James Bond meets Ferroplan

Tästä se ajatus sitten lähti: Miss Moneypenny-työpaikkailmoituksesta, jolla haimme palvelukseemme toimistosihteeriä viime syksynä. Palaute ilmoituksesta oli niin hyvää, että teema löysi tiensä asiakaslehden sivuille asti.

Kun teema oli valittu, ideoita syntyi sata minuutissa. Suurin haaste oli kääntää ajatusmaailma niin, ettei juttujen kärkenä ollut teknisen tiedon korostaminen, vaan kiinnostuksen herättävä ulkoasu sekä lyhyet ja ytimekkäät tekstit.

Kuvia metsästettiin aina Vietnamista ja Latviasta saakka, juttuja kirjoitettiin hiki päässä ja kirjoitusvirheitä kyylättiin sen sata kertaa. Lopulta postissa saapui ensimmäinen vedos painosta. Järkytys valtasi mielen, kun Ferroplanin-punainen oli muuttunut porkkananpunaiseksi ja otsikoiden fontit olivat sikin sokin. Päätimme pyytää tarjouksen toisesta painosta. Myös ensimmäiselle painolle annettiin mahdollisuus korjata vedos, mutta sitä ei koskaan kuulunut. Valitettavasti sen painon peli on meidän osalta pelattu.

Uusi vedos saapui nopeasti ja lehden vastaanottajat valittiin tarkasti myynnin porukan kanssa. Sitten alkoi armoton osoitetarrojen liimaus ja lehtien kärräys postiin. Koko homman kruunasi pari päivää myöhemmin sähköpostilla saapunut viesti:

 

Hei Minna!

Lehti tuli ja saatte siitä täydet pisteet. Persoonallinen ja rohkea, aivan kuten tekijänsäkin. Muut asiakaslehdet laitan aina suoraan roskiin, mutta tämänhän olisin katsonut vaikkei tuttuja oltaisikaan.

 

 Ja tässä se nyt on: FerroNews 2012, vauhtia ja etenkin vaarallisia tilanteita.

Kaikenlaista palautetta otan vastaan edelleen erittäin mielelläni!

 

P.S. Äänestä suosikki-Bondiasi Facebook-sivuillamme; voit voittaa yllärin!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin James Bond meets Ferroplan

  1. Päivitysilmoitus: Geronimoooo! | Ferroplan Blogi