Palautepiinaa

Palaute on hankala juttu. Kaikilla sitä on mielessä, mutta harvat sitä jakavat. Ainakaan julkisesti ja omalla nimellä.

Palauteasiat ovat aiheena lähellä sydäntäni. Koulussa halusin tehdä seminaarityöni kuluttajien valituskäyttäytymisestä, mutta opettajan mielestä aihe ei ollut hyvä, koska suomalaiset ovat niin huonoja antamaan palautetta. Pieni tarkennus: suomalaiset ovat hyviä antamaan palautetta, mutta he eivät halua tehdä sitä julkisesti (paitsi siellä lehtien yleisönosastolla nimettöminä). Kohdatessaan huonoa palvelua suomalaiset kestävät hampaita kiristellen. Suomalaiset ovat vaarallisia valittajia, koska he valittavat kotona, työpaikoilla ja illanistujaisissa.

Kun taas mennään työyhteisöön, palautehanat käännetään vieläkin tiukemmalle. Tilanne voi olla jopa se, ettei edes tiedetä, mitä palaute tarkoittaa ja millaiset pelisäännöt palautteen antamista koskevat.

Asiat mutkistuvat edelleen, kun palautten pitäisi olla työyhteisössä kaikkiin suuntiin liikkuvaa: esimiehet, alaiset ja kollegat ristiin rastiin. Siinä ei paljon palautelaatikolla tilannetta pelasteta, kun kysymys on usein asenne- ja kulttuuritasolla.

Koska minulle on selkeästi nyt vaikea paikka palautekulttuurin tuominen tälle vuosituhannelle, pyydän apua teiltä. Kertokaa hyviä käytäntöjä yli toimialarajojen. Miten palautteen antamisen kulttuuri voidaan aktivoida? Millainen olisi hyvän palautekäytännön huoneentaulu? Vai onko koko palaute aiheena so last season?

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | 2 kommenttia

Keskiaikaiset kehityskeskustelut

Käsi ylös, kuka nauttii kehityskeskusteluista? Niiden organisoija; etsien tuskassa viimevuotisia lappuja ja lippuja, täytettyjä viisisivuisia kaavakkeita. Vai niiden kohde; istuen esimiestänsä vastapäätä tuskastuneena ja turhautuneena, pohtien, mitä järkeä tässä on.

Pahimmillaan kehityskeskustelut ovat suoraan keskiajalta. Niitä tehdään, koska niin on aina tehty, eivätkä kaavakkeet ja niiden sisältö ole muuttuneet sitten 1300-luvun. Hyötyä keskusteluista saattaa olla vähemmän kuin haittaa, vaikka jokunen asia niiden ansiosta saataisiinkin korjattua. Kehityskeskustelujen väli venyy jopa vuosien mittaiseksi. Kuulin työntekijästä, joka oli päättänyt ottaa mieltään askarruttavan, uraan liittyvän asian puheeksi esimiehensä kanssa ja odotti kehityskeskusteluja sitä varten. Ja odotti ja odotti. Ja odotti. Asia ei koskaan päässyt päätökseensä.

Melko surullinen juttu, eikö. Eivätkö sekä kehityskeskustelujen pitäjä että niiden kohde ansaitsisi jotakin parempaa ja helpommin toteutettavissa olevaa? Tätä kysymystä pyörittelin mielessäni, kunnes törmäsin EJ-ohjelman aikana seuraavanlaiseen kehityskeskustelumalliin.

Mallissa ei ole kuin kaksi muistettavaa asiaa. Ensinnäkin keskustelut käydään kuukauden parin välein ja toiseksi niissä käsitellään vain neljä kysymystä:

  1. Mitä kuuluu?
  2. Mitä olet tehnyt?
  3. Mitä aiot tehdä?
  4. Miten voin auttaa?

Ja siinä se.

Te viisaat lukijani ymmärrätte, että keskustelut eivät ole käyty kahdessa minuutissa niin kuin ensinäkemältä näyttää. Järkevä esimies käy neljän näennäisesti yksinkertaisen kysymyksen kautta läpi elämää ja kuulumisia, työt, jotka on tehty sitten edellisen keskustelun (mikä niissä meni hyvin, mikä huonosti ja miksi), työt, jotka tehdään tästä eteenpäin seuraavaan keskusteluun saakka (mitä haasteita on odotettavissa, mitä uutta voitaisiin kehittää) ja miten edellämainituissa tai muissa asioissa voisi auttaa.

Keskusteluja on mahdollista viedä puitekysymysten kautta niin pitkälle kuin osapuolet haluavat. Alkuperäisessä mallissa sitä käyttävä yritys käy keskusteluja joka kuukausi. Meidän kohdallamme päädyimme pitämään niitä 2-3 kertaa vuodessa. Lisäksi vaihdoimme pysyvästi kehityskeskustelunimen palautekeskusteluiksi.

Palaute palautekeskusteluista on ollut pelkästään positiivista. Aluksi uusi malli tuntui oudolta, mutta kuin vauhtiin päästiin, kaikki kokivat sen paremmaksi kuin keskiaikaisen mallin. Miltä se teistä kuulostaa?

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | 2 kommenttia

Työhaastatteluharkat

On tullut nillitettyä nykyajan nuorista, heidän käytöksestään, asenteestaan töissä ja muusta negatiivisesta. Kun minut pyydettiin viime viikolla puhumaan ammattikoulun opiskelijoiden työnhakuvalmennukseen, päätin, että on aika lopettaa urputus ja auttaa, jos mahdollista.

Työnhakuvalmennuksesta tulee mieleen CV:n kirjoitusharjoitukset ja tuskastuneet oppilaat. Lähdin pohtimaan sisältöä sen kannalta, mikä hyödyttäisi oppilaita eniten käytännössä. (Jäänmurtajaksi alkuun olin valinnut oman työnhakuhistoriani huippuhetken: Kirjoitin hakemuksen, jossa kerroin olleeni mukana tekemässä yrityksen asiakaslehteä. Juuri ennen lähettämistä huomasin tekstissä lukevan, että olin ollut muka tekemässä asiakaslehteä).

Mutta sitten itse asiaan. Kerroin opiskelijoille, mitä konkreettisia asioita nuorilta odotetaan työharjoittelussa, eivätkä ne asiat ole kovin kummoisia: normit käytöstavat, ollaan ajoissa, ilmoitetaan, jos ei olla. Ja kerran oli pakko muistuttaa siitä iänikuisesta asenteesta. Tai kaksi kertaa. No hyvä on, kolme kertaa se tuli sanottua.

Seuraavaksi jaoin tulostamani vinkit työhakemuksen tekemiseen. Mielelläni kannustan tekemään muista erottuvia, raikkaita hakemuksia ja vaikka unohtamaan kokonaan järjettömän muodolliset ja määrämuotoiset hakemukset.

Tähän asti oltiin rämmitty teoriassa, mutta nyt päästiin hommiin. Harjoittelimme käytännössä työhaastattelua. Jaoin porukan pareihin, jotka jakautuivat haastateltaviin ja työnhakijoihin. Työnhakijat passitin luokasta ulos ja haastattelijat briiffasin hiostamaan hakijoita niin, että joutuisivat vastaamaan kunnolla kysymyksiin. Ulkona olevalle jengille sanoin, että sisälle mennään selät suorina ja ensimmäisenä kätellään reippaasti ja esitellään itsensä selkeästi. Kysymyspatterina toimi autenttinen Ferroplanin haastattelurunko, jota käytetään oikeissa työpaikkahaastatteluissamme.

Opiskelijoiden haastattelutuokioita oli ilo seurata. Luokkaan asteli joukko innostuneita ja suoraselkäisiä kavereita, jotka hoitivat haastattelut kunnialla, 30 sekunnin valmistautumisella. Kaikki saivat tämän jälkeen kertoa, miltä tuntui olla haastateltavana ja millaisen vaikutelman työnhakija oli antanut. Yleinen kommentti oli, etteivät kysymykset olleet hankalia. Minut yllätti into, jolla opiskelijat lähtivät mukaan harjoitukseen ja kuinka tosissaan se tehtiin. Hienoa työtä!

Lopuksi ehdittiin vielä lukea henkilöhtainen suosikkini, Tarina sammakonpoikasista, joka vetoaa kaiken ikäisiin kuulijoihin. Ja keskiviikon innostajaksi jaan sen vielä kerran kanssanne:

Olipa kerran joukko sammakonpoikasia, jotka halusivat järjestää kilpajuoksun. Heidän tavoitteenaan oli päästä korkean tornin huipulle. Paljon väkeä oli kerääntynyt paikalle katsomaan juoksua ja kannustamaan kilpailijoita. Juoksu saattoi alkaa.

Kukaan katsojista ei oikein tosissaan uskonut, että sammankonpoikaset pystyisivät pääsemään korkean tornin huipulle asti. Kuului vain sellaisia lausahduksia kuin

– Oi kuinka rankkaa, ne eivät varmaan koskaan pääse perille!

– Eivät ne onnistu, torni on aivan liian korkea.

Sammakonpoikasia alkoi keskeyttää, paitsi yksi, joka kiipesi yhä ylemmäs. Ihmiset huusivat edelleen

– Se on aivan liian rankkaa, kukaan ei pysty siihen!

Yhä useampia sammakonpoikasia väsyi kesken ja luovutti, mutta yksi vain jatkoi kiipeämistään yhä korkeammalle. Se ei kerta kaikkiaan halunnut luovuttaa.

Lopulta kaikki muut olivat lopettaneet kiipeämisen, paitsi se yksi sammakko, joka valtavin ponnistuksin saavutti ainoana tornin huipun. Nyt kaikki kanssakilpailijat halusivat luonnollisesti tietää, miten se kykeni siihen. Yksi meni kysymään sammakolta, miten se oli pystynyt näin valtavaan suoritukseen ja päässyt maaliin saakka.

Silloin kävi ilmi, että voittaja oli kuuro.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Työhaastatteluharkat

Erotu massasta!

Jokainen markkinoija, oli viestintäkanava mikä tahansa tuntee samaa tuskaa: Kuinka erottautua muista tai massasta edes jotenkin? Sähköposti, kirjeposti, blogit, kotisivut, some… Kaikki tuntuu olevan jo keksitty. Kun epätoivo oikein ottaa syleilyynsä, on aika palata juurille ja lukaista vaikkapa Gurumarkkinointi-kirjan sivut 174-175, joissa esitetään kahdeksan kohdan lista aiheesta Kuinka personoit viestisi tehokkaasti? On oikein hyvä muistilista myyjälle tai markkinoijalle alalla kuin alalla!

  1. Viestissä ei ole itsestäänselvyyksiä tai käsittämättömyyksiä. Asiantuntijalle ei kannata jaaritella perusasioista. Hän kyllästyy muutamassa sekunnissa, jos et tarjoa mitään uutta. Jos taas viestisi on aivan käsittämätön, vastaanottaja ei jaksa selvittää, mistä on kyse. Hän ajattelee, ettei viesti ole hänelle.
  2. Muista mitä olet sanonut. Jos olet aiemmin luvannut jotakin, älä unohda lupaustasi. Jos olet esimerkiksi puhelimessa luvannut toimittaa näytekappaleen tuotteestasi, älä lähetä seuraavalla viikolla kampanjakirjettä, jossa tarjoat näytekappaleita.
  3. Älä puhuttele kolmannessa persoonassa. Älä sano viestissäsi: “Teemme asiakkaillemme.” Sano mieluummin: “Teemme sinulle.”
  4. Puhu vain sellaisista asioista, joilla on vastaanottajalle merkitystä. Tunnistaako lukija viestistäsi ongelman, johon olet tarjoamassa ratkaisua? Vai onko viestisi täynnä ominaisuuksia, joiden hyödyistä asiakkaalla ei ole harmainta aavistusta?
  5. Älä jaarittele itsestäsi. Vältä puheita tuotteidesi laadusta ja asiantuntijoidesi erinomaisuudesta. Käytä mieluummin konkreettisia esimerkkejä, jotka kertovat tuloksista. Esimerkiksi: “Kaksinkertaistamme Yritys X:n katteet kuudessa kuukaudessa.”
  6. Viittaa sellaisiin henkilöihin, joita asiakkaasi arvostaa. Ostaja etsii referenssejä ja kysyy kokemuksia. Osoita asiakkaallesi luotettavia henkilöitä, jotka kertovat palvelusi tuloksista.
  7. Tarjoile kallisarvoista tietoa. Jos et kerro päättäjälle tuotteestasi tai sen toimintamallista mitään, hänen on vaikea ostaa hyötyjäkään. Kun tarjoat asiakkaallesi arvokasta tietoa, hän jää kiitollisuudenvelkaan.
  8. Auta sisäisessä markkinoinnissa. Ota huomioon vastaaottajan organisaatio ja päätöksentekomalli. Painota esimerkiksi sitä, miksi ratkaisusi soveltuu nimenomaan pörssiyhtiöille tai leipomoyrittäjille.

Mitä mieltä olet, erottuuku näillä massasta? Entä oletko törmännyt erityisen hienosti erottuvaan viestiin? Sellaiseen varmaan ainakin, joka ei erotu… 😉

Lähde: Apunen & Parantainen, Gurumarkkinointi 2011

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | 4 kommenttia

Kolme kovaa

Olen tykästynyt kovasti kuvien käyttöön mainoksissa myös täällä tylsän teollisuuden puolella. Kuva kertoo juuri niin paljon kuin sananlasku sanoo. Se herättää parhaimmillaan tunteen (oli se sitten positiivinen tai negatiivinen) ja saa asian jäämään mieleen paremmin kuin kauneinkaan korulause.

Kun valitsen kuvia mainokseen, huomaan rullaavani tiettyä tuttua rataa, vaikken sitä tiedostanutkaan. Asia avautui minulle, kun kuulin Seedin toimitusjohtajan Marko Parkkisen muistilistan markkinoinnin vaikutustekijöistä. On nimittäin olemassa kolme teemaa, joilla voidaan myydä melkein mitä tahansa kenelle tahansa. Jokin niistä kolmesta asiasta herättää tunteita kaikissa ihmisissä. Markkinointiviestinnän kolme kovaa ovat:

  1. Seksi
  2. Pikkulapset
  3. Koirat

Ensimmäinen on helppo ja se tehoaa lähes kaikkiin. Tämä ei tarkoita, että kaikki pitäisivät vihjailevista mainoksista, vaan sitä, että ne herättävät jonkin tunteen. Ihastuksen lisäksi se voi olla myös ärtymys, suuttumus tai ällötys. Tunne on tärkein ja se saa mainoksen jäämään mieleen. Taitoa on tietää, missä menee raja hyvän maun suhteen. (Okei okei, myönnetään, että pinkki peppukuva Alihankintamessujen uutisessa oli siinä ja siinä, mutta enpä kuullut siitäkään yhtään pahaa sanaa!)

Vaikka ei olisi krooninen vauvakuume päällä, saavat ylisöpöt tai hassunhölmöt pikkumukuloiden kuvat hymyn melkein kaikkien kasvoille. Sydän sulaa ainakin vähän, vaikkei sitä ulospäin näyttäisikään.

Loppuihin kivikasvoihin tehoaa sitten hauvat. Juoksevat, hyppivät, syövät, juovat ja leikkivät koirat aiheuttavat suhteellisen harvoin negatiivisia tunteita ainakaan koiranomistajissa. (Tämän voisi ehkä nykyään vaihtaa jo kissoiksi, koska ne ovat selkeästi vallanneet ruutuaikaa koirilta ainakin netissä).

Tätä samaa kaavaa kelattiin taas tällä viikolla, kun suunnittelimme Design Kuminan Annan kanssa uuden vesiliiketoimintamme roll-uppeja messuja ja muita tapahtumia varten. Kieliversioita sattui sopivasti olemaan kolme. Ensimmäinen oli helppo hoitaa kuvahaulla mermaid ja kyllä sieltä kaikkea löytyikin! Lapsia läträämässä veden kanssa löytyi myös ja koiria oli tarjolla vesipullon kanssa ja ilman.

Kuvamateriaalia oli vaikka minkälaista, muuta päädyimme valitsemaan vain kaksi päälinjaa. Hieman rohkeamman suomi- ja englantiversion ja neutraalimman kiinankielisen. Vaikkei minulta rohkeutta puutu, en uskalla lähteä täysin vieraaseen kulttuuriin liian avoinaisella delkolteella. Lisäksi tuo kiinalainen toistaa mukavasti kotisivujen teemaa. Koiran karvaiset tassut puhtaassa vedessä taas aiheuttivat vähän ristiriitaisia tunteita.

Mutta hei, tässä ne nyt ovat ja odotan innolla, että pääsen katsomaan noita ihan livenä parimetrisinä! Mitä mieltä olette, vetoaako kolme kovaa teihin yleensä ja mitä tykkäätte rolleista?

ferroplan_vesi_ymparisto_xstand ferroplan_vesi_ymparisto_xstand2 ferroplan_vesi_ymparisto_xstand3

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Kolme kovaa

Helmikuun hölötykset

Mihin hävisi helmikuu? Se vaan meni ja parin päivän kuluttua saa sanoa, että ensi kuun jälkeen on toukokuu. Tässä kuussa on pelastettu duuneja ja annettu niihin avaimia, valmistuttu EJ-ohjelmasta, väsätty uutta FerroNewsiä, aloitettu leuanveto-ohjelma, saatu pikavoittoja, muistettu ystävää, kannustettu Suomea ja kirottu Ruotsia. Paras antaa kuvien puhua.

Meikänainen pokkasi EJ-ohjelman tokarin helmikuun alussa. Voin suositella kaikille ja lisätietoja saa allekirjoittaneelta. Uusi ohjelma käynnistyy ilmeisesti jo tämän vuoden aikana.

Tuore EJ-ohjelmasta valmistunut patsastelee. Vasemmalla SSE&Hankenin Sari Salojärvi ja oikealla Seedin Johanna Parkkinen.

Tuore EJ-ohjelmasta valmistunut patsastelee. Vasemmalla Hanken & SSE:n Sari Salojärvi ja oikealla Seedin Johanna Parkkinen.

 

Viime vuotiseen tapaan osallistuimme Orimattilan omaan Avaimet sun duuniin -tapahtumaan, jossa vieraili noin 500 alueen oppilasta. Ehkä hitusen verran jäi taas valmistelut viime tippaan ja materiaaleja tilaisuuteen etsittiin edellisenä päivänä ja tapahtuma-aamuna mm. roskalavalta. Näin nätti siitä kuitenkin tuli!

Alihankintamessujen pinkit vermeet otettiin käyttöön häpeilemättä. Pinkki kuljettimenpätkä löytyi roskalavalta ja mustat satiinit ovat Bondin peruja.

Alihankintamessujen pinkit vermeet otettiin käyttöön häpeilemättä. Pinkki kuljettimenpätkä löytyi roskalavalta ja mustat satiinit ovat Bondin peruja.

Asd pinkki kuljetin

Lapsiraukat eivät huomanneet, kun äiti hiipi yöllä huoneeseen ja otti luvatta käyttöönsä kaikki pinkit pehmoeläimet. Hätä ei lue lakia.

 

Avainten antamisen lisäksi on pelastettu duuneja radiossa: linkit pariin viime jaksoon tässä, jos ne ovat jääneet kuuntelematta. Olen kuullut kritiikkiä ohjelmasta (sekä tv että radio) viime viikkoina. On arvostelu sitä, ettei ohjelma tarjonnutkaan mitään uutta ja ihmeellistä. Mutta hei; tällaisia me suomalaiset teknologiateollisuuden yritykset ja niiden edustajat vain olemme.

Uusi FerroNews ilmestyy tänä keväänä. Latvian vahvistuksemme, SIA Ferroplanin Kristaps Balcikonis kävi Ferroplanilla Suomessa luvallisesti vakoilemassa laadunvalvontatoimia ja muita tärkeitä tuotannon ja suunnittelun prosesseja. Kristapsin kuulumiset Suomen reissulta kuulemme uuden lehden ilmestyessä.

SIA Ferroplanin Kristaps mittailee maalipinnan vahvuutta Orimattilassa Ferroplanilla. FerroNews paljastaa, miten hänen oppimatkansa Suomessa sujui.

SIA Ferroplanin Kristaps mittailee maalipinnan vahvuutta Orimattilassa Ferroplanilla. FerroNews paljastaa, miten hänen oppimatkansa Suomessa sujui.

 

Urheilu on ollut eräs olennaisin osa helmikuuta. Meillä pyörähtää töissä lätkän alkaessa käyntiin hurja tulosveikkaus ja kappas, kun sieltä napsahti allekirjoittaneelle helmikuun pikavoitto nro 1 eli Suomi-Venäjä-matsin tulosvetovoitto.

Tämä on kevään kohokohta. Ja tänä vuonna kahdet kisat!

Tämä on kevään kohokohta. Ja tänä vuonna kahdet kisat!

 

Helmikuun pikavoitto nro 2 nasahti Avaimet sun duuniin tapahtuman aamuna, kun niittasin elämäni ensimmäisen sakon – Orimattilan Urheilutalon edestä. Ja siis täällähän ei ole lainkaan maksullisia parkkipaikkoja eikä parkkipirkkoja, joten tämä on kuin käänteinen lottovoitto. Tulos lätkäveikkausvoiton ja sakon jälkeen – 10 euroa.

Niinhän siinä sitten kävi. Kaikenlaisissa paikoissa on tullut parkkeerattua, mutta onneksi tämä tapahtui ihan kotinurkilla.

Niinhän siinä sitten kävi. Kaikenlaisissa paikoissa on tullut parkkeerattua, mutta onneksi tämä tapahtui turvallisesti kotinurkilla.

 

Ferroplanin omalla kuntosalilla käydään kaikenlaisia taisteluita. Joskus ne ovat sellaisia kuin kahdenkymmenen leuanvedon saavuttaminen tai sitten nyrkkeilysäkkiin ylettyminen.

Kuntosali - Ei rimpuloille.

Kuntosali – Ei rimpuloille.

Kuusiviikkoisen The 20 pull-ups challengen viikko 4. Tämän viikon jälkeen ollaan puolessa välissä. Juu, kyselkää vaan, että miten menee.

Kuusiviikkoisen The 20 pull-ups challengen viikko 4 on edessä ensi viikolla. Tämän viikon jälkeen ollaan puolessa välissä. Juu, saa kysellä, miten menee.

Maasta se pienikin. Hanskat kokoa L, aamupaino 15,1 kg. Vapise nyrkkeilymaailma!

Maasta se pienikin. Hanskat kokoa L, aamupaino 14,9 kg. Vapise nyrkkeilymaailma!

 

Katselin viime viikonloppuna, 22. helmikuuta takapihan lumihangen alta pilkistävää tuoretta liljan versoa. Tuli mieleen tämä:

Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan.

“Pannaan lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä.”

“Älä pane”, sanoi Muumipeikko, “se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia.”

Tove Jansson: Taikatalvi

 

Näihin tunnelmiin: mainiota maaliskuun alkua! 🙂

P.S. Bloggari lomailee ensi viikon, palataan siis 12.3.!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Helmikuun hölötykset

Anteeksipyytelyn aika on ohi

Viime viikolla toteutui bloggarin toinen pitkäaikainen haave: pääsin kolumnistiksi uudistuneeseen Yrittäjä-lehteen (suuri kiitos luottamuksesta päätoimittaja Kimmo Koivikko!), jossa julkaistiin seuraava artikkeli. Olkaas hyvät!

