Kesä töissä?

Ensimmäinen kesätyöhakemus tälle vuodelle on saapunut postilaatikkooni eli tästä se lähtee. Tarkemmin ottaen hakemus saapui 15. tammikuuta eli aikaisessa ollaan tänä päivänä työnhaussa.

Tammikuun puolessa välissä kesätöitä hakevat edustavat aktiivista ääripäätä töidenhaussa. Toisen ääripään – eli ne, jotka eivät edes halua töitä, tapasin tällä viikolla koulussa. Erittelemättä koulua ja ikäryhmää, tapasin porukan, jossa opettajan mukaan kaksi tai kolme viidestätoista ylipäätään haluaa etsiä kesäksi töitä. Muut ihmettelevät, kun rahaa ei saa mistään, mutta työhaluja ei missään tapauksessa ole.

Alkoi ahdistaa. Teki mieli sanoa: “Silloin, kun minä olin nuori…” ja taisi se vähän lipsahtaakin sieltä. Ja sitten siihen perään: “Mikä näitä nykyajan nuoria…?” Kertooko tämä nyt kuitenkaan niinkään nykynuorison tilasta kuin minun pitkälle ehtineestä iästäni ja nuorista vieraantuneesta asenteestani?

Työnantajan puolesta haluaisin madaltaa etenkin nuorten kynnystä hakea töihin, tai edes yrittää hakea. Tässä siis listaa minun mielestäni hyvän kesätyöhakemuksen kriteereistä (ja saavat tätä soveltaa muutkin):

1. Persoona peliin. Ole aina oma itsesi, koska muulla tavalla toimien polku on lyhyt. Itsevarma ja omat vahvuutensa ja kehityskohteensa tunteva henkilö on kiinnostava ja puoleensavetävä. Ei tarvitse olla stand up-koomikko saadakseen huomion itseensä. Aito, avoin ja rehellinen on enemmän kuin tarpeeksi.

Esimerkki. Olen luonteeltani enemmän innokas kuin älykäs. Keksin helposti uusia ideoita ja innostan muutkin mukaan niitä toteuttamaan. Pystyn tekemään nopeita päätöksiä. En ole vahvimmillani pienten, teknisten yksityiskohtien kanssa, mutta osaan nähda ja hallitsen asioita kokonaisuuksina.

2. Vähemmän on niin enemmän. Simppeli ja selkeä pelittää parhaiten. Ellei hakemuksessa erityisesti edellytetä pitkää kirjallista tuotosta, on parempi kertoa oleelliset ja tarjoutua tarvittaessa kertomaan lisää.

3. Vapaasti vaan. Mielestäni sähköpostissa tai hakemuksessa voi ihan hyvin tervehtiä sanomalla Moi! Moikka! tai Terve! Yltiöhygieeninen Hei! on niin nähty. Ja sitten voi laittaa loppuun mukavat Terkut, Aurinkoiset tai Innostuneet terveiset tai mikä mielentilaa sitten parhaiten kuvastaakaan. Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää kaivaa jokin positiivissävytteinen tila ennemmin kuin päättää kirje:

Epätoivoisin työnhakuterveisin,

               Minna

4. Haluun oppia. Ei haittaa mitään, vaikkei kaikkea osaisikaan. Tärkeintä on halu oppia uutta. Tämä pätee erityisesti nuorten kesätyönhakijoiden kohdalla, joilla on usein työkokemusta nolla. Kerro silti, mitä harrastat ja mistä olet kiinnostunut. Ja aivan oikeasti: keksi vaikka joku harrastus, jos mitään ei ole, koska “En harrasta mitään, enkä ole kiinnostunut mistään” ei vaan oikein nappaa asennepuolella. (Terkut sinne tämän viikkoiseen kouluun!). Kaikki voivat harrastaa vaikka hyötyliikuntaa ja tv-sarjojen seuraamista.

5. Aktiivisuus. Tässä on tarkka raja. Hakemus sähköpostilla ja yksi soitto perään. Ei enempää, ettei mene epätoivon puolelle. Toisaalta, on täällä nähty sellainenkin kesätyöntekijä, joka kävi paikan päällä henkilökohtaisesti, lähetti sähköpostilla hakemuksen useampaan otteeseen, kävi paikan päällä uudelleen, soitti ja istui aulassa niin kauan, että paikka ja aloituspäivä varmistuivat.

Yhteenvetona: Relax ja anna palaa! Täällä ollaan valmiina ottamaan kaikki hakemukset vastaan, shoot me!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin Kesä töissä?