R.I.P. Seminaari

Ollaan tultu siihen pisteeseen, että minulla nousevat karvat pystyyn, kun kuulen sanan seminaari. Lähes saman reaktion aiheuttaa konferenssi.

No mikä siinä nyt sitten on niin kamalaa?

Seminaariohjelman etenemisen voi arvata ennakolta. Aina. Ilmoittautumisen ja kahvin jälkeen ensimmäisen puheenvuoron pitää järjestäjätaho, joka toivottaa vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Tämän jälkeen esiintyy viranomaisten edustaja, joka kertoo päivän aiheesta teoreettisesta näkökulmasta, terästäen esityksensä vähintään miljoonalla taulukolla ja tilastolla. Päivä huipentuu yritysedustajiin, jotka kertovat aiheesta case-esimerkein ja yrittävät samalla myydä omaa tuotettaan yleisölle, jota se ei vähempää voisi kiinnostaa.

Ei, äiti, mä haluan nukkua vielä vähän aikaa..krooh pyyh.

Lopuksi seminaarin järjestäjä kiittää kaikkia aktiivisesta päivästä (puolet osallistujista suunnitteli seminaarin aikana tulevan viikon ruokalistan ja toinen puoli selasi koko ajan sähköpostia) ja sitten annetaan helpottuneet aplodit, jotka vihdoin päästävät koko porukan tuskistaan. Turhautuneet osallistujat valuvat koteihinsa ja äksyilevät kotona perheilleen, koska koko päivä meni hukkaan.

Seminaarien yleisö koostuu erilaisista viranomaisedustajista yritysedustajien loistaessa poissaolollaan. Oikeat päättäjät puuttuvat tilaisuuksista kokonaan. Osallistujia on keskimäärin 10-20, joista kolmasosa häipyy seuraavan tauon aikana paikalta. Jos paikalle on saatu erittäin nimekäs puhuja, osallistujia on paljon, mutta samassa suhteessa kasvaa myös yleisön heikko laatu päätöksenteon tai merkittävien muutosten tekemisen suhteen. Samoin kasvaa tilaisuuden kaiken yleistävä informaatiotaso, koska yleisö ei ole millään tavalla segmentoitunut.

Jaksaa jaksaa, vielä jaksaa!

Seminaarien esitykset ovat kuin suoraan alimmasta alakerrasta. Esiintyjät kilpailevat sillä, kenen PowerPoint-kalvolle mahtuu eniten tekstiä. He lukevat tekstit suoraan kalvoilta ilmeisesti olettaen, etteivät seminaarin vähämieliset osallistujat osaa lukea. Kalvojen välissä he vakuuttelevat kertovansa aiheesta lisää myöhemmin, mikä viimeistään suistaa yleisön reunan yli. Esitykset kestävät vähintään puoli tuntia, joka tuntuu todella pitkältä ajalta kaikkien kannalta, jos esiintyjällä ei ole mitään varsinaista kerrottavaa. Jos luennoitsija alittaa annetun ajan, on tunne rinnastettavissa lähinnä lottovoittoon.

Sanalla sanoen: Seminaarien aika on ohi.

Jos meillä olisi kuitenkin mahdollisuus tekohengittää seminaarit takaisin tähän maailmaan, mitä pitäisi tehdä toisin?

  1. Esityksen ulkoasu. PowerPointin tekstikielto. Tilaisuuden järjestäjä voi yksinkertaisesti ilmoittaa, että esityksissä ei saa käyttää ollenkaan tekstiä tai rajoittaa tekstinkäyttöä tyyliin 5 sanaa / kalvo. Pelkkiä kuvia käyttäviä esiintyjiä voidaan palkita vaikkapa kahden minuutin lisäajalla.
  2. Esityksen kesto. Yhden esityksen kesto ei saa ylitää 15 minuuttia. Aivan ehdottomasti kannatan vieläkin lyhyempiä puheenvuoroja. 5-10 minuuttia riittää kertomaan todella tärkeät asiat. Puheenjohtajan tulee vahtia esiintymisiin käytettyä aikaa kuin natsi. Jos aika ylittyy, kahden varoituksen jälkeen vetäistään johto irti seinästä tai roudataan esiintyjä pihalle niska-pers-otteella.
  3. Seminaarin oheisohjelma. Aamukahvin ja viinerin sijaan tehdään seminaariporukalla pieni aamujumppa tai kierretään reippaasti kävellen tontti tai kortteli kerran ympäri. Tähän kuluu arviolta viisi minuuttia. Palkinnoksi osallistujat saavat vichyvettä tai vaikkapa sen kupillisen kahvia. Toistetaan jumppa/kävelylenkki tauolla. Veikkaan, että hapekkailla aivoilla on mukavampi jatkaa päivää kuin rasvaviineri ruokatorvessa korventaen.Jeeiiiii, seminaari loppui, FREEDOM!!
  4. Seminaarin varsinainen ohjelma. Oli aihe mikä tahansa, siitä pystyy aina rakentelemaan pienen ryhmätyön. Yhdessä tehdessään ihmiset oikeasti verkostoituvat ja tutustuvat. Ryhmien muodostamisessa tietenkin jako kolmeen, ettei pääse kaverin kanssa samaan. Ryhmätyöt puretaan aidosti vuorovaikutteisella tavalla niin, että yleisö ja esiintyjät haastavat toisiaan.
  5. Markkinointi. Miten saada lisää yleisöä seminaareihin? Bonusjärjestelmä voisi toimia: jos seminaariosallistuja saa innostettua seuraavaan tapahtumaan viisi uutta osallistujaa, hänelle maksetaan seminaarin hinta takaisin.
  6. Hinta. Ilmainen seminaari = p*ska seminaari. Hinnan ei tarvitse olla kuin muutaman satasen, kun alkaa jo tuntua, että tästä seminaarista on taatusti hyötyä. Toki pitää olla varovainen: tonnin päivähinnalla pitää jo saada todella paljon eväitä, siis muutakin kuin lounasta ja kahvipullaa.
  7. Nimi. Joku muu kuin seminaari tai konferenssi. Ei siinä muuta.

Kuten eräs aikamme suuri pohtija on sanonut: Elämä on ihmisen parasta aikaa. Maailmassa, jossa elämme on ajasta tullut tietoa tärkeämpi määre. Jos aika on ihmiselle arvokkaampaa kuin tieto, on seminaarien aika auttamatta ohi. Siksi haastan ja pyydän kaikkia seminaarien järjestäjiä pohtimaan päissään vielä kerran edellämainittuja asioita ennen seuraavaa tilaisuutta.

Seuraavan kerran, kun kävelen ulos seminaarista, haluan, että minusta tuntuu tältä! 🙂

Iiiiiiiii!!!!!!

 

 

(Kaikki kuvat Googlesta).

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin R.I.P. Seminaari