Kalvosulkeisten kuolema

Jokainen tietää sen tunteen, kun juuri ennen esityksen alkua luennoitsijan PowerPoint-esityksen vasemmassa alareunassa vilahtaa teksti Slide 1 of 57. Tuska valtaa mielen, keho valuu penkinselkämystä myöten lattiaa kohti.

Epätoivon tunnelma kruunautuu, kun esiintyjä ilmoittaa, että juttua on niin paljon, että menee varmaan yliajalle. Lisäksi ensimmäisen kalvon kohdalla hän sanoo kolmeen kertaan kertovansa siitä ja siitä aiheesta myöhemmin LISÄÄ.

Kalvosulkeiset ovat alkaneet.

Kukaan ei ansaitse 57 kalvon tykitystä mistään aiheesta. On luennoitsijan vastuulla tehdä esityksestä miellyttävämpi. Sain mahtavan neuvon Confidentum Oy:n Sakari Oikariselta, joka kertoi, että minkä tahansa esityksen voi vetää läpi 3-4 kalvolla. Ja näin se tapahtuu:

  1. Runko. Esitys jaotellaan kolmeen osaan, jotka ovat Epäilys, Tuomio ja Pelastus. Tämä on klassinen tapa esitellä mikä tahansa aihe. Jokainen osio esitellään yhdellä kalvolla. Tekniikka toimii myös teksteissä. Tsekkaa esimerkiksi blogipostaus Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla, jossa jaottelua on hyödynnetty.
  2. Esitysjärjestys. Esittele aina ensin se aihe, jonka takia sinut on pyydetty paikalle esiintymään. Näytä viimeisenä yksi kalvo, jossa kerrot itsestäsi ja yrityksestäsi. Näin kuulijoille jää paremmin mieleen sinulle tärkein asia.
  3. Tarina. Kerro asiasi tarinan muodossa. Ihmiset jaksavat kuunnella tarinoita, koska ne tempaavat mukaansa. Kertomus voi pohjautua vaikka kaupan kassajonossa syntyneistä ajatuksista. Nobelistiksi ei tarvitse tähdätä. Arkielämän stoorit ovat parhaita.
  4. Harjoittele. Pajata esitys läpi yksinäsi pariin kertaan ja ota aikaa kellosta. Annetun ajan ylittäminen on erittäin epäkohteliasta ja epäammattimaista.

Esiinny itsevarmasti, vaikka ei yhtään tuntuisi siltä. Anna palaa niin, että porukka putoaa penkeiltään muusta syystä kuin tylsyydestä. Tämän jälkeen vain otat vastaan selkääntaputukset ja pyynnöt tulla esiintymään muuallekin. Go Go!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin Kalvosulkeisten kuolema