Nyt menee aiheen vierestä, mutta on pakko kertoa teille kokemastani Suomi-Ruotsi -maaottelusta Mallorcalla. Kävimme mutkin saarella perheen kanssa pääsiäisenä.
(Lentokentästä vain sen verran, että mikään ei lämmitä jonottajan sydäntä niin kuin se, että takana seisoo joku. Edessä olevalla ihmismäärällä ei niinkään ole merkitystä).
Kielikylpy kohteessa
Vietimme viikon Alcudiassa noin kahdensadan ruotsalaisen kanssa. Suomalaisia porukassa oli parikymmentä ja kohtelimme toisiamme kuin saman leirin salaiset agentit. Kaikki suomalaiset tunnistivat toisensa, mutta koko viikkona ei tervehditty. Katseita vaihdettiin kohdatessa, että saatiin tietää omien joukkojen sijainti. Tuli tunne, että nuo turvaavat selustani, jos paha paikka tulee.
Matkasta muodostui ruotsin kielen kielikylpy. Koko hotellin henkilökunta puhui ruotsia, ohjelmat, tv, palvelu ja tekstimateriaalit olivat ruotsiksi. Altaalla kuuli vain ruotsia. Viikon lopulla huomasin ajattelevani ruotsiksi. Ei ehkä huono juttu (Nimim. Pidin lukiossa penaalin kyljessä tarraa “Ruotsinkieli vapaaehtoiseksi”). Myös meidän perheemme sotkettiin ruotsalaisiin. Ei sekään ehkä huono, kun katsoi viikon leukaan asti ulottuvia sääriä ja pitkiä vaaleita hiuksia. (Nimim. Todellakin mäyräkoira entisessä elämässä).
Turisti ja aurinkolasirusketus. All Inclusive-rannekkeen ainoa huono puoli on se, ettei se sovi minkään vaatteen kanssa.
Jumppaa med Gunilla
Voitte piirtää rastin seinään, koska meikäsissi oli raahannut lomalle mukaan juoksu- ja jumppavermeet. Ja se varsinainen rasti: Osallistuin hotellissa järjestetyille ohjatuille liikuntatunteille. Tunneille piti ilmoittautua etukäteen, laittaa nimensä ja kansallisuus listaan. Siellä oltiin sitten me, 15 Gunillaa ja Pernillaa från Sverige ja minä. Jumppa ohjattiin vain minun takiani englanniksi, muuten se olisi ollut ruotsiksi.
Olin valinnut ensimmäiseksi tunniksi LEGSolutionin, jossa siis keskitytään jalkojen lihaskunnon parantamiseen. Meikämimmi keskittyi loppuloman ajan istuutumiseen, koska tuolille ja pöntölle pystyi laskeutumaan vain suorilla käsivarsilla tukea ottaen. Mutta takaisin jumppasaliin (anteeksi, Fitness Studioon, kuten se oli nimetty). Tunnin alkaessa kyseltiin, kuka on se ainoa suomalainen? Ilmoittauduin reippaasti. Ohjaaja (ruotsalainen) sanoi, että suomalaiset ovat aina kovia tekemään töitä jumppatunneilla. Eräs ruotsalaisnainen heitti, että siinä sulle vähän paineita, mutta eihän se tiennyt kenelle huuteli. Tein päälle parit näyttävät venyttelyt vielä paremmaksi varmuudeksi.
Asettauduin salissa kahden ikänsä kuntoilleen (tai siltä ne näyttivät) naisen väliin. Molemmilla oli ilme, jonka voisin kuvitella olevan moottorisahamurhaajalla ennen viimeistä kohtaloniskua. Pelotti. Ja sitten jumpattiin. Minulta loppuivat voimat jaloista puolen välin paikkeilla, mutta arvatkaa kehtasiko antaa periksi pernilla-gunillameren keskellä. Päätin pomppia siinä, kunnes henki lähtee. Ja lähti se melkein. Tunnin jälkeen ohjaaja kysyi, oletteko OK? Minä nyökkäilin näkemieni valopilkkujen takaa sinne päin missä kuvittelin hänen olevan.
Pari päivää myöhemmin palasin salille. Kirvesmurhaaja-ystäväni olivat jälleen paikalla. Tunti sujui nyt paremmin ja lähtiessämme salilta juoksin portaat viidenteen kerrokseen, jossa huoneistomme sijaitsi, koska Pernilla tai Gunilla sattui kävelemään salilta perässäni. (Neljännen kerroksen kohdalla toivoin, että hänen kerroksensa tulisi jo kohta). Seuraavana aamuna menin jumppaan kolmannen kerran ja aamulla sain viimeisen voittoni. Paloittelijamurhaaja-kaveri tuli ennen tuntia vastaan hotellin aamiaisella siviilit päällä. Ja minä jumppavermeissä! Näin hänen katseensa, kun hän nanosekunnissa rekisteröi varustukseni ja tiesi, että olen menossa jumpalle. Ha haa, Suomi-Ruotsi 1-0!
Euroviisu ei pure pienokaisiin
Suomen Päijät-Hämeestä tulevat lapset käyttäytyivät Espanjassa kuten olettaa voi. Ruotsin Euroviisubiisin tahdissa tanssivat ruotsalaislapset eivät saaneet heitä lämpenemään. Suomalaislapsen tunnistaa myös siitä, että he ovat ainoita, joilla on aina hattu päässä auringossa. Kuudentena lomapäivänä hidas hämäläinen 3-vuotias huikkasi ensimmäistä kertaa kerrossiivoojalle, että Hola! ja kotona kiitteli ruisleipäiltapaa toteamalla Thank you!
Suomituristi fiilistelee palmun alla.
Back to the basics
Mitä luulette, mitä tekee suomituristi ihan ensimmäisenä, kun palaa kotiin Epsanjan lämmöstä? Hän laittaa saunan päälle (siitä on puhuttu jo kolme viimeistä lomapäivää), syö iltapalaksi ruisleipää ja maitoa (herrajestas, miten hyvältä se voi maistua) ja tekee seuraavana päivänä lounaaksi kaurapuuroa mansikoilla ja mustikoilla höystettynä (osin myös pakon edessä, koska jääkaappi ammottaa loman jäljiltä tyhjyyttään). Lapset aloittavat limpparivieroituksen ja vanhemmat sangriavieroituksen.
Kohtalaisen näköinen auringonlasku partsilta nähtynä. Kelpaa.
Otin lomalla kuvan varpaistani valkoisella hiekkarannalla (säästän teidät siltä) vain muistaakseni sen tunteen, kun upottaa ensimmäistä kertaa talvenvalkoiset kinttunsa hiekkaan ja antaa auringon lämmittää. Turistirusketus himmenee hiljalleen ja loputkin palaneet ihosuikaleet alkavat irrota vähitellen. Reissaaminen lämpöön on upeaa, mutta kyllä on upeaa myös tulla kotiin. Meren “tuoksun” jälkeen huomaa, miten raikasta kotoinen ulkoilma on. Ja on hyvä tulla kotiin, koska viikon jälkkäribufeen ahtamisen jälkeen lomasortsit alkoivat ikävästi kiristää hanurin kohdalta.
Loppuun on pakko mainita, että läheltä nähtynä pitkäkinttuiset olivat itse asiassa hiukan kulahtaneen näköisiä. 😉
