelimme hienoja jätteenkäsittelyratkaisuja, joita on toteutettu ympäri maailman. Tuodaksemme myös konkretiaa jäteasiaan, olimme ottaneet mukaan messuille VR-lasit ja yhteistyökumppanimme Päijät-Hämeen Jätehuollon tuottaman 360-videon Late-jätteenkäsittelylaitoksesta. Omaa tuotantoamme meillä oli mukana myös Mustankorkean jätelaitoksessa kuvattu 2 minuutin 360-videon pätkä, jossa pääsi kurkistamaan bioenergialaitoksen seinien sisälle juuri ennen tuotannon käynnistämistä. Vaikuttavia laitteita! Messuvieraisiin tuntui tekevän vaikutuksen VR-videoiden todenmukaisuus, fiilis oli kuin olisit tosiaan kärpäsenä katossa isossa jätelaitoksessa.

Arvontana meillä oli osastolla 100 euron lahjakortti urheiluliikkeeseen ja sitä kautta keräsimme lisää tilaajia vasta käynnistetyille uutiskirjeillemme. Uutispainotteisten kirjeittemme avausprosentti on ollut yllättävän hyvä ja suorastaan hunjaa korville oli erään messuvieraan kommentti ”Luin uutiskirjeestänne jäteveden puhdistuksesta nanokuplilla ja ajattelin tulla kysymään lisää”. Joku siis lukee kirjettämme oikeasti!!

Keskiviikon näyttelypäivä oli Yhdyskuntatekniikan messuilla verrattain pitkä klo 9-19. Toimistotyöajan jälkeiset tunnit olivat melko hiljaisia ja porukka keskittyi niille osastoille, jotka olivat avanneet oluthanansa. Hiljaisemmalla hetkellä pääsi vähän kiertämään näyttelyä ja toteamaan, että oman osaston toteutus oli muuhun näyttelyyn verrattuna oikein onnistunut. Avajaistilaisuudessa vaan ei turhaan odoteltu parhaan osaston palkintoa, ei sitä kuitenkaan samaan osoitteeseen jaettaisi kahtena kertana peräkkäin.

Minun messurutistukseni rajoittui vain yhteen päivään, vaikka mielelläni olisin jäänyt vielä toiseksikin päiväksi. Tällaisia työpäiviä lisää! Ja innolla suunnittelemaan seuraavia messuja eli syyskuun Alihankintaa!

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.