Päivän pinkki

Eihän teillä muilla mene työt koskaan kotiin? Minulla on käynyt niin tämän pinkin teeman kanssa.

Päätin viime viikolla heittää haasteen itselleni: julkaisen joka päivä Facebook-sivullamme Päivän pinkki -kuvan Alihankintamessujen alkuun saakka. Innoituksen lähteenä ei rehellisesti sanottuna ollut vain haaste itselle, vaan tietenkin myös markkinoida ja pitää ihmisten mielissä tulevat messut ja niiden teema.

Haasteen alkaessa elettiin päivää 19 ennen messuja. Suurin pelko haasteessa on tietenkin saada tarpeeksi kuvamateriaalia ja muistaa julkaista joka päivä, myös viikonloppuna. Pelkoni oli siinä mielessä turha, että ympärilläni on yllättävän paljon pinkkejä asioita. Inspiraatiota tai motivaatiotakaan ei tarvitse hakea; se iskee aina silloin, kun pitäisi siivota tai leikata nurmikkoa.

Naapurustossa ja kotiväessä Päivän pinkin kuvaushetket aiheuttavat Mitä sä NYT teet?! -kommentteja ja epäilemättä hulluusleiman vahvistumista. Esimerkiksi pyöräilykuvan saamiseksi vaadittiin noin 20 kierrosta pyörällä talon ympäri kännykkä kädessä maata kuvaten. (Myös eräs tuleva pyykkinarukuva aiheutti kulmien nostelua kotinurkilla). Päivän pinkki on tullut kotonamme jo käsitteeksi: 3-vuotias poikamme puki pinkin hupparini päälle, juoksi ympäri taloa ja huusi: Täällä tulee Päivän pinkki! 🙂

Tähän mennessä julkaistut Päivän pinkki-kuvat:

Päivän pinkki 1/19. Elämässä on yllättävän paljon pinkkejä asioita.

Päivän pinkki 1/19.

 

Päivän pinkki 2/19. Näkyyks kello?

Päivän pinkki 2/19.

 

Päivän pinkki 3/19. Pinkit biisit ovat parhaita.

Päivän pinkki 3/19.

 

Päivän pinkki 4/19. Vielä yksi pinkki jäätelöpeittopäivä.

Päivän pinkki 4/19.

 

Päivän pinkki 5/19. Pinkit kyydit ovat parhaita.

Päivän pinkki 5/19.

 

Päivän pinkki 6/19. Siitä se pinkki ajatus sitten lähti.

Päivän pinkki 6/19.

 

Päivän pinkki 7/19. Myös itse itselle kirjoitettu pinkki viesti toimii.

Päivän pinkki 7/19.

 

Luvassa on vielä mitä pinkeimpiä kuvia. Jos et ole mukana Facebook-sivuillamme, nyt on hyvä hetki liittyä seuraan, ettet missaa yhtään pinkkiä kuvaa. Lämpimästi tervetuloa!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin Päivän pinkki