Se olisi niin kuin viimeinen postaus ennen lomia käsillä. Mietin mielessäni jotain kesäistä, kaunista ja suoraan sydämestä kirjoitettua, mutta toisinhan siinä taas kävi.

Edellisinä vuosina olen napannut kesäkuvia teollisuusalueelta ja fiilistellyt kaunista luontoa. Myös tänä vuonna ajatus käväisi mielessä. Lähdin taas tienvierukselle kukkia keräämään ja löysinkin kauniita yksilöitä. Yritin tehdä tämän vaivihkaa, koska kukkien kerääminen keskellä päivää ei kuulu useimpien teollisuusalueella toimivien henkilöiden työnkuvaan (en kyllä ymmärrä miksei, koska se voi vaikkapa ruokkia luovuutta ja auttaa rentoutumaan).

Astetta nolommaksi homma muuttui, kun minun piti ottaa itsestäni kuva haistelemassa kivoja kukkia taustana sinivalkoinen kesätaivas. Piilouduin hallin päätyyn parkkipaikalle, jossa harvoin siihen aikaan on vilkas liikenne. Nythän sattui niin, että juuri kun poseerasin omalle kännykkäkameralleni kukat nenässä, ajoi parkkipaikalle myyntijohtajamme kyydissään kaksi tärkeää ulkomaalaista vierasta. Tällä kertaa sain omaksikin yllätyksekseni pidettyä naamani peruslukemilla. Vinttasin kukat nopeasti olan yli nurkan taakse ja lähdin vastaanottamaan vieraita ihan niin kuin olisin varta vasten heitä siinä odotellut. (Näin jälkikäteen ajateltuna olisin aivan hyvin voinut ojentaa kukat tulijoille).

Oli miten oli, ensivaikutelma vieraisiin tuli tehtyä jälleen kerran. Ainoa kuva, jonka ehdin ottaa, oli käyttökelvoton. Kävin sen sijaan nappaamassa uuden, että saan teille edes jonkinmoiset kesäterkut ja -toivotukset lähtemään tässä:

Sinivalkoista, ihanaa, kunnon suomalaista kesää kaikille!

Blogi palaa kuvioihin, kun vilja on kypsää. Lämmintä, iloista ja rentouttavaa kesää vielä kerran juuri sinulle!

P.S. Heinäkuun keskiviikkoina voit käydä lukemassa lisää noloja tilanteitani artikkeleissa Nolojen tilanteiden nainen ja Nolojen tilanteiden nainen vol. 2.