Kenen kyynärpäät ovat terävimmät?

Kilpailukyky sitä ja kilpailukyky tätä. Kukaan ei ole voinut välttyä keskustelulta viime aikoina. Jos asiaa kuitenkin penkaistaan vielä kerran vielä vähän syvemmältä, päästään jälleen koulujen maailmaan.

Luin erittäin herättävän artikkelin aiheesta lehdestä ja ahdistuin. Onko asia todella niin kuin Laura Mattila jutussaan Kiinalaislapsi ja terävät kyynärpäät sen maalailee:

Ajattelin joskus, että teollisuuden työpaikat valuvat muutaman kymmenen vuoden sisällä Kiinaan. Sitten muutin kahdeksi ja puoleksi vuodeksi Shanghaihin ja muutin mieleni.

Nyt uskon, että melkein kaikki työpaikat valuvat muutaman kymmenen vuoden sisällä kiinalaisille.

Miksi? Koska kiinalaista keskiluokkaa ajaa pakottava polte menestyä, saavuttaa mainetta ja ennen kaikkea mammonaa. Heitä polttelee kilpailuvietti, joka länsimaista on jo aikoja sitten kuihtunut tarpeettomana.

Kiinalaiset oppivat viimeistään yksivuotiaina, että mitään ei saa ellei ota, ellei ole parempi, nopeampi, röyhkeämpi ja ovelampi kuin miljardi muuta.

Järjestelmä, joka kasvattaa tulevaisuuden kiinalaisia, on julma mutta tehokas. Shanghailainen kolmevuotias ei jonota leikkipuistossa keinuvuoroa tai lainaa lapiota hiekkalaatikolla. Hän tönii heikommat tieltään ja avaa suunsa, jotta isoäiti ehtii työntää valmiiksi leikatun hedelmäpalan huulten väliin.

Shanghailainen kuusivuotias käy koulupäivän jälkeen pianotunnilla, Mikki Hiiren englannintunneilla ja viikonloppuisin opettajan kotona extratunneilla. Hän tekee neljä tuntia läksyjä päivässä ja ymmärtää viimeistään seitsemänvuotiaana, että vanhempien, ehkä koko suvun, tulevaisuus ja toimeentulo ovat hänen harteillaan. Hän ymmärtää, että maailma on auki, tai ainakin siellä on rahaa, joka odottaa ottajaansa.

Shanghailainen lapsi ei ole luova lapsi, eikä ehkä onnellinenkaan lapsi, mutta aivan helvetin motivoitunut ja pikkutarkka lääkäri/insinööri/koodari/pankkiiri/kirjanpitäjä hänestä silti tulee.

Että eiköhän kasvateta lapsistamme suosiolla performanssitaiteilijoita.

Tulevat sukupolvet ja me jo nyt joudumme mukaan globaaliin kilpailuun, jonka säännöistä meillä ei ole minkäänlaista käsitystä. Kun kasvatuksen lähtökohdat ovat lähtökohtaisesti näin kaukana toisistaan, iskee epätoivo ja maailmantuska: Miten voimme ikinä pärjätä?

Vaikka minulla on aina ehdotus lähes kaikkeen valmiina, nyt vetää hiljaiseksi. Iso kuva tässä asiassa lamauttaa jopa meikäläisen niin, että veri pakenee päästä ja sormet menevät velliksi. Voin vain toivoa, että lama, jossa Eurooppa tällä hetkellä rypee, saa meidät jälleen tuntemaan menestymisen nälkää. Pelkona kuitenkin on, että yltäkylläisyyden rasvakerroksen poissulamisessa kestää turhan kauan.

Ei liene myöskään ole tarpeen kasvattaa lapsistamme röyhkeitä p*skiaisia, mutta toivottavasti onnistumme valmistelemaan heidät jollain ilveellä siihen, että kaikki eivät toimi samalla tavalla kuin me.

Kiinalaiset pelaavat peliä, jossa vastuuta ei oteta muusta kuin itsestä. Se ei ole reilua eikä taatusti tasa-arvoista, mutta se riittää globaalissa kilpailussa. Siinä eivät pään paijaamiset ja Kaikki pelaa -säännöt auta. Meidän on aika herätä henkisestä ylipainosta ja nostaa turvonnut ruhomme ylös kuolettavan upottavalta sohvalta. Kisa on käynnissä, ja jos haluaa pysyä hengissä, siinä on pysyttävä mukana!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin Kenen kyynärpäät ovat terävimmät?