Suomen PINKEIN tehdas on suljettu. Mutta ei syytä suruun; koko kolmipäiväisen toimintakautensa ajan se oli maailman upein PINKEIN tehdas.

Alihankintamessujen jälkeinen elämä on arvattavasti väsynyt, mutta onnellinen. Kehuja osastomme erilaisuudesta ja erottautumisesta saimme kuulla siinä määrin, että kolmantena päivänä alkoi jo ilettää ohikulkijoiden yllättyneet reaktiot. Tämä tosin on täydellisesti positiivinen ongelma.

Ihailu alkoi jo maanantaina, kun rakensimme osastoa. Tehdas oli tuskin vielä saavuttanut tehdasmaisen muotonsa, kun muut rakentajat kävivät kyselemässä, mistä ihmeessä tässä pink(k)eydessä on oikein kyse. Lähtiessämme illalla osastolta näimme, kuinka pari raavasta raksamiestä kävi nappaamassa kuvia laitteista ja pinkeistä tavaroista.

Eräs uskottavimmista kehuista tuli toimittajalta, joka oli juuri kiertänyt isoja messuja Saksassa ja useita Suomessa. Hän totesi osastomme olevan parempi kuin yksikään näkemänsä.

No mutta! Kuvat kertokoot puolestaan!

Messujen pääovella porukan otti vastaan yhdeksän metriä korkea, lipputankoon viritetty tehtaanpiippu.Osastomme oli koko uuden E-hallin – tai no, koko messujen väriläiskä.

Suuren kiitoksen annan taas kerran ahkerille ja ansiokkaille messutytöillemme Tiinalle ja Heidille, jotka väsymättä tai väsymyksestä huolimatta hymyilivät läpi messujen, jakoivat vaahtokarkkeja ja keräsivät käyntikortteja. Tytöt uhrasivat itsensä markkinoinnin alttarilla, kuten allekirjoittanut konsanaan.

Pinkki jakaa mielipiteitä. Niin ollaan ainakin luultu. Tampereen turnauksen jälkeen voin kuitenkin todeta, että jokaisen sisältä löytyy pieni pinkinrakastaja. Naiset toki ottivat pinkin tehtaamme varauksetta omakseen, mutta kovat, vanhankansan Alihankintagurut vasta yllättivät! Eräs raavastakin raavaampi kaveri totesi, että osastomme on itse asiassa todella ihqu, ilman sarvia ja hampaita. 🙂

En edes jaksa avautua sinivalkoisista, kuoliaaksi tylsistyttävistä messuosastoista, koska länkytin niistä jo Jyväskylän messujen yhteydessä tarpeeksi. Silti ihmetyttää yritysten valinta olla tylsiä, vuodesta toiseen. Tänäkin vuonna kuulin kehuja, miten joku yritys on ollut kautta aikojen jokaisilla Alihankintamessuilla, ja osasto aina samalla paikalla. So? Joka vuosi yhtä tylsä? No sillä kannattaakin kehuskella.

En oikeastaan usko, että kyse olisi edes rohkeuden puutteesta, vaan viitsimisestä. Uusien ideoiden toteuttaminen vaatii h*lvetillistä työtä, taistelua tuulimyllyjä vastaan, itsensä arvostelulle alttiiksi asettamista, lujaa uskoa omaan juttuun ja mukavuusalueelta poistumista. Niissä väitän suurimman haasteen piilevän.

Veikkailimme osastomme porukan kanssa, että ensi vuonna varmasti puolet Alihankintamessujen osastoista ovat pinkkejä. Se sopii meille mainiosti, mutta siinä vaiheessa pinkki on meille jo sou lääst siison.

Pieni tai keskisuuri optimisti minussa uskoo, että olemme laittaneet liikkeelle jotakin ihmisten mielissä. Ehkä pienen pilkahduksen siitä, mitä hekin haluavat seuraavilla messuilla esittää. Ei sen tarvitse olla pinkkiä, mutta jotain rohkeaa ja erilaista, siis oikeasti. Toivon sydämestäni, että olemme siinä onnistuneet.

Toivottelee aina yhtä pinkki bloggarinne: