Yrittäjä ulos poterosta!

Tällä viikolla saan ilon ja kunnian päästää ääneen Ferroplanin toimitusjohtajan Pentti Patosalmen, joka kehoitti Kauppakamari-lehden numerossa 3/2014 yrittäjiä ryömimään poteroistaan ihmisten ilmoille:

 

Suomalaisten yritysten tämän hetken kehittymisnäkymät eivät näytä erityisen hyviltä. Näyttää siltä, että edessä on 90-luvun alun tilanne kannattavuuden ja kasvun osalta. Mikäli yritykset ei lähde rohkeasti uusille markkinoille jopa uusilla tuotteilla, edessä on kituminen ja näivettyminen.

Kotimaisen kysynnän ja investointien hiipuessa katseet on suunnattava Suomen rajojen ulkopuolelle. Niinpä valtakunnan päättäjät ovat lanseeranneet Team Finland-brändin. Juuri päivitetyssä Team Finlandin strategiassa kerrotaan palvelujen koostuvan kansainvälistymisneuvonnasta, koulutuksesta ja verkostoitumisesta sekä antavan tietoa mahdollisuuksista ja riskeistä maailmalla. Lisäksi strategiaan kuuluu vaikuttamiseen liittyvät palvelut kohdemaissa, verkoistumismatkat ja rahoitusjärjestelyt.

Minulla oli mahdollisuus osallistua 28.8.2014 Team Finland-päivään Helsingissä. Paikalla oli yli 400 osallistujaa. Hämmästykseni oli suuri, kun paikalla oli edustettuina vain kymmenisen yritystä. Kaikki muut olivat julkisen hallinnon edustajia. Tilaisuudessa käytiin vilkasta keskustelua ja minäkin sain viimein paneelin loppupuolella käyttää palautepuheenvuoron. Koska mukana oli myös lähetystöjen edustajia ympäri maailman, sain oivan tilaisuuden markkinoida osaamistamme.

Kun paneeli päättyi, luokseni ryntäsi kiinnostuneita ihmisiä jonoksi saakka. Käyntikortit kävivät hyvin kaupaksi. Minulta kysyttiin halukkuutta markkinoille menoon Aasiaan, Itä-Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan. Tässäpä oli loistava tilaisuus verkostoitua. Mutta missä olivat muut yritykset?

Kun Suomessa Team Finland-ajatukseen on sitoutuneena satoja virkamiehiä, on meillä yrittäjillä peiliin katsomisen paikka. Jäävätkö yritykset kädet ristissä odottamaan, että julkiset organisaatiot kaivavat yritykset koloistaan ja vievät ne asiakkaiden luokse valmiille kaupoille? Kehoitan yrityksiä poistumaan mukavuusalueeltaan ja lähtemään kohti uutta jopa riskiä lisäten.

Maailmalle mars!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin Yrittäjä ulos poterosta!