Lavapinoajavideo – director’s cut

Yrityksessä, jossa varsinaista markkinointiosastoa ei ole koskaan ollut, mainosvideon toteuttaminen on työn ja tuskan takana. Markkinointi ei ole “oikeaa työtä” ja yhtäkkiä joku (itsensä markkinointipäälliköksi nimennyt) hengittää niskaan ja ahdistaa nurkkaan, ihan konkreettisesti.

Kuvaaja

Yritystämme on siunattu monilahjakkailla työntekijöillä. Yksi näistä on huolto- ja varaosamyyjämme Tomi Laurén, jolla pysyy videokamera kädessä (ja jalustalla). Tomi oli näyttänyt kyntensä videontekijänä kuvaamalla ensimmäisen Lavapinoajavideomme yksin. Minäkin halusin vuolla kultakimpaletta ja aloin painostaa Tomia uuden videon tekoon. Viikon kuluttua Tomi juoksi minua karkuun. Lopulta sain ahdistettua hänet työpisteensä seinää vasten ja pakotin kirjaamaan kalenteriin ajan kuvauksia varten.

Näyttelijät

Sissimarkkinoinnin opit sisäistäneenä en ole valmis tuhlamaan markkinointiin euroja. Siskoni Johanna suostuteltiin vastanäyttelijäksi ja lavojen pinoajaksi. Pitkän ja hikisen uhkailu-kiristys-lahjontakierroksen jälkeen miespääosaa saatiin näyttelemään suunnitteluvastaavamme Jarno Tyyskä, jolla riittää huumorintajua moneen hankkeeseen.

Kuvaukset

Koitti kauan odotettu kuvauspäivä. Oli perjantai-ilta, vapun aatonaatto. Johanna pääsi vauhtiin lavojen pinoamisessa, Rocla meni suoraan, lavat osuivat pinoajaan, kamera kävi, kaikki sujui. Kunnes. Siivoojan pää ilmestyi ikkunaan, kauhea huuto kaikui yli teollisuusalueen

– Mitä te teitte, täällä on puoli taloa pimeenä, imuri ei toimi!

Sulake oli palanut.

Tämän jälkeen Lavapinoajaan iski häiriö, joka lopetti perjantai-illan puhteemme lyhyeen. Maanantaina automaatio-osaston pojat kertoivat, että vika johtui vinossa olleesta valokennosta.

Tästä opimme kokoonpanotyön tarkkuuden merkityksen.

Kuvaukset, osa 2

Alkoi uusi ajojahti. Tomi luovutti nyt helpommin ja kuvauksia varten saatiin sovittua uusi aika. Kaksi päivää ennen kuvauksia iskin kevätinnossani varpaani puutarhatuoliin, minkä seurauksena sinisellä nakilla kävely oli yhtä tuskaa. Kuvauspäivää varjostivat taivaalla roikkuvat sadepilvet. Tällä kertaa ilman ja muut jumalat olivat kuitenkin puolellamme ja saimme koko kuvausrupeaman purkkiin. Ihmetystä herättivät vain kommentit, jotka kuuluivat miesten pukuhuoneesta

– No nyt voit alkaa riisuutua. Ota ensin paita pois.

– Täällä on tosi kuuma.

– Oota, mä kuvaan vielä toiselta puolelta.

Kiitokset ymmärryksestä työntekijöillemme ja vapaaehtoisten pienelle joukolle. Annamme mielellämme nimmareita teille sitten, kun olemme kuuluisia. Ja tässä se nyt on, Lavapinoajavideo – Tirkistelyä – katso tästä.

Tomi ja Johanna tositoimissa

Jos kiinnostuit Lavapinoajasta (muutenkin kuin tirkistelyn suhteen), soita ja kysy lisää 0207 189 720!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.