Soitin viime talvena kaupungille antaakseni palautetta teiden auraamisesta. Keskustelu k\u00e4ytiin jotenkin n\u00e4in:<\/p>\n
Min\u00e4<\/strong>: Hei, haluaisin antaa palautetta kotikatuni aurauksesta.<\/p>\n Virkailija<\/strong> (masentuneella ja tuskastuneella \u00e4\u00e4nell\u00e4 huokaisten): Ahaa, mik\u00e4 osoite on kyseess\u00e4?<\/p>\n Kerroin.<\/p>\n M<\/strong>: Niin ett\u00e4 haluaisin kiitt\u00e4\u00e4 hyv\u00e4st\u00e4 teiden aurauksesta. T\u00e4n\u00e4 talvena homma on hoidettu tosi hienosti.<\/p>\n V<\/strong>: ?? (Syv\u00e4 hiljaisuus).<\/p>\n M<\/strong>: Voisitteko kertoa kiitokset ihan sille henkil\u00f6lle, joka tiet\u00e4mme auraa?<\/p>\n V<\/strong> (Iloisella \u00e4\u00e4nell\u00e4): Siis, tuota, kyll\u00e4 voin. Terveiset menev\u00e4t perille t\u00e4t\u00e4 kautta.<\/p>\n M<\/strong>: Hienoa, ei sitten muuta, hei!<\/p>\n V<\/strong>: Hei!<\/p>\n <\/p>\n Viikonloppuna ruokakaupassa kohtasin vihannesosaston puntarin \u00e4\u00e4ress\u00e4\u00a0vanhan mummon, jolla oli vaikeuksia l\u00f6yt\u00e4\u00e4 oikea numero vaa\u2019asta. H\u00e4n painoi v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 nappia ja n\u00e4ytti turhautuneelta. Min\u00e4 jonotin vieress\u00e4. K\u00e4vimme seuraavan keskustelun:<\/p>\n Min\u00e4<\/strong>: Voisinko auttaa?<\/p>\n Mummo<\/strong>: ?? (Tuijottaa suu auki).<\/p>\n Min\u00e4 hymyilen, sitten mummo ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4.<\/p>\n Mu<\/strong>: Kyll\u00e4, kotimaisten tomaattien numeroa etsin.<\/p>\n Mi<\/strong>: Se on 102, t\u00e4ss\u00e4. (Osoitan sormella satakakkosta).<\/p>\n Mu<\/strong>: Voi kiitos, yst\u00e4vi\u00e4 l\u00f6ytyy aina!<\/p>\n <\/p>\n Millaisessa jamassa maailma\u00a0on, kun kiitt\u00e4minen ja avun tarjoaminen aiheuttavat t\u00e4llaista h\u00e4mmennyst\u00e4?<\/p>\n\n\n