Uudenuutukainen

Nonni! Nyt on näppäimistö taas sormien alla ja täydellä mennään eteenpäin. Siinä se siintää edessä: uudenuutukainen vuosi, täynnä odotuksia ja uusia aloituksia.

Kuten jo huomasitte, blogin ilme on uusiutunut ja kielii ulkoasullaan myös jotakin kuluvan vuoden uudesta markkinoinnin teemasta, mutta palataan siihen vuoden edetessä kohti syksyä ja messuja… 😉 Lisäksi blogi on vihdoin saanut itselleen oikean nimen, se on tästä lähtien Ei mitään rimpuloita -blogi ja pyrimme pitämään sisällön se mukaisena!

Vuoden henkiseksi teemaksi haluaisin nostaa rohkeuden tehdä päätöksiä, paino sanalla tehdä. Liian paljon tulee toivottua asioiden muuttuvan paremmaksi ilman konkreettista yritystä tehdä niiden eteen yhtään mitään. Niinpä tänä vuonna tehdään ja varmasti roiskuu, kun rapataan, mutta pääasia on, että mennään jonnekin. Jos mennään väärään suuntaan, muutetaan kurssia. Suunnan muutos ei tarkoita luovuttamista.

Vuoden alkajaisiksi tarjoilen jälleen Elina Arasolan tekstiä, jossa vilautetaan osaltaan uusia suuntia, joihin luovimme. Olkaa hyvät!

Vuoden takainen vieraskynäilijä iskee jälleen. Silloin kynästä lähti henkilöstöntsemppauskirjoitus – miten tsemppi eri muodoissaan on lopulta hyvin pieniä tekoja ja eleitä. Nyt sama kynä kirjoittaa konkreettisesta ja rohkeasta muuvista, mitä Ferroplan on tekemässä samaiselle asialle. Ferroplan haluaa tulla vieläkin paremmaksi (niin kuin me kaikki) ja siihen se tarvitsee jokajannun ja jokamirkun täyden panoksen.

Noh, kaikki tietää, miten vaikeaa on saada porukka mukaan johonkin uuteen. Toimintatapojen ja kulttuurin muutos työpaikoilla on kovan väännön takana, vaikka muutos tietäisi parempaa. Ei tarvitse kuin ajatella omia uudenvuodenlupauksiaan, niin toteaa että uusiin käytäntöihin on pahuksen vaikea totutella. Että joka päivä syö puoli kiloa vihanneksia. Ja töissä lukee sähköpostit vain kaksi kertaa päivässä. Mepäs ihmiset ollaan sellaisia – jossei peräti muutosvastarintaisia, niin vähintäänkin tapojemme orjia. Muutos ottaa aikaa, vaatii sinnikkyyttä, koettelee uskoa ja suorastaan huutaa uusia konsteja toteutuakseen.

Käskyttämällä ja madonlukuja lukemalla ei paremmaksi tulla, se tiedetään. Otetaan siis uudet konstit käyttöön. Tähdätään häpeilemättä korkealle. Ja hyödynnetään aikamme tarjoamia mahdollisuuksia kekseliäästi. Siksipä kehitteillä onkin nyt työkalu, digitaalinen kädenjatke, jonka avulla jannut ja mirkut asemastaan riippumatta saavat positiivista potkua työarkeensa.

Työkalu toimii personoidumman johtamisen välineenä, skaalautuu yksilöllisiin tarpeisiin, luo ihmisten välille vaivattoman yhteyden niin keskinäiseen kannustukseen kuin ideoiden tai osaamistensa jakamiseenkin. Tämä kehitettävä sovellustyökalu – työnimeltään UpWorks  – on paitsi keppihevonen halutun muutoksen aikaansaamiseksi, ennen kaikkea moderni ja näppärä apuneuvo kohdata työntekijät yksilöinä.

Orimattilalainen kuljetinratkaisutehdas on siis kuljettamassa itseään etulinjassa kohti uuden ajan henkilöstöratkaisuja. Homma etenee kolmessa vaiheessa yhteensä 8 yrityksen kesken. Ensimmäisen vaiheen jälkeen kerromme kuulumiset: mentiinkö metsään vai löydettiinkö kultajyviä.

Mikäli olet Ferroplanin kaltaisella ennakkoluulottomuudella varustettu yritys, lähde sen vanavedessä mukaan uraauurtavaan UpWorks -proggikseen. Hommaa yhdessäorkesteroivat Lapioworks ja SmartUp Oy. Lisätietoja Elina Arasola, 044 335 3908.

 

Upeaa alkanutta vuotta 2015, tehdään siitä paras ikinä!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin Uudenuutukainen