Käsimerkkejä ja kotisivuja

Hip hip hurraa, uudet kotisivumme ovat valmiit ja julkaistu! Sivujen väsääminen nollasta valmiiksi ei ole koskaan niin helppoa kuin aluksi tuntuu.

Pohdin tätä kirjoitusta siltä kantilta, että olisin saanut kerrottua teille upean vaikeuksien kautta voittoon -selviytymistarinan. Kaikki sujui kuitenkin siinä määrin hyvin, ettei tästä skandaalia saa aikaiseksi edes keskimääräistä vilkkaammalla mielikuvituksella.

Ainoa asia, joka harmittaa ja josta voin sättiä vain henkilöä, joka pällistelee peilistä on pitkäksi venähtänyt aikataulu. Uusia sivuja on haviteltu ja niistä on puhuttu heittämällä pari vuotta. On toki olemassa selityksiä, mutta ne ovat vain selityksiä. Selitetään nyt kuitenkin vähän.

Aloitin pohdinnan uusista sivuista entisen mainostoimistoni kanssa, joka valitettavasti joutui kieltäytymään hommasta. Projektin alkumetreillä jouduin siis etsimään uuden yhteistyökumppanin, mikä ei sekään onnistunut ihan strömsömäisesti, vaan ehdin vetää pulttia saatuani omasta mielestäni ala-arvoista palvelua. Voitte lukea stoorin tarkemmin tästä. (Silmäluomeni alkoi juuri nykiä, kun muistelin tapausta, joten trauma elää edelleen jossakin harmaan massan syövereissä).

Suositusten kautta löysin nykyisen mainostoimistomme Design Kuminan, jonka kanssa olemme tässä välissä jo ehtineet suunnitella mm. 30-vuotisjuhliemme ilmeen ja painotuotteet ja paljon muuta. Minulle alunperin suunnitelman tehnyt henkilö jäi projektimme keskivaiheilla äitiyslomalle, joten vielä muutama kuukausi sitten remmiin hyppäsi ihan tuore tyyppi kotisivujen häntiä toteuttamaan. Haastavaa, kyllä, mutta Design Kuminan Anna on yksi niistä mahtavista tyypeistä, joiden kanssa vaan satuin olemaan samalla aaltopituudella aivan lähtöviivalta asti.

Alkuperäinen ideamme sivujen suhteen oli toteuttaa neljän toimialan esittelyt käsimerkkien kautta. Tyyliin peukku ylhäällä, OK-merkki jne. Vaikka olen melko peloton riskinottaja, muistelin kuitenkin, että nuo hyvää tarkoittavat käsimerkit eivät todellakaan tarkoita samoja asioita eri kulttuureissa ja idea jätettiin. Tai ei ihan, koska kädet jäivät elämään ja niillä viestitään nyt vain vähän neutraalimmin.

Osoitamme joskus, että kaikki on OK muodostamalla peukalollamme ja etusormellamme O:n muiden sormien osoittaessa ylöspäin.  Mutta Ranskassa, varsinkin maan eteläosassa ele tarkoittaa nollaa tai arvotonta. Japanissa ele tarkoittaa rahaa, sormien  muodostaessa pyöreän kolikon. Liike-elämässä tämän eleen näkevä japanilainen saattaakin ajatella, että pyydät lahjust, jotta  allekirjoittaisit sopimuksen. Joissakin kulttuureissa tämä ele saattaa viitata henkilön peräaukkoon, joten kannattaa jälleen miettiä, missä sitä käyttää. Maat, joissa ele voi olla loukkaava ovat mm. Malta, Sardinia, Kreikka, Brasilia, Tunsia, Italia, Turkki, Venäjä ja  Paraguay.

Osoitamme joskus, että kaikki on OK muodostamalla peukalolla ja etusormella O:n muiden sormien osoittaessa ylöspäin. Mutta Ranskassa, varsinkin maan eteläosassa ele tarkoittaa nollaa tai arvotonta. Japanissa ele tarkoittaa rahaa, sormien muodostaessa pyöreän kolikon. Liike-elämässä tämän eleen näkevä japanilainen saattaakin ajatella, että pyydät lahjusta, jotta allekirjoittaisit sopimuksen. Joissakin kulttuureissa tämä ele saattaa viitata henkilön peräaukkoon, joten kannattaa miettiä, missä sitä käyttää. Maat, joissa ele voi olla loukkaava ovat mm. Malta, Sardinia, Kreikka, Brasilia, Tunisia, Italia, Turkki, Venäjä ja Paraguay.

Kuvien etsiminen kuvapankista oli hauskaa, kun piti löytää juuri oikean kokoinen hauis, tarpeeksi karvainen tai karvaton käsivarsi ja sympaattinen kasvia pitelevä käsipari. Suunnitelmat toteutti huikean tarkasti ja taitavasti Koisuan Petri, joka koodasi sivut käsittämättömän nopeasti lannistumatta miljoonista toivomuksistamme. Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut.

Tai no, mitäs tässä kehuskelen; vieraile uusilla sivuillamme tästä ja kerro, mitä mieltä sinä olet! Kaikenlainen palaute otetaan ilolla vastaan!

 

Lähteet kulttuurieroista: http://www.elekieli.com/kulttuurierot_2.html, kuva Googlesta.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin Käsimerkkejä ja kotisivuja