Toimitusjohtajat Pentti Patosalmi ja Kari Räsänen (St. Falco Consulting Oy Ltd) heittivät rinkat selkään ja lähtivät junalla Pekingiin. Toukokuun alussa Lahdesta alkanut matka saavutti vihdoin päämääränsä Pekingin. Tässä matkapäiväkirjan neljäs ja viimeinen osa:

Sunnuntai 19.5

Lyhyehkö yö, sillä taksi odotti aamulla klo 6.00 viedäkseen meidät rautatieasemalle. Lämpötila oli nollan tuntumassa, vuorilla lumipeite, vaikka edellisenä päivänä oli lämmintä yli 20 astetta. Oli kerrankin rehellinen kuski. Pikkuhiljaa vanhoja tuttavuuksia alkoi hiippailla laiturilla; senor Brassi, edelleen aurinkolasit silmillään, ladies Ranskasta, americanos jne, koko jengi koossa. Oltiin vaihteeksi kiinalaisessa junassa, ei rahanvaihtoa, ei ruokaa, ei juomaa, tästä se taas alkaa. Aina junan pysähtyessä kyselttiin kuinka pitkään tässä ollaan, vastaus oli aina sama 10 minuuttia vaikka seistiin 1,5 tuntia. Illansuussa tultiin rajalle, passi- ja tullimuodollisuudet etenivät normaalisti. Ainoa aamiaseväs oli yksi appelsiini, jonka tulliporukka otti itselleen. Mielenkiintoista oli telinvaihto, sillä Kiinassa on erilainen raideleveys.

Raideleveys muuttuu, telien vaihto junan alle.

Pääsimme heti aamutuimaan kokemaan, että kiinalainen yhden peiton politiikka ei ole meitä varten. Aamutuimaan lämpötila laski lähelle viittätoista. Aioin nukkua ilman paitaa, kun taas Pentti veti jo hyvissä ajoin pitkät kalsarit ja ulkoilutakin lämmikkeeksi. Heräilin viiden maissa ihmettelemään, mitä tässä tekisi. Unohdin lapsipolitiikan ja kaivoin jostain toisen peiton, jotta saisin nukuttua vielä hetken. Penttikin heräsi varsin tyytyväisinä pitkien kalsareiden lämmittämänä ja lähdimme aamupalalle. Sinne oli jo keräntynyt aika joukko ulkomaisia kanssamatkustajIa, jotka totesivat, että ravintolavaunu oli junan paras paikka, kun aamuaurinko lämmitti meidät kaikki.

Yllättäen saimme aamiais- ja lounaskupongit ilmaiseksi. Tapasimme myös ranskalaisen kirjallisuusprofessorin, ja keskustelut siirtyivät Voltairiin ja Candide-kirjaan. Pentti päätti tilata oluen. Ihmettelimme, kuinka pärjäämme koko päivän ilman evästä, kun paikallista rahaa ei saanut mistään. Selvisihän se pikaisesti, kun ravintolan pääjehu alkoi vaihtaa rahaa. Ei mikään huippukurssi, mutta elämä jatkui. Täytyyhän kavereidenkin elää. Maisemat Kiinassa olivat aika mahtavat, kevät oli saanut puut lehdelle ja rata kulki läpi vuorten. Odotukset olivat korkeat, millaiselta Peking näyttää.

Maanantai 20.5.

Saavuimme päärautatieasemalle, jossa oli hiukkasen porukkaa. Rahaakin olisi kiva olla. Pankkiautomaatit hylkivät meitä. Bank of China vihdoin antoi rahaa noin tunnin selvittelyjen jälkeen. Sitten rehellisen taksin metsästykseen. Totesimme, että tässä maailmankolkassa semmoisia ei ole olemassakaan. Kohtuuhintaan – noin 12 eurolla – pääsimme hotelliin, joka ei tosiaankaan ollut kaukana.

Sitten oltiinkin suurkaupungissa Pekingissä. Asukkaita 10 ja 20 miljoonan välissä. Mikä lienee virallinen luku? Johtuen neljästä viidestä kehätiestä, liikenne sujuu hyvin. Kolmesta viiteen kaistaan yhteen suuntaan. Ja totta kai, sitten tutustumaan kaupungin ns. pakollisiin nähtävyyksiin. Ensimmäiseksi mentiin Kiellettyyn kaupunkiin. Ihmisiä vaelsi sinne varmaan päivässä sen verran, mitä Lahdessa käy turisteja vuoden aikana. Jos kävijämäärä on sama jokaisena päivänä, tutustujia lienee muutama miljoona vuodessa. Tilastoja ja lukumääriä koetamme välttää, koska ne löytyvät helposti eri lähteistä.

Taustalla Kielletty kaupunki.

Kielletyn kaupungin jälkeen menimme vilkkaan liikennekadun toiselle puolelle Taivaallisen rauhan aukiolle. Ottamani kuvat ei anna ihan oikeaa kuvaa siitä, minkälaiset ihmismassat siellä vaelsivat. Maon mausoleumiin oli noin puolen kilometrin jono. Jonotimme hetken aikaa ja sitten tuli järjestysmies, joka lähti ohjaamaan meitä takaisin laukkuni tarkastukseen tai talletukseen. Tässä vaiheessa päätimme luopua Maon näkemisestä. Koululaisryhmät oli kovin kiinnostuneita kahdesta “pitkänokasta”. Poseerasimme heidän kanssaan kuvauksellisesti.

Kadun vastakkaisella puolella Taivaallisen rauhan aukio.

Edelleen Taivaalliselta aukiolta.

Ja sitten alkoikin aikuisten miesten shoppailukierros. Mentiin Silk Markettiin, joka on tunnettu tinkimisen taidon mekka. Karin aikaisempien kokemusten perusteella tiesimme, että tinkimisprosentti on 80-90%. No, siinäpä haastetta maalaisostajalle. Ja kaupan hieronta alkoi. Gantin pikeepaidan lähtöhinta oli 40 €:n tietämillä. Useiden kaupasta poistumis-teatterielkeiden jälkeen lopullinen hinta oli viiden euron tietämillä. Tässäpä haastettä leideille, kun menette ostoksille Pekingiin.

Meillä oli hieno mahdollisuus tutustua myös näkövammaisten Kiinan mestaruuskilpailuihin iltapäivän ajan. Karihan on vaimoineen maailman 45:n maalipallotuomarin joukossa. Kokemusta useista paraolympialaisistakin päätuomarina. Uskomattomia pelisuorituksia pelaajilta, kun lisäksi silmille laitetaan vielä kahdenkertaiset näköesteet.

Kiinanmestaruuskilpailut näkövammaisten maalipallossa.

Kari jakaa palkintoja kansainvälisen tuomarin ominaisuudessa.

Tiistai 21.5.

Toinen Pekingin päivä lupasi jälleen hienoa, lämmintä päivää. Ennusteen mukaan 30 astetta plussalla. Vielä kerran soppailtiin Silk marketissa ja ostoksia minäkin tein Karin esimerkkiä tinkimisessä noudattaen. Vaatii muuten kovaa luonneta. Löysimme muutaman kyselyn jälkeen myös parturin ja hierontaliikkeen. Parturipojan kädet kävi niin kuin Singerin ompelukone ja lopputulos vähintäänkin kiitettävä. Hieronnassa reipasotteinen nuori mies käytti pyyheliinaa tai vastaavaa hierottavan omien vaatteiden päällä. Tunnin aktiivisen käsittelyn jälkeen asiakas oli tyytyväinen, siis minä.

Keskiviikko 23.5.

Viimeisenä iltana kiertelimme hotellimme läheisyydessä olevalla markkinatorilla. Sen tuhannen krääsän lisäksi oli myös syötävää tarjolla skorpiooneista kaiken maailma ötököihin. Jäi makukokemukset toiseen kertaan. Mutta kuitenkin söimme useasti paikallista ruokaa. Eräällä lounaalla vihreistä pötkylöistä Kari sanoi, että papujahan nuo ovat. Pistelin moisen suuhun hyvin pureskelle. Sittenpä alkoi olla tulta suussa. Sehän olikin vahvaa chiliä. Noin viisi minuuttia suu oli tuhannen tulessa, päätä huimasi ja kieltä poltti. Sitten tunne meni ohi ja jälkeenpäin sanoin Karille, että tuon voisi tehdä toistekin.

Yhteenveto

Niinpä niin, sitten aamulla lentokentälle ja kotia kohti. Mitä tästä reissusta jäi kaiken kaikkiaan mieleen. Hieno kokemus tehdä tämäkin kerran elämässä. Junareissuun lähtiessä täytyy unohtaa kotirutiinit. Ensimmäiset kolme vuorokautta meni ilman suihkua. Ei se nyt niin kauhea asia ole, vaikka ei joka päivä pääsekkään pesulle. Junalla reissaaminen Pekingiin saakka ei ole lyhytpinnaisen ihmisen juttu. Kaikki ei tapahdukkaan tässä ja nyt. Hytissä ajan tappamista, asemilla tuntikausien odottelua. Pisin asemalla odottelu oli kuusi tuntia. Oikealla ennakkoasenteella matkasta tulee antoisa. 

Ja sitten Helsinki-Vantaalla.

Rahaa koko matkaan meni ehkä 2 500 euroa paluulentoineen. Ranskalaiset olivat liikkeellä jopa 6 000 euron budjetilla. Kari on kyllä tehokkain tuntemani henkilö optimoimaan kulut. Uskomaton taito sekin. Esimerkkinä se, kun menimme polkupyörätaksilla muutaman kadun välin, Kari sanoi, että eiköhän kävellä, ettei tule kuluja. Minä sanoin Karille, että haloo, haloo! tämähän maksaa jopa kaksi euroa!! Nuukuus ei liene pahe nykyaikana ihmisellä. Ja sitten lentokoneeessa kuuntelin Nabuccoa: “Synnyinseutu sun luokses on kaipuu…”

Kaiken kaikkiaan tällainen matka on aikamoinen haaste kaverisuhteille. Tapaamamme ranskalaisrouvat olivat erimielisiä monessa asiassa, eikä heitä nähty yhdessä useinkaan esimerkiksi päivällisellä. Meillä kaverisuhde 20 vuoden takaa takasi sujuvan kanssakäymisen koko matkan ajan. Pitää uskaltaa tehdä asioita, joita haluaa. Meillä on vain yksi elämä.

P.S. Lue myös matkapäiväkirjan ensimmäinen, toinen ja kolmas osa!