Minnan megatrendit

Megatrendi on jokin kehityksen suunta, jonka nähdään tulevaisuudessa vahvistuvan. Varmaa on vain se, että maailma muuttuu. Miltä näyttää Minnan Ihmemaassa?

  1. Työympäristö. Tulevaisuuden johtaja ei istu nurkkahuoneessa, vaan toimistossa kaikki kelluvat kattoon kiinitetyissä riippumatoissa iPad sylissä. Johtajan tunnistaa siitä, että hän on perustanut ja kutsunut työntekijät sosiaaliseen verkossa toimivaan ryhmään, jossa tiedonvaihto työtehtävistä hoidetaan. Palaverit hoidetaan ulkona kävelemällä. Tehtaissa työturvallisuuteen ja -viihtyvyyteen liittyvät tuotteet turvataan kaikille työntekijöille lakimuutoksen myötä.
  2. Ryhmät ja tiedon jakaminen. Alati kasvassa informaatiohyökyaallossa ihmiset muodostavat vapaaehtoisesti omia työhön ja vapaa-aikaan liittyviä ryhmiä, joissa tietoa haetaan ja jaetaan. Koulutus menettää merkityksensä nykyisessä muodossaan. Yritykset perustavat omaehtoisia yhteenliittymiä ja kasvattavat näin tuote- ja palveluvalikoimaansa sekä kilpailuetujaan. Työttömät valjastetaan ratkaisemaan yritysten operatiivisia ongelmia vaihtuvissa aivomyrsky-tiimeissä, joiden toimintaa yhteiskunta tukee. Näistä ryhmistä tulee ylityöllistetty ja haluttu voimavara yritysten käyttöön.
  3. Työkalut. Sähköposti katoaa maankamaralta. Sekä työ- että vapaa-ajan viestintä siirtyy kokonaan sosiaalisen median erilaisiin sovelluksiin. Kaikki tietotekniset työkalut ovat kannettavia ja langattomia. Kynästä ja paperista tulee ylellisyystuotteita.
  4. Kuvat. Aika on kortilla myös tulevaisuudessa, joten kaikki kerrotaan kuvien avulla. Yritysten strategia käsittää sarjan kuvia, joissa esiintyy henkilöstöä, markkinointimateriaalia, tuotteistoa ja muuta strategiaa määritteleviä kuva-aiheita. Lukeminen ja kirjoittaminen taitoina joutuvat yhteiskunnassa yhä huonompaan asemaan. Oikeinkirjoituskurssit otetaan kaikilla koulutustasoilla mukaan opinto-ohjelmaan pakollisina.
  5. Megatrendien käyttö. Megatrendejä ja heikkoja signaaleja aletaan käyttää yritysten strategioiden pohjana. Tulevaisuuden menestyvät yritykset näkevät maailman kokonaisuutena, jossa strategiat ja visiot pohjautuvat suuriin linjoihin. Parhaiten ennustuksissa onnistuvat menestyvät parhaiten.
  6. Tuote vs. palvelu. Tuote sanana poistuu suomen kielestä. Kaikki yritykset tuottavat asiakkailleen pelkästään erilaisia palveluja. Yritysasiakkaat ostavat valmiita kokonaisuuksia, jotka ratkaisevat tietyt ongelmat. Kuluttajamarkkinoilla myydään vain merkityksiä, elämyksiä ja lifestylea.
  7. Roskasta bisnestä. Ekologisuus lisääntyy ja tulevaisuuden kultaa on jäte. Se, joka osaa hyödyntää jätteen nopeimmin ja tehokkaimmin on kuningas. Jokaisen talon tai asuinalueen pihalla on oma jätteenkäsittelylaitos, jossa pienen yhteisön jätteet käsitellään ja käytetään hyödyksi tuottamalla niistä energiaa.
  8. Suomalaisuus. Suomalaiset ymmärtävät vihdoin, miten paljon osaamista heillä on, ja miten hyviä (tuotteita ja) palveluja osaavat tehdä. Lisäksi he uskaltavat kertoa niistä ylpeinä koko maailmalle. Tästä seuraa ennennäkemätön suomalaisen tunnettuden herääminen ja suomalaisten (tuotteiden ja) palvelujen kova kysyntä koko maailmassa.

Miltä sinun megatrendisi näyttävät?

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin Minnan megatrendit