Katellaan syssymmällä

No mutta, nyt se syksy on kai sitten täällä! Sanovat ainakin kalenteri, joka ilmoittaa, että koulut alkavat tällä viikolla ja vaatekaupat, joista ei saa enää valkoisia farkkuja, vaan ainoastaan villapaitoja.

Jos palataan sekunniksi kesään, minun tilaamani näytti tältä:

056

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Edellisessä postauksessa tekemäni tilaus täyttyi lähes täydellisenä; ihan koko aikaa eivät hermot kestäneet ja aurinko olisi saanut olla vähän aktiivisempi. Muuten tilaus toimitettiin minulle täydellisenä. Kuka muuten tunnistaa, minkä kaupungin portaita käppäilen oikeassa yläkulmassa?

No se sekunti ja vähän ylikin meni siinä eli nyt katsotaan sitten eteenpäin ja kohti loppuvuotta. Täältä Ferroplanilta katsottuna vuoden viimeinen kolmannes näyttää kaikkein valoisimmalta, noin niin kuin puhtaasti busineksen kannalta tarkasteltuna. Meidän yhden yrityksen käsittävä yritysbarometrimme sanoo, että kotimaan markkina vetää pitkästä aikaa. Toivottavasti tilanne on sama myös isommassa otannassa.

Syksy tuo tullessaan ainakin perinteiset Alihankintamessut, joille lähdetään nokittamaan Suomen Pinkeimmän Tehtaan ja Wild Westin jälkeen MUSTAVALKOISELLA teemalla eli asenteella, joka on totaalisen #jokotai. Luvassa on, kuten jo arvaattekin viimeistä pilkkua myöten överiksi vedetty teemaosasto, josta ei liene puutu leipää eikä sirkushuveja. Teema lyötiin lukkoon tasan vuosi sitten Alihankinnasta palattaessa kotimatkalla, joten on tässä ollut aikaa sitä hioa. Ai niin, jos ei ole vielä jäänyt mieleen, osastomme on vanha tuttu E1000, tervepätuloa!

Viime syksyistä Suomen parhaan yritysblogin kunniamainintaa lähdetään luonnollisesti kirkastamaan Suomen paras yritysblogi 2015 -kisaan. Kisaan saa ilmoittaa – JOS nyt sattuisitte tietämään jonkun, yritysblogeja vielä tämän viikon perjantaihin saakka täältä.

Eikä siinä vielä kaikki. Moderni johtoryhmämme Dream Team (voit sanoa näin ystävien kesken ihan vaan DT) starttaa tietenkin syksyyn uusin voimin kesätauon jälkeen. Erittäin iloisena uutisena voin kertoa, että ainakin yksi aivan samalla periaatteella perustettu johtoryhmä aloittelee tänä syksynä toisessa yrityksessä ja ihan meidän innoittamanamme. Aivan mahtava juttu!

Eikä siinäkään vielä kaikki! Kun kuviot vähän tarkentuvat, pääsen paljastamaan lisää, mutta tällä erää voin kertoa, että syksyn edetessä businesta saatetaan tehdä vieläkin vähän kauempana kuin Suomen Tampereella (Alihankinnassa). Ovia lähdetään suurella todennäköisyydellä avaamaan Etelä-Amerikkaan saakka, mutta siitä lisää sitten!

Huh ja wau, huikea syksy edessä! Tämän kaiken lisäksi ottaisin enemmän kuin mielelläni vastaan toiveitanne ja ajatuksianne siitä, mitä haluaisitte blogissa nähdä ja kuulla. Huikeaa syksyn alkua myös just sulle!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin Katellaan syssymmällä