Bloggaajan työkalupakki

Ei muuta kuin hommiin! (Kuva Googlesta).

 

Bloggaajan pakin ei auta olla sekaisin. Nimittäin työkalupakin. Yllättävän monta klikkausta tehdään muualla kuin itse julkaisuohjelmassa.

1. Otsikko. Mietin joskus otsikkoa kauemmin kuin itse tekstiä. Kun lamppu ei millään syty, vierailen synonyymit.fi:ssä, jossa olen kokenut monta älynväläystä rikkaan kielemme syvänteissä kahlaten. Synonyymejä voi treenata myös kirjoittamalla lauseen kokonaan uudelleen alkuperäisiä sanoja käyttämättä. Näin: Samaa tarkoittavia sanoja pystyy harjoittelemaan lisäksi raapustamalla virkkeen täysin tuoreesti originaaleja merkkejä kuluttamatta.

2. Oikeinkirjoitus. En tiedä, mistä hirveä pakkomielle kirjoittaa sanat oikein juontaa juurensa, mutta jokaisella olkoon heikkoutensa. Sana-addiktin lempparisivusto on Google Fight. Siellä voi vertailla kahden sanan esiintymismääriä Googlessa. Ei välttämättä ihan luotettavin oikeinkirjoituksen lähde, mutta hauska. Asvaltti vai asfaltti? Voittaja on… asfaltti tuloksin 61 100 /10 500!

3. Maantieto. Ei lukeutunut koulussa niihin (vähäisiin) aineisiin, joissa loistin. Trivial Pursuitissakin yritän välttää aina maantietokyssärit. Onneksi on Google Maps, joka kertoo tarkemmin Suomen läänien rajat ja sijainnit. Ulkomaista nyt puhumattakaan.

4. Kuvat. Latasin kerran puolivahingossa koneelle Picasan kuvien muokkaus- ja jako-ohjelman ja sillä ollaan menty. Tarjoaa mahdollisuuksia muokata kuvia vähän normiofficeohjelmia enemmän.

5. Jakaminen. Ei ole Facebookin voittanutta. Ylivoimaisesti suurin lukijakunta tulee omien Facebook-sivujemme (sekä omien Facebook-sivujeni) kautta. Täysin voittamaton työkalu viestin levittämiseen muutamassa tunnissa. Harkitsen parhaillani eräänlaisen uutiskirje-systeemin avaamista tähän rinnalle, mutta kyllä fb on kova luu kaikille muille.

6. Ihmiset. Kaikkien noiden klikkausten jälkeen mukavin tapa löytää aiheita ja tietoa asioista on jutella ihka oikeiden ihmisten kanssa. Piinaan kollegoita kahvipöydässä ja käytävillä tenttaamalla Pohjanlahden ja Suomenlahden sijaintia, kuljettimien nopeuksia ja muuta relevanttia. Tuhanteen kuvankäsittelykysymykseen joutuu vastaamaan huonetta lähimpänä istuva suunnittelija L ja blogin tekninen asiantuntija P vastaa päivittäin (tai ainakin joka keskiviikko) kysymyksiini. Äitini toimii ylimpänä oikeinkirjoituksen tarkastajana.

Ylläolevaa listaa tarkastellessani huomaan, että blogistin työkalupakin kyljessä voisi lukea Google. Suurin osa apuvälineistä on Googlen hallinnoimia tai sieltä googlettamalla löytyneitä. Ensiksi tuli mieleen, ettei tällaista Googlen mainosta viitsi esittää. Totuus on kuitenkin se, että sen ihmeempiä valintoja tekemättä olen ajautunut käyttämään kaikkia noita sovelluksia. Google nyt vaan on hoitanut hommansa hyvin, mitä sitä peittelemään. Hommiin vaan!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.