Normiflunssa-aalto on tavoittanut meidätkin ja kun niiskunenänä ei töihin tulla eikä mennä, tulee ilmoituksia poissaoloista ymmärrettävän tasaisesti.

Tykkään, että minun viesteihini vastataan, joten pyrin myös itse vastaamaan aina jotakin takaisin. Nyt alkaa vaikea maasto. Kun joku ilmoittaa olevansa sairaana, tupsahtaa ”parane pian” mieleen yhtä nopeasti kuin kiitos tai ole hyvä. Se ikään kuin kuuluu asiaan, se on sairasilmoituksen aisapari. Tai näin ajattelin, kunnes aloin pohtia harmittoman oloista toivotusta ystävieni kanssa.

Kun toivotan näennäisen viattomasti alaiselleni pikaista paranemista, on mahdollista, että vastapuoli tulkitsee sen painostavana Parane PIAN!!! –tyyppisenä kehotuksena, eikä pelkästään puhtaasta sielusta ja sydämestä tarkoitettuna toivotuksena. Eipä silti, etten rehellisyyden nimissä toivo, että meidän koko jengi pysyisi aina terveenä ja rivissä, mutta kun ei se mene niin.

Eteenpäin, sanoi täi tervassa. Miten voisin toivottaa pikaista paranemista ilman, että kuulostaa olevan lehmänhäntä kainalossa ja oma kettu ojassa? ”Parane pian” ja ”Pikaista paranemista” ovat siis pannassa. ”Lepää rauh…” hetkinen, tuo menee täysin väärään suuntaan. ”Lepäile rauhassa”, kalskahtaa vieläkin vähän. Tekee kovasti mieli lainata englannista ”Take it easy” ja ”Take your time”, mutta ne eivät käänny suomeksi sovinnolla. Somesta tutut hippasen ohkaiset ”Voimia” ja ”Tsemppiä” eivät istu meikäläisen näppäimistölle.

Ystäväni ehdottaa ”Toivu rauhassa”, ei hullumpi. Veistelen siitä version ”Parantele rauhassa”. Se tuntuu itsestä aidolta ja tarkoitan joka(ista kahta) sanaa. Kysyn myös itseltäni, mitä haluaisin itselleni toivotettavan vastaavassa tilanteessa. Ehkä jotain sellaista kuin ”Parane pian, lepäile niin kauan kuin tarvitsee, hoidellaan täällä töissä hommat sillä aikaa”. No hei, sai toivoa mitä vaan.

Miten sinä haluaisit itsellesi vastattavan, kun kerrot olevasi sairaana? (Kyllä, käytän keräämiäni ehdotuksia hyväkseni omiin tarkoituksiini).