Juoksen portaita ylös ja pitkin käytävää etsien oikeaa huonetta. Löydän sen vihdoin oven viereen kirjoitetun lapun perusteella. Astun sisään huoneeseen tyynen oloisena. Nopealla vilkaisulla havaitsen, että kaikki eturivin paikat ovat vapaina. Takana on täyttä.

Huoneessa olevat henkilöt näpyttelevät puhelimiaan tärkeinä ja vakavina. Kukaan ei katso ketään kohti. Pöydät ja tuolit muodostavat vaakasuoria rivejä toinen toisensa perään. Joskus olen nähnyt jopa puoliympyrän. Tilaisuus alkaa. Johtohenkilö olettaa saavansa yleisön lumoutumaan useista peräkkäisistä seinälle heijastetuista kuvista ja tekstiriveistä. Ihmiset tuijottavat eteensä zombimaisina. Yksi hahmottelee kauppalappua, toinen kirjoittaa tekstiviestiä, kolmas hieroo ohimoitaan.

Tauolla henkilöt näyttävät heräävän eloon. He ryhmittyvät, juttelevat, nauravat, kättelevät ja vaihtavat keskenään pieniä kortteja. Liian pian tauko loppuu ja ihmiset valuvat huoneeseen, jonka kynnyksen ylitettyään – raskaasti huokaisten, he palaavat paikoilleen jatkamaan keskenjäänyttä ristinollaa. Tilaisuuden loputtua ihmiset rientävät ulos huoneesta helpottuneina, taskuissaan tauolla vaihdetut kortit, joiden varaan tulevaisuus voi rakentua.

Ei, se ei ollut ote viimeöisestä painajaisestani, vaan normaalista koulutustilanteesta, joka voisi tapahtua missä tahansa. Tunnistat varmaan itsesi kuvauksesta. Miksi kulutamme aikaa koulutuksissa, joissa ainoa tuotos on seuraavan viikon ruokalista? Miksi tuhlaamme aikaa ja rahaa istumalla tilaisuuksissa, joissa parasta on tauko?

Minulla on ollut suunnaton onni ja kunnia kuulua erääseen ryhmään, joka on päässyt eteenpäin edellemainitusta jäykästä, kauas viime vuosituhannelle jämähtäneestä koulutuskulttuurista. Porukkamme aloitti tiensä istumalla nätisti riveissä, mutta sitten tapahtui jotain. Kun varsinainen kurssi loppui, nälkä vain kasvoi. Päätimme alkaa tavata säännöllisesti omalla ajalla, koska tuntui, että olimme vasta päässeet alkuun. Kaikille osallistujille ei vielä ehditty tehdä sininen meren strategiaa, keksiä tuotekehitysideoita, mainosmateriaalia ja toimintasuunnitelmaa! Ei tätä voi tähän lopettaa!

Jatkoimme tapaamisia parin vuoden ajan. Koulutuksen järjestänyt taho huomasi poikkeuksellisen intomme ja järjesti kurssillemme jatko-osan. Nyt myös toinen pätkä on lopussa ja mietimme tulevaisuutta. Selvää on, että jatkamme yhdessä joka tapauksessa. Tällä hetkellä suunnittelemme ryhmällemme omaa brändiä, seminaaria ja huomiota herättävää markkinointikampanjaa. Porukassa on jotain, mitä ei rahalla saa.

Mikä tekee ryhmästä erityisen? Suurin tekijä on innostava ja eteenpäin vievä, innovatiivinen ja uudistushaluinen ohjaaja. Viimeisimmässä tapaamisessamme hän ilmoitti, että haluaa liittyä ryhmäämme jäsenenä, kun tämä jakso loppuu. Toinen tärkeä asia on vapaus, jolla ryhmä toimii. Keskustelemme etukäteen Facebook-ryhmässä tapaamisissa käsiteltävistä aiheista ja luomme itse omat tavoitteemme. Joskus äänestämme uusista aiheista. Tapaamispaikamme ovat ryhmän yritysten tiloissa.

Kolmas tärkeä asia on saavutettu ajan kanssa: ryhmässämme vallitsee täydellinen luottamus, jonka jokainen sanattomasti allekirjoittaa. Lisäksi meitä yhdistää tietynlainen yhteinen tausta, joka saa ryhmän jäsenet ymmärtämään toisiaan puolesta sanasta. Tuttuja emme ennestään olleet. Jos tämän ryhmän toiminnasta saisi edes murto-osan normikoulutusten käytäntöön, maailma olisi parempi paikka kouluttautua.

Mitä mieltä olette, ovatko perinteiset koulutukset nykymuodossaan tulleet tiensä päähän? Millaisia ovat muodoltaan tulevaisuuden koulutustilaisuudet?