HOT metal

Kouluissa on tullut luuhattua viime viikkoina oikein urakalla. Olen tavannut kymmeniä kasiluokkalaisia ja nuorten asiat ovat automaattisesti tulleet iholle. Nyt hypätään astetta ylemmäs eli ammattikoululaisiin.

Olemme saaneet vuosittain iloksemme ammattikoulussa opiskelevia työssäoppimisjakson suorittajia. Fiilikset ovat silloin tällöin olleet kaksijakoisia. Nämä meillä työskennelleet kaverit ovat nimittäin olleet äärettömän ahkeria, nopeita oppimaan ja hoitaneet hommansa hienosti.

Ja sitten tulee se mutta. Työssäoppimisjakso kestää noin kaksi kuukautta. Valitettavasti sinä aikana yli kahden peräkkäisen työviikon suorittaminen putkeen on ollut kaikille haastavaa. Poissaoloja on ollut paljon ja jopa totaalisia “katoamisia” pitkäksi aikaa on nähty.

Mietin pitkään, voiko tällaisesta kirjoittaa julkisesti, mutta tavoitteeni ei ole sättiä oppilaita lintsaamisesta, vaan esittää huoleni siihen johtavista syistä ja etenkin pohtia ratkaisua ongelmaan. No, eipä ole ennenkään rohkeuden puutteesta haukuttu, joten here we go.

Yrityksemme edustajat tapasivat koulun opettajia tällä viikolla ja myös koulussa probleemi on enemmän kuin tiedossa. Molemmat tahot totesivat yhdessä, että kyseessä voi hyvinkin olla ajan ilmiö. Tämänhetkisten vähän alle parikymppisten kuva työelämästä ei ehkä ole realistinen. Monella on haasteita elämän perusasioissa ja työpaikalla toimimisesta ei ole välttämättä kokemusta. Kun perussääntöjä tullaan opettelemaan itse työpaikalle, ollaan törmäyskurssilla. Oppilaiden ja työnantajien odotukset eivät kohtaa ja lopputulos on kaikinpuolin surkea.

En pysty (taaskaan) tarjoamaan viisastenkiveä, jolla ongelma ratkaistaan, mutta omalta ja yrityksemme osalta haluan ojentaa auttavan käden yhteistyölle oppilaitosten kanssa. Opettajat ehdottivat, että syventäisimme entisestään yhteydenpitoa, tapaisimme useammin ja menisimme koululle esittelemään yritystämme ja toimialaamme, joka ei seksikkyydessään kuulu ihan alojen terävimpään kärkeen. Näillä keinoilla voisimme lähentää molempien osapuolien odotuksia työssäoppimisesta.

Henkilökohtaisesti sieluani raastaa, kun metallialaa parjataan mielikuvissa tylsäksi, likaiseksi ja raskaaksi alaksi. Se voi olla sitäkin, mutta ah! niin paljon muutakin. Otan siis sydämeni asiaksi kertoa koko maailmalle, kuinka hienoja ja seksikkäitä työpaikkoja metallialalla on!

Tästä se lähtee! 😀

Welding is SEXY!

 

Kuva Googlesta.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.