Lavapinoaja BBQ-kastikkeella

Kävin kuuntelemassa loistavan tuotteistamisluennon, jonka piti Lahden Ammattikorkeakoulun yrityspalvelujen palvelupäällikkö Elina Arasola. Tuotteistamisesta voisi paasata paljonkin, mutta minut sai valtaansa luennoitsijan kertoma esimerkki ruokalistasta.

Kun menet ravintolaan, saat eteesi ruokalistan. Listalla kerrotaan, mitä on tarjolla, mikä ei kuulu annokseen ja paljonko mikäkin maksaa. Yksikään asiakas ei ala tinkiä, eikä kyseenalaista hintoja, vaikka ne vähän sylettäisivät.

Kysymys kuuluu, miksei tuotannollisissa yrityksissä voitaisiin toimia niin? Kun aletaan puhua hinnoista, alkaa armoton vääntö ja tinkiminen.

En halua kuulua niihin, jotka sanovat: Meidän toimialamme on niin vaikea ja erilainen, ei siellä voi tehdä niin. Päätin siis tehdä hinnastomme ruokalistan muotoon. Samoilla henkisillä pituuksilla oleva mainostoimistomme Two Dogs Design otti tästä heti kopin ja kohta meillä oli oma MENU.

 

Palaute MENUsta on ollut riemukasta. Poikkeuksena ulkomaanpalaute, jossa todettiin, että MENU tarkoittaa ruokalistaa, eikä sitä voi käyttää tässä yhteydessä. 😉 (Tule tänne sanomaan, ettei jotain voi tehdä).

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin Lavapinoaja BBQ-kastikkeella