Kannusta kilpailijaa

Sissimarkkinoinnin vastakohta on massamarkkinointi. Massamarkkinoinnin tavoite on tavoitella kaikkia mahdollisia kansalaisia. Tämä johtaa siihen, että massamarkkinoija pelkää jatkuvasti suututtavansa kohderyhmänsä. Lisäksi massamarkkinoijaa vainoaa pelko jopa siitä, että kilpailija suuttuu. Seuraava esimerkki saattaa järkyttää herkimpiä massamarkkinoijia:

 

Virginia Beachin McDonald’s oli vuosia alueensa aino pikaruokapaikka. Se saavutti yli 2 miljoonan dollarin vuosimyynnin, joka oli yli kaksinkertainen keskimääräiseen McDonald’s-ravintolaan verrattuna.

Sitten Wendy’s rakensi ravintolan viereiseen kiinteistöön ja alkoi mainostaa suuria avajaisia. Avajaispäivänä McDonald’s-yrittäjä pystytti ison julisteen ravintolansa eteen: ”OLEMME SULJETTUNA UUDEN NAAPURIMME KUNNIAKSI. MENKÄÄ KÄYMÄÄN SIELLÄ.”

Wendy’s oli laskenut saavansa 45-50 prosentin markkinaosuuden avajaispäivänään – ei suinkaan sataa prosenttia. Jonot olivat valtavat, ihmiset ärtyivät ja ruoka oli surkeaa. Lopulta puolelta päivin keittiöstä loppui liha kokonaan.

Wendy’s sulki ravintolansa kolme kuukautta myöhemmin.

 

On vaikea keksiä, miksei markkinointi saisi häiritä edes kilpailijaa.

Lähde: Parantainen: Sissimarkkinointi. Jeff Slutskyn esitys ”Confessions Of A Street Fighter” National Association of Trailer Manufacturers –järjestön kokouksessa Los Angelesissa helmikuussa 2002.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.