Dream Team – unelma vai painajainen?

Millainen on mielikuvasi yrityksen johtoryhmästä? Minun on tällainen: vähän alle kymmenen henkilöä istuu suuren pöydän ympärillä syömässä hyvää pullaa, joka onkin kokouksen parasta antia. Seinälle on heijastettu kaavioita ja taulukoita, jotka kuvaavat historiaa. Osallistujat esittelevät vuorollaan taulukkonsa, minkä jälkeen jokainen häipyy omalle taholleen tekemään töitään ihan niin kuin ennenkin.

Millainen on edelläkuvatun johtoryhmän tuottama lisäarvo yritykselle? En keksi muuta kuin sen, että se lämmittää neuvotteluhuonetta ruuminlämmöllään pari astetta. Ja tällaisia johtoryhmiä on maamme pullollaan.

No niin rakkaat lukijani. Te tiedätte jo, mitä nyt seuraa.

Päätin hoitaa homman vähän eri tavalla.

Koska verenpaineeni ei kestä enää yhtään pullansyöntipalaveria, ja kuitenkin tämän kokoisella firmalla pitäisi mielestäni jonkinlainen johtoryhmä olla, päätin perustaa Dream Teamin.

Dream Team on eräänlainen moderni johtoryhmä. Sen jäsenet edustavat yrityksen kutakin osastoa, mutta titteliin katsomatta. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki yrityksessä työskentelevät henkilöt. Teamin perustamista varten julkistettiin viikon kestävä avoin haku, johon ilmoittautui 17 henkilöä. Ryhmään tullaan valitsemaan viisi-kuusi henkilöä vuodeksi, jonka jälkeen kokoonpanoa vaihdetaan.

Miten Dream Team sitten eroaa pullamössöporukasta? Yksi tärkeimpiä tavoitteita on käsitellä oikeita asioita, joilla on käytännön merkitystä yrityksen ja siellä työskentelevien henkilöiden toimintaan. Haasteena on löytää tasapaino operatiivisten ja strategisten tehtävien välillä. Jos ollaan pulttitasolla, muodostuu ryhmän tehtävälistalle loppumaton virta lampunvaihtoon rinnastettavia jobeja. Jos taas ensimmäisenä tehtävänä on jalkauttaa uusi visio, kylmenevät jalat kokeneemmallakin jory-gurulla.

Palautteen antaminen ja saaminen on oleellinen osa ryhmän normipäivää. Ainakin minua kiinnostaa kuulla, mitä ihmiset tässä yrityksessä ajattelevat. Ja uskon, että muitakin kiinnostaa. Lisäksi toivon ryhmän sparrausapua sen jäseniä askarruttavissa asioissa. Tavoitteena on myös, että kaikki saavat äänensä kuuluviin, ilman suodattamia. Tarjolla on siis aika iso pala niin vastuuta kuin valtaakin.

Ryhmä kokoontuu noin kerran kuussa ja vain tunnin kerrallaan. Ja tästä on syytä pitää tiukasti kiinni. Lyhyet palaverit vaativat paljon niin puheenjohtajalta kuin osallistujiltakin, mutta se on ehdottomasti tavoiteltavan arvoinen maali.

En halua naulata tässä liian tiukasti kiinni Dream Teamin tavoitteita ja toimintamalleja, koska tämän stoorin sisällysluetteloa ja alkusanoja vasta luonnostellaan. Itse olen luonnollisesti järisyttävän innoissani koko jutusta. 😀

Nyt kuulisin mielelläni teidän kokemuksistanne erilaisista johtoryhmistä. Millainen on hyvä johtoryhmä vai oletteko koskaan sellaista nähneet?

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin Dream Team – unelma vai painajainen?

  1. Hilla sanoo:

    Oli vaan pakko tulla kommentoimaan, että mahtava bloggaus jälleen kerran! 😀 Kiitos.

    • Minna Patosalmi sanoo:

      Eikun kiitos itsellesi! 🙂 Tuon takia sitä jaksaa näitä juttuja väsätä joskus keskellä yötäkin. Jos vaikka jollekin joku ilon pilkahdus tai oivallus tulisi omaan (työ)elämään.

  2. Lasse sanoo:

    Johtoryhmiä on niin monta kun on on yrityksiä joissa sellainen on.
    Tämä kyseinen johtoryhmä on parhaimpia malleja mitä minä tiedän.
    Aikataulu, käsitellään tärkeitä asioita, osallistujat eri ryhmistä. Hienoa.

    Esimerkki mitä johtoryhmä päättää. Eräässä johtoryhmässä missä olin niin keskusteltiin mitä henkilöstölle joululahjaksi. Tätä oli vääntämässä tj, kaksi tuotantojohtajaa, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja jne.
    Sitten kun valittiin pyyheliina joululahjaksi ja minä kommentoin, että hienoa voidaan pyyhkiä hiki mutta missä on nenäliinat johon voidaan kuivat kyyneleet, niin johan johtajat vetivät porot nokkaan kommentista.

    • Minna Patosalmi sanoo:

      😀 Loistavaa! 😀

      Sitä minäkin pelkään, että ajaudutaan käsittelemään joko hällä väliä -asioita, jättikokoisia strategioita tai mikrotason mutinoita. Suurimpana haasteena on varmasti löytää tasapaino näiden väliltä ja keskittyä oikeasti merkityksellisiin asioihin. Niiden löytäminen taas linkittyy hyvin vahvasti siihen, miten ryhmän tavoitteet asetetaan. On nimittäin helppoa vetää köyttä samaan suuntaan, kun tietää, mikä se suunta on.

      Eikä sillä, henkilöstön lahja ON tärkeä asia, mutta jokaiselle aiheelle on oma aikansa ja paikkansa.

  3. Päivi Strömmer sanoo:

    Loistavia kirjoituksia Minna! Upeaa että uskallat ottaa esille myös johtoryhmäaiheen ja kertoa julkisesti, miten sinä aiot asian hoitaa paremmin.
    Ja isot kiitokset muistakin mainioista bloggauksistasi!

    • Minna Patosalmi sanoo:

      Tuhannet kiitokset lämpimästä palautteestasi Päivi! 😀

      Usko vaan, että lähes jokaisen kirjoituksen kohdalla mietin, voiko tästä kirjoittaa ja mitäköhän muut tästä ajattelevat ja onko tämä nyt korrektia. Olen kuitenkin oppinut pitämään noita epäilyksiä varmistuksena sille, että teen jotain merkityksellistä, joka herättää tuntemuksia, suuntaan tai toiseen. Se taas on markkinoinnissa kaikkein tärkein asia. Kanavalla, jolla viestitään ei ole mitään merkitystä, jos sisältö on täyttä soopaa. Ei kehenkään vetoa suora myyminen tai tuotteiden teknisillä ominaisuuksilla kehuskelu. Tunteiden herättäminen on kaikki kaikessa.

      Siitä syystä uskallan antaa blogille ääneni ja kasvoni, koska se tekee blogista inhimillisen. Nautin itse avoimista ja rehellisistä kirjoituksista, joissa kerrotaan myös heikkouksista ja vaikeuksista ja etenkin siitä, kuinka ne voitettiin. Sillä reseptillä syntyy voittajatarinat ja siihen haluan itsekin pyrkiä.

      Kiitos vielä kerran hienosta palautteesta; se merkitsee minulle todella paljon! 🙂

  4. Päivitysilmoitus: Ryhmän iloja | Ferroplan Blogi

  5. Päivitysilmoitus: Dream Team, matka alkaa | Ferroplan Blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *