Puheenjohtajan pöksyissä

Seminaari alkaa. Ensimmäisenä ohjelmassa on avauspuheenvuoro, joka venähtää pari minuuttia yli ilmoitetun ajan. Asiantuntijapuheenvuoro alkaa vähän myöhässä ja päättyy lopulta 20 minuuttia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Aamupäivän kolmas puhuja käyttää lounaalle varatusta ajasta yli puolet. Tilaisuuden puheenjohtaja ilmoittaa, että aikaa ruokailuun ja verkostoitumiseen on 7,5 minuuttia, jotta iltapäivän esiintyjät voivat aloittaa aikataulun mukaisesti.

Iltapäivän ohjelmaan kuuluu paikalla olevien yritysten esittelyt. Etukäteen on ilmoitettu, että aikaa jokaiselle esitykselle on viisi (5) minuuttia. Kolmannen esiintyjän kohdalla aikaa on kulunut 45 minuuttia. Puheenjohtaja ottaa tilannetta haltuun vilkaisemalla kelloaan silloin tällöin vaivihkaa. Seminaari päättyy puolitoista tuntia myöhässä. Epätoivoiset osallistujat valuvat ulos helpottuneina.

Tämä kärjistetty esimerkki seminaarin ajankäytön ongelmista on nähty liian usein. Aikavarkaat toimivat törkeästi, täysin muista piittaamatta ja tuhlaavat kaikkien aikaa. Tilaisuudet, joihin on tehty hieno ohjelma vesittyvät huonon johtamisen takia. Osallistujat kiusaantuvat ja kiinnittävät huomion epäolennaisuuksiin, esiintyjät saavat huonoa palautetta ja järjestäjäosapuoli saa unohtaa uusien tilaisuuksien järjestämisen.

Tilanteen voisi pelastaa jämäkkä puheenjohtaja. Korjaan. Puheenjohtaja, joka saa minun puolestani olla täysi natsi. Jos esitykselle on annettu aikaa viisi minuuttia, esitysaikaa on viisi minuuttia. Piste. Ajan ylittävän esiintyjän läppärin piuhan voi ihan hyvin repäistä irti seinästä ja perinteinen keittiöstä löytyvä munakello voi mainiosti toimia ajan mittarina. Veikkaan, että muutaman julkisen nöyryytyksen jälkeen esiintyjä kuin esiintyjä oppii noudattamaan aikatauluja. 

Puheenjohtajan tehtävä on pitää yleisön puolia omaa ääntään rakastavia esiintyjiä vastaan. Tämä koskee myös pj:n omaa ääntä. Liian löysiä puheenjohtajia ovat palaverit ja seminaarit pullollaan, mutta liian tiukkista olen harvoin kohdannut. Puheenjohtajan pöksyissä ei ole helppoa ja se on taitolaji, mutta homman hanskaava saa taatusti osakseen yleisön jakamattoman ihailun. Pj:t, maailma on täynnä palavereja, jotka vain odottavat, että joku ottaa ne haltuun, go go!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin Puheenjohtajan pöksyissä