Jos työpäiväsi keskeytyy noin 70 kertaa, mitä teet?

Psykologi Annu Haapakangas on tutkinut erilaisten häiriötekijöiden vaikutuksesta työhyvinvointiin. Hän on tutkinut erityisesti avotoimistojen häiriötekijöitä. Joidenkin tutkijoiden mukaan tietotyöläisen työpäivä saattaa katketa jopa 70 kertaa. Yhdestä keskeytyksestä palautuminen vaihtelee ja voi kestää 1-24 minuuttia.  

Joskus myös työntekoa helpottamaan tarkoitettu teknologia aiheuttaa hankaluuksia aiheuttaen ylimääräisiä paineita, koska on opeteltava taas uutta. Teknologian haittavaikutuksia kutsutaan teknostressiksi. Esimerkiksi tietojärjestelmien vaihtuminen tai ominaisuuksien päivittyminen yhdistettynä kiireeseen ja mahdollisesti sekavaan ohjeistukseen aiheuttaa usein kuormitusta.

Häiriötekijöiden vaikutusta työntekijään voidaan verrata tehtaan tuotantolinjaan, joka toimii lähes täydellä automaatiolla: Jos automaatioon tulee virhe, putken toisesta päästä tulee ulos virheellistä tuotetta. Asiaan puututaan heti ja ongelma korjataan.

Tietotulvan ja keskeytysten aiheuttamassa kognitiivisessa kuormittumisessa on kyse samankaltaisesta tilanteesta, mutta kaikki tapahtuu pään sisällä. Kognitiiviseen kuormittumiseen ei kuitenkaan näy yhtä selvästi ulospäin.

Mitä sitten voi tehdä? Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan jokaisen kannattaa muokata oma taukokulttuuri, muistaen että on olemassa sekä kuormittavia että palauttavia taukoja: somen selailu ei ole välttämättä paras idea, ellei katso kissavideoita tai muuta rentouttavaa. Hyvä ideoita ovat päivälepo, musiikin tai äänikirjan kuuntelu ja kenties parhaimpana jonkinlainen fyysinen aktiivisuus. Toimistolla taukoaktiviteetteja voivat olla esimerkiksi palapeli taukohuoneessa tai jumppavälineet sisäpihalla odottamassa. Ei kuitenkaan ole yhtä kaikille sopivaa taukomallia, koska ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Kun yksi kaipaa vireystason nousua, toinen saattaakin tarvita sen laskua. Myös työnkuva vaikuttaa tähän. Tauon tulisi olla irtiotto omasta työstä.

Kategoria(t): Ei kategoriaa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.