Ryhmän iloja

Dream Team on ollut viime aikoina tapetilla, joten on ollut aika palauttaa mieleen edes jotain koulussa oppimaani. Ryhmän kehitysvaiheet alkoivat yllättäen kiinnostaa minua kovasti.

Jokainen on kuulunut tai kuuluu parasta aikaa johonkin ryhmään. Jännä homma, mutta kaikki ryhmät toimivat samalla tavalla kontekstista riippumatta. Aluksi ollaan niin kaveria että. Jutut liikkuvat turvallisilla vesillä, ryhmän jäsenet myötäilevät toisiaan, eikä oikeasti vaikeita asioita oteta esille ollenkaan. Kuulostaa ihan honey moonilta. <3

Jonkin ajan kuluttua muiden naamat eivät enää olekaan niin herttaisia, oikeastaan ne ovat aivan v:n ärsyttäviä. Hienotunteisuus ja vieraskoreus karisevat ja omat mielipiteet tuodaan selkeästi esille. Ryhmän johtaja halutaan lahdata ja jäsenten välille syntyy konflikteja (jos ei muusta niin siitä, miten lahtaus tulisi tapahtua).

Jos kaikki ryhmän jäsenet selviävät hengissä edellisestä vaiheesta, päästään kaikkein parhaimpaan vaiheeseen. Ryhmässä koetaan todellista me-henkeä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja esille tulleita erilaisiakaan ajatuksia ei enää kritisoida pelkästä periaatteesta. Ryhmän jäsenet tietävät ja tuntevat ryhmän kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt.

Tästä seuraa tehokkaan työskentelyn vaihe, jossa jäsenet hyväksyvät ja ymmärtävät toisiaan, uskaltavat ottaa riskejä ja näkevät jäsenten erilaisuuden voimavarana. Tämä on se kuuluisa 1+1=3 -tilanne.

Ryhmän toimintaan kuuluu myös lopetus. Juuri, kun tuntuu, että ryhmä alkoi toimia, se yleensä hajoaa. Näin tapahtuu etenkin tiettyä projektia varten perustetuissa ryhmissä. Ryhmän hajoaminen voi aiheuttaa jäsenille jopa eroahdistusta, surun tunnetta ja haikeutta.

Edellä kuvaillut vaiheet ovat Bruce Tuckmanin vuonna 1965 määrittelemät ryhmän kehitysvaiheet, jotka ihan virallisesti ovat 1. Muodostumisvaihe (forming), 2. Kuohuntavaihe (stroming), 3. Yhdenmukaisuusvaihe (norming), ja 4. Suorittamisvaihe (performing). Lisäksi vaiheena voidaan pitää myös 5. Lopettamisvaihetta (adjourning).

Vaihetta, jossa tyyppejä halutaan lahdata saattaisi moni haluta välttää. Väittäisin sen kuitenkin olevan jopa ryhmän tärkein vaihe. Ilman kuohuntavaihetta (meinasin kirjoittaa kuohintavaihetta) ryhmä ei koskaan saavuta aidon yhteistyön tilaa. Ilman vaikeuksien kautta voittoon -kokemusta ryhmä jää henkiseltä tasoltaan vajavaiseksi.

Sen sijaan, että yrittäisimme aina löytää turvallisen ja helpon tavan selvitä kaikesta (niin kuin nykyään on tapana), voisimmekin nähdä konfliktit askeleina kohti tärkeämpää tavoitetta. Jos ei pikku mähinää kuulu jostain, eikä ankkalammen pintavesi edes väreile, eivät asiat kehity ja mene eteenpäin.

On tietenkin eri asia mennä kerjäämään verta nokastaan kuin haastaa kollegoja kehittämään totuttuja tapoja rakentavasti. Tässäkin on kyse siitä iänikuisesta asenteesta. Asiat on mahdollista esittää monilla tavoin.

Nyt haastan sinut: onko selkäsi tarpeeksi suora oman asiasi puolustamiseen, no matter what?

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin Ryhmän iloja