Mad about Mind Map

Mind map, tuo kouluaikojen tuskainen pallukkaviivahärdelli, jossa ei tuntunut olevan mitään mieltä. Nyt en voi elää ilman.

Lähes jokainen blogitekstin ideointihetki, messuosaston suunnittelu, esitteen mietintä, tapahtuman pohdinta tai muu markkinointiin tai mihin tahansa liittyvä ideointini alkaa mind mapin piirtämisellä. Kun lamppu syttyy, on jo kiire saada ajatukset muistiin paperille ja tätä tarkoitusta mind map palvelee parhaiten.

Wikipedian mukaan mind mapia eli miellekarttaa voi käyttää opiskeltavan asian havainnollistamiseen, asian rakenteiden ja yhteyksien selkeyttämiseen, muistiinpanojen tekemiseen tai ideointiin. Muistiinpanojen tekeminen tällä tavoin parantaa asioiden ymmärtämistä ja suuren asiakokonaisuuksien hahmottamista. Mind mapia tehdessä asiakokonaisuuden pystyy myös tiivistämään tehokkaasti, ja sitä luettaessa asiat palauttamaan mieleen helposti. Miellekarttoja käyttävien opiskelijoiden on myös todettu onnistuvan valintakokeissaan keskimäärin muita paremmin.

Mind mapit ovat tehokkaita, koska ne eivät aiheuta “hypnoosinkaltaista transsia” kuten muut muistiinpanotekniikat. Miellekartan tekijä hyödyntää molempia aivopuoliskojaan tasapuolisesti ja käyttää aivojaan ja intuitiotaan tehokkaammin.

Kyllä! Allekirjoitan tuon kaiken. Laskin nopeasti, että kahdessa viimeisessä muistikirjassani oli yhteensä 53 mind mapia. Tässä muutamia:

Kotisivujen suunnittelua vuonna 2010.

 

Messujen jälkimainingeista syntyi pitkä blogiteksti.

 

Wikipedia antaa vielä hienot ohjeet mind mapin piirtämiseen, mutta mielestäni tärkeintä on antaa ajatusten lentää, vaikka tuloksena on raajarikon hämähäkin tai muun vielä epäilyttävämmän kuvan näköinen hirvitys:

  1. Piirrä keskelle kuva pääsanasta vähintään kolmella värillä.
  2. Käytä kuvia, symboleja, koodeja ja ulottuvuuksia kaikkialla kartassa.
  3. Kirjoita avainsanoja pienillä tai isoilla kirjaimilla.
  4. Jokainen kuva tai sana kuuluisi olla yhdellä rivillä.
  5. Sanoja yhdistävät viivat tulee yhdistää toisiinsa kartan keskustasta alkaen. Keskustan viivat ovat paksumpia ja orgaanisempia, ja laidoilla kapeampia.
  6. Viivojen tulee olla yhtä paksuja kuin niihin liittyvä kuva tai sana.
  7. Käytä paljon värejä luodaksesi visuaalisia ärsykkeitä ja ryhmitelläksesi sanoja.
  8. Luo oma tyylisi.
  9. Korosta ja osoita yhteyksiä sanojen välillä.
  10. Muista hierarkkisuus ja käytä haarojen erottamiseen sijaintia, numerointia tai erilaisia ääriviivoja

Ei muuta kuin mind mappaamaan!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin Mad about Mind Map