MessuVOITTOja ja -tappioita

Nyt päästään purkamaan kokonaisuudessaan Turun reissun eli Yhdyskuntatekniikan messujen anti. Messumatka toi tullessaan eräisiä voittoja ja tappioita.

Ensimmäinen messuaamu aukesi dramaattisen näköisissä tunnelmissa, vaikka päivä valkeni lopulta oikein kauniiksi. (Mehän emme siitä tienneet mitään, koska vietimme messuhallin uumenissa kellon ympäri, mutta tiesivät kertoa).

003

Lahti Regionin messuosaston teemaksi oli valittu Hollywood ja tähdet ja sitä saatiin, mitä tilattiin. Osastolle saavuttiin VIP-sisäänkäynnistä, punaista matto myöten, luonnollisesti.

069

071

Koko jengin asusteet oli sovittu noudattamaan valittua teemaa, naisilla punainen tai musta mekko ja punainen kukka hiuksissa, miehillä tumma puku ja punainen huivi.

120

Osaston tarjoilut oheistuotteineen noudattivat samaa linjaa.

mukit

Ferroplanin osastolla esiteltiin jätteen- ja vedenkäsittelyjärjestelmiä. Teimme päätöksen lähteä messuille kevyellä miehityksellä, joten ensimmäisenä päivänä päivystimme yhdessä cleantech managerimme Teija Suutarin kanssa. Toisena messupäivänä allekirjoittanut toimi täysin kuunteluoppineena suodatinmassojen ja 3D-tulostetun NWFlo-flotasuodattimen esittelijänä. En muuten tiennyt niistä mitään ennen messuja, joten mukavasti tuli opittua uutta.

Tappioksi voisi lukea sen, että messu oli odotettua paljon hiljaisempi. Omalta osaltani ne olivat käymieni neljän YT-messujen vaisuimmat yleisömäärän valossa. Virallinen kävimäärä selviää ensi viikolla.

Tästä pääsemme pohdintaan, miten messuja tulisi uudistaa, että paikalle saataisiin oikeat ihmiset oikeaan aikaan. Joka tapauksessa messut ovat olleen murroksessa ja muutoksessa jo vuosia ja uutta toimintatapaa kaivataan tilalle. Tätäkin problematiikkaa on tullut pohdittua blogissa aikaisemmin.

massat

Sitten tullaan siihen parhaaseen kohtaan. Kaksi vuotta sitten vastaavilla messuilla Jyväskylässä koimme yhteisosastolla kirvelevän tappion, jonka haavoja nuollaan edelleen. Messut Turussa saivat jälleen vanhat traumat pintaan, kun parhaan osaston palkinto tiedettiin jaettavan ensimmäisen päivän iltana. Kun tilaisuuden alku lähestyi, mieli synkkeni, koska edellisellä kerralla oli voittajille ilmoitettu asiasta etukäteen. Astelimme paikalle leuka rinnassa.

Palkintoraati piti puhettaan pitkään ja hartaasti. Se oli ollut voittajasta täysin yksimielinen ja voittajaosasto vei kaikki elokuvan maailmaan. Blaa blaa blaa, hoh hoijaa… Siis hetkinen, sanoiko se elokuvan maailmaan?! Vielä siinä vaiheessa, kun Lahden nimi oli mainittu, ei ollut meikäläiselle asia mennyt tajuntaan. 200 messuesittelijästä osastomme valittiin parhaaksi! Tuomaristo perusteli valintaa näin:

Aivan kuten Oscar –gaalassa, jäljellä on suurin ja kaunein palkinto. Sattumaa tai ei, vuoden 2015 yhdyskuntatekniikan paras näyttelyosasto viekin meidät kaikki elokuvamaailmaan…

Kyseessä on tietysti Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n osasto. Viiden tähden osasto, johon kaikki pääsivät astelemaan VIP‐sisäänkäynnistä.

Raatilaisina meitä ilahdutti näillä messuilla uniikki konsepti. Kuntien omistama kehitysyhtiö oli kerännyt monta pientä erikoisosaajaa Lahden seudulta ja tarjonnut niille paikan omien siipiensä suojasta. Verkostoituminen, klusteriajattelu ja arvoketjut toteutuvat tällä osastolla esimerkillisen hyvin.

Tällä osastolla oli myös yhdistetty näyttävästi kolme aikaisemmin mainitsemaani genreä. Osasto oli suuri ja näyttävä sekä kokonaisilmeeltään ja teemaltaan yhtenäinen ja loppuun asti mietitty. Siitä huolimatta yksittäiset yritykset, jotka osastolla tuotteitaan ja palveluitaan esittelivät, olivat kukin itsenäisiä yrityksiä, joilta kultakin löytyy erikoisosaamista arvoketjun eri vaiheisiin. Leipää ja sirkushuvejakaan ei tältä osastolta puuttunut.

Kaiken kaikkiaan erinomainen kombinaatio, jonka nostaminen parhaaksi osastoksi oli loppujen lopuksi varsin itsestään selvä lopputulema.

Voitto

Voittopuheiden ja palkintojen vastaanottamisen jälkeen kokoonnuimme kaikki osastolle juhlistamaan voittoa ja hakkamaan toisiamme selkään. Ei olisi voinut parempi porukka sattua mukaan ja järjestäjätaho LADEC lähti täysillä toteuttamaan valittua teemaa. Ripaus hulluutta, vähän seikkailunhalua, hieman rohkeutta ja kova halu näyttää konkretisoitui messujen parhaan osaston palkintona. Kiitos omasta puolestani kaikille mukana olleille, vähänkö on siistiä olla PARAS!

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.