Esiintymiseuforia

Muistatteko, kun kirjoitin esiintymisjännityksestäni artikkelissa Esiintymiskramppeja? Pidän esiintymisestä, vaikka se jännittääkin ja halusin oppia lisää, joten menin esiintymisvalmennukseen.

Valmennus alkoi videoinnilla, jossa heitettiin osimoilleen kylmiltään presentaatio omavalintaisesta aiheesta. Oma lähtökohtani oli se, että vaikka jännitänkin pirusti, pystyn pitämään ääneni kurissa, olemaan asiallinen ja pysymään paikoillani. MUTTA. Siinä se vika juuri olikin.

Ne, jotka ovat nähneet minut livenä, tietävät, että olen kova puhumaan, huidon samalla käsilläni, innostun, puhun liian nopeasti niin, että sylki roiskuu ja nauran kovaa. Mutta mitä tallentui videolle? Ruudulla näkyi kylmän viileä tyyppi, joka tykitti esityksensä yhteen asentoon (ihan rauhalliseen kyllä), seisahtaneena, ilmekään värähtämättä, puhuen samalla ylirauhallisella äänenpainolla alusta loppuun.

Jostain syystä olen saanut käsityksen, että tuollainen asiallinen pönöttäminen on vaikuttavaa esiintymistä, mutta en olisi voinut veikata pahemmin pieleen. Sitten alkoivat treenit.

Opettelimme ensin istumaan oikein, sitten seisomaan ja lopulta kävelemään oikein. Pelkästään oikeassa asennossa istuminen ennen esiintymistä vaikuttaa siihen, miten esiintyminen sujuu. Jos kyyhöttää huonossa ryhdissä, jalat tuhannen ristissä, itsensä pieneksi tehden, on pieni myös lavalla. Juuri ennen lauteille astumista kannattaa ottaa hetkeksi oikein äijä haara-asento ja tuuletella käsillä ilmaan niin isosti kuin pystyy. Ja sitten hyvässä ryhdissä esiintymään. Katse suunnattuna eteenpäin, leuka alhaalla.

Ennen varsinaista esiintymistä seisotaan hetki perusasennossa, jossa ei “uhata” yleisöä millään tavalla. Perusasento on lonkkaluiden levyinen haara-asento, kädet sivuilla rennosti roikkuen. Esitys alkaa itsensä esittelyllä. Saimme helposti kulumaan puoli tuntia vain harjoitellessamme sanomaan omat nimemme. Nimi lausutaan rauhallisesti niin, että etu- ja sukunimen välissä on selkeä välilyönti. Kokeile ja kuuntele tästä lähtien, miten ihmiset nielaisevat oman nimensä esityksensä alussa lähes poikkeuksetta.

Kun esitys alkaa, voi ottaa rennomman asennon, piirtää kuvioita ilmaan käsillä, osoittaa yleisöä avoimella kämmenellä, (eikä sormella ampuen) ja pyytää kommentoimaan tai osoittaa puheen huomioita sormilla, kuten kolme tärkeintä pointtia, jotta ne erottaa perustarinan keskeltä. Kun liikutaan, rintamasuunta pidetään aina yleisöön. Myös silloin, kun piirretään fläpille. Tätäkin kannattaa harjoitella, koska piirtäminen pitää sujua niin, että vartalo on osittain fläppitaulun takana. Ja tämä on tärkeää: Kun piirrät, suu EI käy ja kun puhut, ET piirrä. Tällä tavalla saa yleisön huomion ja kiinnostuksen kasvamaan. Kokeile pois!

Vaikuttava esiintyminen on kaikkea muuta kuin pönöttämistä. Juuri ne huitomiset, naurut ja selostukset ovat juttu, joka tekee esiintymisestä mieleenpainuvaa ja persoonallista. Pitää vain tietää, miten huitoa, missä kohtaa hypätä ilmaan, mihin suuntaan ottaa askeleita ja kuinka käyttää äänenpainoja.

Tästä lähtien en enää yritä hillitä geeniperimässäni saatua käsien huitomista tai luontaista taipumusta innostua kaikesta täysillä. Lisäksi yritän erityisesti tuoda esitykseeni ilmeitä ja hymyillä enemmän. Kiitos Esiintymisvalmennus ILO:n Niina, saan olla esiintyessäni oma itseni!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *