Ei mitään rimpuloita - Ferroplan Blogi

Nyt annan kuvien puhua puolestaan. Ja voi miten onnellinen olenkaan, että annoin kuvaushomman ammattilaiselle: Nämä upeat otokset on ikuistanut Pisara Photography.

Lienee turha enää muistuttaa, että juhlien teema oli ROCK, musiikki ja kitarat. Tämän ympärille rakentui kaikki kutsuista lähtien. Aloitetaan sisääntulosta. Mikäpä tekisi suuremman vaikutuksen vieraisiin kuin punainen matto ja pari turvamiestä ovella? Minä reippaana uhrauduin ja kävin paikallisessa ravintolassa lauantai-iltana etsimässä ovimiehiä hommiin, mutta tilanne päättyi “Älä soita meille, me soitetaan sulle” -tyyppiseen kohtaukseen, vaikka olin mielestäni hyvinkin asiallisen oloinen. Pulasta minut pelastivat huiput Orimattilan Vartiointikeskus Oy:n tyypit, jotka ottivat ajatuksesta heti kopin. Mustat puvut, aurinkolasit ja korvanapit kuuluvat ilmeisesti miesten vakkarivarustukseen.

Jos sai luvan astua ovesta sisään, vieraalle ojennettiin seuraavaksi VIP-kaulanauha. Päätimme jo aikaisessa vaiheessa, että meidän juhlissamme kaikki vieraat ovat VIP-vieraita ja nimikyltit sen mukaan.

Juhlan tunnelmaan johdatti Trubaduuri Jimi Pop. Pöydissä vieraita odotti komea kattaus. Olimme jo aikaisemmin juonineet juhlavuoden esiteasiat kuntoon JS-Suomen kanssa ja ideana oli tehdä kuljetinrullan näköinen esite. Jotta pääsimme autenttiseen tunnelmaan, istutimme esiterullat laakeripukkeihin, jotka toimitti ripeästi ja pyynnöstämme ilman varsinaisia laakereita Jokilaakeri Oy.

Lisätunnelmaa loivat itse laserleikatut kitarat, jotka toimivat tuikkualustoina.

Pöytien ja koko tilan kukka-asetelmat suunnitteli, teki ja toimitti Keuda. Kaikki asetelmien materiaalit ja värit mietittiin sopimaan juhlat rock-teemaan ja mustaan ja punaiseen väriin sekä metalliin.

Kalusteet valittiin samoin perustein. Väreinä musta ja hopea ja kaiken kruununa (kirjaimellisesti) upea jättikokoinen kattokruunu. Kalusteet toimitti Stopteltat.

Viimehetken heräteostoksena löysin kitaranmuotoiset ilmapallot, jotka toimitti Ilmapallokeskus.

Ferroplanilaiset toivat omia kitaroitaan rekvisiitaksi.

Ohjelman juonsi Eppu Salminen.

Itse ohjelma suunniteltiin niin, että kaikenlaista pönötystä vältettiin loppuun saakka. Ei juhla- vaan palopuheen piti Sissi- ja Gurumarkkinointikirjojen kirjoittaja Jari Parantainen ja lisää hauskaa tarjosi Krisse Salminen. Molemmat lunastivat paikkansa satanolla.

Illan tärkein asia eli ruoka saapui Kehräämön Kahvilasta. Tarjolla ollut kokonaisena savustettu porsas saavutti huiman suosion. Kehräämön Kahvilan huipputyypit lähtivät hekin innolla mukaan teemaan ja salaatit tarjoiltiin kitaranmuotoisista astioista. Juomat valittiin lähinnä sen mukaan, että etiketistä löytyi mustaa ja punaista. Jälkkärileivosten päälle oli sokeripaperille tulostettu juhlalogo.

Eräs hauskimmista projekteista oli tölkinpalautuspisteen suunnittelu. Pohdimme pitkään, miten saisimme ihmiset palauttamaan tyhjät tölkit itse, koska emme halunneen viettää iltaa keräämällä niitä pöydistä. Ja mikäpä motivoisi ihmistä enemmän kuin kilpailu! Tölkit heiteltiin palautuspisteeseen yrittäen osua päällä oleviin aukkoihin. Käsittämättömän kätevä kokoonpanijamme Juha Johansen tekaisi eräänä aamuna palautuspisteen ja vietimme muutaman juhlia edeltäneen illan maalaushommissa, mutta aivan mahtava siitä tuli! (Kiitos alkuperäisideasta Devconsin Kari Koivisto!)

Tunnelman tiivistyessä iltaa kohti potin räjäytti mahtava rock-bändimme The Myysikoz, joka täytti yleisön rockinnälän mahtavalla setillä.

Äänentoiston ja valaistuksen oli kasannut jo aiemmin videontekijänä ansioitunut Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi.

Pitkään pohdimme myös mitä antaa vieraille mukaan juhlista lähtiessä. Aivan loistavan idean keksi lopulta secretary traineemme Miia Heinänen, joka kekkasi levykipot. Siis vanhoista LP-levyistä sulattamalla muotoillut kipot. Eikä siinä vielä kaikki: Miia väänsi illan jos toisenkin kotonaan levykippoja niin, että niitä riitti kaikille vieraille jaettavaksi.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä. Juhlien keskipisteessä oli toki toimitusjohtajamme, 30 vuoden yrittäjäurasta timanttiristin saanut Pentti Patosalmi. Toista pääosaa näytteli oma mahtava porukkamme, joista lähes 20 sai juhlassa ansiomerkin kymmenien vuosien palveluksessa Ferroplanilla. Harvassa paikassa tällaisia pitkiä työuria nähdään näin paljon kerralla. Omalta osaltani voin sanoa: Kiitos, kun olette valinneet työpaikaksenne Ferroplanin. Te ootte niin ROCK!!

Asia, jonka kanssa juhlien järjestämisessä tulee aina kiire on kutsut. 30-vuotisjuhlammekaan ei tehnyt tässä poikkeusta.

Kutsujen suunnittelu olevinaan aloitettiin hyvissä ajoin. Tehtävää lähti ratkaisemaan uuden mainostoistomme Design Kuminan Anu. Ennen varsinaisten kutsujen lähettämistä kaikille kutsuvieraille lähetettiin sähköpostilla ennakkokutsu, jossa pyydettiin varaamaan juhlapäivä kalenteriin.

Koska juhlien teemaksi valikoitui musiikki ja erityisesti kitarat, oli siitä helppo ponnistaa ideointitasolle. Jotain musiikkiin liittyvää siis. Jotain, joka olisi helposti postitettavissa eli kätevän kokoinen. Ei tavallisen A4-kutsun näköinen eikä muotoinen. Ding! Lamppu syttyi: CD-levy.

Kutsun kotelo tehtiin CD-levykotelon kokoiseksi ja näköiseksi. Kun paketin avasi, sisältä löytyi CD-levyn näköinen juhlaohjelma, jossa ohjelmanumerot olivat “biisejä”. Lisäksi lähetys sisälsi keikkalipun, jossa oli repäistävä osa sisäänpääsyä varten. Ja ne kitarat: pakettiin kuului juhlalogollamme varustettu plektra, jolla pääsi jo etukäteen soittelemaan ilmakitaraa tai tavallista ihan oman mieltymyksen mukaan. Kotelon päälle painettiin magea kitaran silhuetti ja väriksi valittiin normivalkoisista kirjekuorista mahdollisimman paljon poikkeava rokkaava musta. Supernopean painotyön meille teki ja toimitti N-Paino ja kutsut saatiin maailmalle.

Pari päivää ennen viimeistä ilmoittautumispäivää katselimme ilmoittautuneiden listaa. Yli kahdestasadasta vieraasta yhdeksän oli ilmoittanut. Jos en ollut siihen mennessä nukkunut öitäni hyvin, en varmasti nukkunut silloinkaan. Sähköpostimuistutus lähti saman tien kaikille kutsutuille. Takaisinpäin alkoi tulla sellaisia viestejä kuin: “Vahvistan vielä ilmoittautumiseni juhliin. Olettehan saanut viestin, jonka lähetin kaksi päivää sitten?”

Tässä vaiheessa alkoi kylmä hiki hiipiä selkään. Jos juhliin oli ilmoittauduttu, mikseivät viestit olleet tulleet perille? Kutsussa olimme ohjeistaneet ilmoittautumaan yleiseen sähköpostiimme ferroplan@ferroplan.fi.

Kun tarkastimme sähköpostin roskapostia myöten, sai paniikki ihan uuden ulottuvuuden. Viestejä ei löytynyt. Juuri kun olin pukemassa takkia ylleni lähteäkseni kotiin loppuviikoksi itkemään, selvisi, että kyseistä sähköpostia ei ollut päivityksen yhteydessä laitettu ajan tasalle ja siksi postit eivät näkyneet laatikossa. Pienen kaivelun jälkeen viestit löytyivät. Konkreettisesti tunsin, kuinka elämäni lyheni taas parilla päivällä silkan verenpaineen nousun takia.

Eikä siinä vielä kaikki. Tein mokan ja jätin kutsusta pois pukukoodin. Koska aloin saada asiasta kyselyjä, päätin hyödyntää unohdukseni. Viimeisenä ilmoittautumispäivänä lähetin vielä kerran sähköpostia kaikille vieraille otsikolla: “Kuinka pukeutua treffeille kuuman kolmekymppisen kanssa?” Viestin sisällössä kerrottiin pukukoodi, (joka oli smart casual), sekä muistutettiin ilmoittautumaan. Paluupostina tulvi huumorintäyteisiä ilmoittautumisia.

Näin saimme suurimman osan porukasta kokoon, mutta aivan älyttömän työn tekivät vielä sihteerimme ja myyjämme, jotka soittelivat läpi kymmeniä asiakkaita. Lopulta kasassa oli pari sataa henkeä mukaan luettuina oma porukka sekä SIA Ferroplanin eli Latvian yksikkömme ja Vietnamista saapunut vientijohtajamme.

Kutsurumba kokonaisuutena näyttelee merkittävintä osaa juhlissa, koska ilman vieraita juhlat eivät ole juhlat. Yksin en olisi tätä tanssia läpi pystynyt viemään, joten suuri kiitos kaikille, jotka pyörittivät kuvion läpi!

Mitäs mieltä olette kutsusta, houkuttelisiko sinut mukaan rokkaamaan?

Alan vähitellen tottua pakkien saamiseen, koska niitä on tullut viime viikkoina enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Kyse on yrityksemme 30-vuotisjuhlan juhlapuhujan metsästyksestä.

Juhlien järjestestelyssä minulla on vain yksi motto: mikään keskinkertainen ei kelpaa. Ihan kaunis ja ylevä ajatus, mutta hiukan haastava. Juhlapuhujan suhteen minulla on selkeä visio: en halua kyllästyttää ketään jorinoilla suhdannebarometreista, vaan haluan kuulla suoraa puhetta suomalaisten yritysten maailmasta.

Ensimmäisenä juhlapuhujien toivelistallani oli Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb. Yllättäen hän ei aikataulujen yhteensopimattomuuden vuoksi päässyt tulemaan. Ministeri Stubb saa kuulemma noin 60 puhepyyntöä viikossa.

Ei muuta kuin eteenpäin, sanoi Minna lumessa. Aloimme tehdä listaa muista toivepuhujista. Pian kärki alkoi hahmottua. Se oli tällainen: 1. Hjallis Harkimo 2. Jari Sarasvuo 3. Sauli Niinistö. Googlettaessani edellämainittujen henkilöiden yhteystietoja havaitsin, että a) joku muukin oli hakenut niitä, ja b) tietoja ei todellakaan ollut yleisessä jaossa Googlessa. Ei sinänsä mitenkään yllättävää, kun miettii, miksi itsekin yhteystietoja etsin.

Hirveällä tuurilla onnistuin onkimaan Hjalliksen kännykkänumeron netin syövereistä ja eräänä myöhäisenä perjantai-iltapäivänä ihmeellisen rohkeuden puuskassa otin ja soitin Hjallikselle. Kun linja alkoi tuutata, pulssi näytti 200. Hjallis vastasi ja puhelu meni jotenkin näin:

Minä: (esittelin itseni ja kysyin) Haluaisimme teidät juhlapuhujaksi yrityksemme 30-vuotisjuhliin ja kysyisin, onko tämä teoriassa mahdollista?

Hjallis: Milloin se on?

Kerroin ajankohdan.

Hjallis: No mitä mun pitäis puhua? (hyvin Hjallismaiseen tyyliin).

Minä selitin jotain, mitä en enää muista, koska aivot toimivat niin, että blokkaavat muistoista traumaattiset kokemukset.

Hjallis: Voisin puhua vaikka yrittäjyydestä. Lähetä mulle sähköpostilla lisätietoa, niin soitellaan uudelleen ensi viikolla.

Puhelun päätyttyä juoksentelin ympäri toimistoa käsillä hassusti huitoen ja omituisesti vinkuen saamatta kunnon sanaa suusta.

Sähköposti lähti vielä samana iltana ja Hjalliksen numeron tallensin visusti kännykkään. Seuraavalla viikolla tavoittelin Hjallista, mutta jouduin jättämään viestin vastaajaan. Ajattelin, että tämä oli tässä. Seuraava päivänä sydänkohtaus oli lähempänä kuin koskaan, kun puhelimen näytössä vilkkui Harkimo Hjallis soittaa. Juoksin päin ovea, seinää ja yhtä työntekijäämme ja vastasin hengästyneenä puhelimeen. Hjallis kertoi, ettei kellonaika sovi hänen aikatauluunsa. Vielä viimeisenä oljenkortena ehdotin, että puheen voisi pitää myöhemmin iltapäivällä. Lupasimme taas soitella parin päivän päästä. Valitettavasti kaunis tarinamme päättyi niin, ettei Hjallis uskaltanut lupautua tiukan aikataulun takia puhujaksi. Sanoi mielellään tulevansa joku toinen kerta.

Olen yllättynyt, kuinka ystävällistä kohtelua sain Hjallikselta. Kaikista maailman ihmisistä hän ei lienee se, joka venyttäisi asiasta keskustelua vain sen takia, ettei minulle tulisi paha mieli. Vaikka emme päätyneetkään toivomaani lopputulemaan, hän otti asiani vakavasti ja itse voin todeta, etten koskaan enää pelkää soittaa kellekään.

Tämän jälkeen olen valitettavasti saanut pakit myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä, pääministeri Jyrki Kataiselta, selostaja Antero Mertarannalta ja valmentaja Jukka Jaloselta. Jari Sarasvuo taas, businessmies kun on, ilmoitti, ettei hän pikkupuheen takia aja Orimattilaan, vaan haluaa puhua kokonaisen tunnin ja iski päälle sellaisen hintalapun, että tiesi minun kieltäytyvän.

Valtion päämiesten hyväksi on sanottava se, että jokaisen tahon edustajat ovat vastanneet minulle erittäin ystävällisesti ja asiallisesti, aikatauluihin vedoten. Esimerkiksi Saulilta tuli tällainen vastaus:

Hyvä Minna Patosalmi,

Kiitän tasavallan presidentti Sauli Niinistölle lähettämästänne ystävällisestä kutsusta Ferroplan Oy:n 30-vuotisjuhlaan Orimattilassa.

Valitettavasti tasavallan presidentin jo sovitun muun ohjelman vuoksi kutsuunne ei voida vastata myöntävästi.

 

Parhain terveisin

n.n.

Tasavallan presidentin erityisavustaja

Nyt kysymys teille, rakkaat lukijat: Ketä pyytäisin seuraavaksi? Ja ne yhteystiedot olisi sitten kanssa kivat.