Business on onnenongintaa

Tiger Woods on sanonut: “Mitä enemmän harjoittelen, sitä parempi tuuri alkaa käydä”. Löysin itseni tällä viikolla – en golfkentältä, vaan pohtimasta, onko business pohjimmiltaan pelkkää tuuripeliä.

Osallistuin tilaisuuteen, jossa suuret ja pienet suomalaiset yritykset kertoivat kansainvälistymisen askeleistaan. Olin itsekin esittelyvuorossa ja mieleeni jäi jokaiselle, myös minulle heitetty kysymys, miten olemme päätyneet johonkin kohdemaahan (esimerkiksi Vietnamiin, eikö nyt yhtään lähempää projektia löytynyt?). Lisäksi yrityksiltä tiedusteltiin, miten ovat rakentaneet laajoja jälleenmyyjäverkostoja ympäri maailmaa.

Odotin kieli pitkällä to do -listaa, jolla maailma valloitetaan, mutta vastaukset olivat jotain muuta. Suuren ja menestyneen, kv-markkinoilla toimivan yrityksen edustaja kertoi, että jälleenmyyjäverkosto on luotu pienin askelein usean vuosikymmenen aikana. Usein valinnat perustuivat yhteensattumiin; oli tavattu messuilla joku, joka tunsi jonkun, toinen oli kuullut yrityksen toimivan maassa ja otti itse yhteyttä, seminaarissa joku oli ottanut hihasta kiinni, tuurilla oli löydetty monen joukosta yksi hyvä jälleenmyyjä. Henkilö totesi vielä, että joskus valinnat onnistuivat ja toisinaan taas eivät. Vähän samoin meni meidänkin valintamme Vietnamin kanssa. Monen mutkan, sattuman ja varmaan myös onnen kautta saimme projektin ja veimme sen loppuun aikataulussa.

Mitä ihmettä sitten tehdään suunnitelmille, välitavoitteille, kv-projekteille, messuille, markkinatutkimuksille ja seminaareille, jos kaikki on kiinni onnesta? Onko mitään järkeä tehdä mitään, jos liiketoiminta perustuu puhtaasti tuuriin?

Minä sanon, että on. Tehdään edelleen kaikki edellämainittu ja verkostoidutaan vielä kymmenen kertaa enemmän. Jokainen kohtaaminen messuilla, seminaarissa, puhelimessa, verkossa tai puskaradiossa voi osoittautua myöhemmin merkitykselliseksi. Naamaa on näytettävä paljon ja usein. Tiedän, että jotkut varaavat viikoittain kalenteristaan ajan vain verkostoituakseen merkittävien henkilöiden kanssa.

Lainaan toimariamme: “Onni mutkittelee tuolla jossain ja meidän on pidettävä huolta, että osumme sen tielle jossain kohtaa”. Siksi jatkamme ponnisteluja ja jahtaamme itse oman onnemme. Yrityskin on oman onnensa seppä.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.