Asia, jonka kanssa juhlien järjestämisessä tulee aina kiire on kutsut. 30-vuotisjuhlammekaan ei tehnyt tässä poikkeusta.

Kutsujen suunnittelu olevinaan aloitettiin hyvissä ajoin. Tehtävää lähti ratkaisemaan uuden mainostoistomme Design Kuminan Anu. Ennen varsinaisten kutsujen lähettämistä kaikille kutsuvieraille lähetettiin sähköpostilla ennakkokutsu, jossa pyydettiin varaamaan juhlapäivä kalenteriin.

Koska juhlien teemaksi valikoitui musiikki ja erityisesti kitarat, oli siitä helppo ponnistaa ideointitasolle. Jotain musiikkiin liittyvää siis. Jotain, joka olisi helposti postitettavissa eli kätevän kokoinen. Ei tavallisen A4-kutsun näköinen eikä muotoinen. Ding! Lamppu syttyi: CD-levy.

Kutsun kotelo tehtiin CD-levykotelon kokoiseksi ja näköiseksi. Kun paketin avasi, sisältä löytyi CD-levyn näköinen juhlaohjelma, jossa ohjelmanumerot olivat “biisejä”. Lisäksi lähetys sisälsi keikkalipun, jossa oli repäistävä osa sisäänpääsyä varten. Ja ne kitarat: pakettiin kuului juhlalogollamme varustettu plektra, jolla pääsi jo etukäteen soittelemaan ilmakitaraa tai tavallista ihan oman mieltymyksen mukaan. Kotelon päälle painettiin magea kitaran silhuetti ja väriksi valittiin normivalkoisista kirjekuorista mahdollisimman paljon poikkeava rokkaava musta. Supernopean painotyön meille teki ja toimitti N-Paino ja kutsut saatiin maailmalle.

Pari päivää ennen viimeistä ilmoittautumispäivää katselimme ilmoittautuneiden listaa. Yli kahdestasadasta vieraasta yhdeksän oli ilmoittanut. Jos en ollut siihen mennessä nukkunut öitäni hyvin, en varmasti nukkunut silloinkaan. Sähköpostimuistutus lähti saman tien kaikille kutsutuille. Takaisinpäin alkoi tulla sellaisia viestejä kuin: “Vahvistan vielä ilmoittautumiseni juhliin. Olettehan saanut viestin, jonka lähetin kaksi päivää sitten?”

Tässä vaiheessa alkoi kylmä hiki hiipiä selkään. Jos juhliin oli ilmoittauduttu, mikseivät viestit olleet tulleet perille? Kutsussa olimme ohjeistaneet ilmoittautumaan yleiseen sähköpostiimme ferroplan@ferroplan.fi.

Kun tarkastimme sähköpostin roskapostia myöten, sai paniikki ihan uuden ulottuvuuden. Viestejä ei löytynyt. Juuri kun olin pukemassa takkia ylleni lähteäkseni kotiin loppuviikoksi itkemään, selvisi, että kyseistä sähköpostia ei ollut päivityksen yhteydessä laitettu ajan tasalle ja siksi postit eivät näkyneet laatikossa. Pienen kaivelun jälkeen viestit löytyivät. Konkreettisesti tunsin, kuinka elämäni lyheni taas parilla päivällä silkan verenpaineen nousun takia.

Eikä siinä vielä kaikki. Tein mokan ja jätin kutsusta pois pukukoodin. Koska aloin saada asiasta kyselyjä, päätin hyödyntää unohdukseni. Viimeisenä ilmoittautumispäivänä lähetin vielä kerran sähköpostia kaikille vieraille otsikolla: “Kuinka pukeutua treffeille kuuman kolmekymppisen kanssa?” Viestin sisällössä kerrottiin pukukoodi, (joka oli smart casual), sekä muistutettiin ilmoittautumaan. Paluupostina tulvi huumorintäyteisiä ilmoittautumisia.

Näin saimme suurimman osan porukasta kokoon, mutta aivan älyttömän työn tekivät vielä sihteerimme ja myyjämme, jotka soittelivat läpi kymmeniä asiakkaita. Lopulta kasassa oli pari sataa henkeä mukaan luettuina oma porukka sekä SIA Ferroplanin eli Latvian yksikkömme ja Vietnamista saapunut vientijohtajamme.

Kutsurumba kokonaisuutena näyttelee merkittävintä osaa juhlissa, koska ilman vieraita juhlat eivät ole juhlat. Yksin en olisi tätä tanssia läpi pystynyt viemään, joten suuri kiitos kaikille, jotka pyörittivät kuvion läpi!

Mitäs mieltä olette kutsusta, houkuttelisiko sinut mukaan rokkaamaan?