 

Oli tarkoitus kirjoittaa yrittäjyydestä naisnäkökulmasta. Tämä aiheutti välittömästi kiemurtelua työtuolissa, kynsinauhojen nyppimistä ja hermostunutta huokailua. Audi-miehen kauhea kohtalo välkkyi kuvina mielessä. Sysäsin ongelman harteiltani ja heitin aiheen ruodittavaksi Futuro-nimiseen yrittäjäporukkaan, jossa toimii miehiä ja naisia eri toimialoilta.

Ja huh! Vika ei ollutkaan minussa, vaan on havaittavissa yleinen ärsyyntyminen nais-etuliitteen käyttöä sekä naisten ja miesten töiden jakoa kohtaan. Ryhmässä kyseltiin, että onko niitä miesten töitä enää olemassakaan? Eräs miehisellä alalla toimiva yrittäjänainen kertoi, ettei ole kohdannut urallaan vaikeutta tai onnistumista, joka olisi johtunut vain siitä, että on nainen. Toinen kommentoi, että ehkäpä nämä sukupuolelleen epätyypillisellä alalla toimivat henkilöt menestyvät jopa paremmin kuin verenpunaisella merellä seilaavat yrittäjäkollegansa.

Jos palataan totisiin tilastoihin, totuus on, että joillakin aloilla toimii enemmän naisia ja toisilla miehiä. Eräs futurolainen kysyi, onko kukaan ostanut autoa naispuoliselta autokauppiaalta. Hiljaista oli. Tietyt alavalinnat ovat edelleen vahvasti jakautuneet, vaikka pientä vaihtelua löytyykin alalta kuin alalta. Ja onko siinä mitään vikaa? Ei kai, mutta ongelmat alkavat, kun aletaan puhua asenteesta.

Yrittäjiä valmentava ja kouluttava henkilö kertoi, että on olemassa joitakin ominaisuuksia, jotka leimaavat yrittäjänaisia. Turhan moni lähtee yritystoimintaan minimaalisin tavoittein ja panostuksin sekä olemattomin odotuksin. Lähdetään liikkeelle ”puuhastellen”. Kaikessa säästetään, hinnoitellaan alakanttiin ja mahdollisimman paljon yritetään tehdä itse. Tästä seuraa lamaannuttavan hidas startti ja pahimmassa tapauksessa jopa totaalinen väsyminen. Kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia löytyy myös miehistä, mutta heitä useammin naisilla tuntuu olevan hieman anteeksipyytävä asenne niin työhön, yrittämiseen kuin koko elämään. Miksi?

Anteeksipyytävä asenne on ulkopäin opittu asia. ”Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista… niistä on pienet tytöt tehty”. Naiset noudattavat rooleja, jotka ovat lapsuudessaan oppineet. He ovat huolenpitäjiä, tukijoita tai auttajia sitoutuen enemmän muiden tarpeiden täyttämiseen kuin omien esilletuomiseen. Tytöille opetetaan pienenä, että hiljainen käytös on oikein ja tämä tapa viedään mukana myös työelämään. Valitettavasti siitä vain ei saa minkäänlaista palkintoa.

Noustakseen asennekuopasta yrittäjän kuin yrittäjän täytyy lopettaa anteeksipyytely. Sen jälkeen pitää asettaa liiketoiminnalle rohkeammat tavoitteet ja ottaa kokonaisuudessaan reippaampi ote yritystoimintaan. Jos perinteinen nais- tai miesvaltainen ala ei tunnu omalta, siihen on varmasti hyvä syy: maailma on täynnä mahdollisuuksia, jos ei anna itsensä lukkiutua stereotyyppisiin, ulkoapäin tuleviin odotuksiin. Yrittäjävalmentaja kertoi yrittäjänaisesta, jonka oli käskenyt seitsenkertaistaa liikevaihtotavoitteensa. Nainen oli ensin pelästynyt, mutta todennut vuotta myöhemmin, että ”Tämähän kävi lopulta helposti”.

Eleanor Rooseveltin sanoin: ”Kukaan ei voi aiheuttaa sinussa alemmuudentunnetta ilman omaa suostumustasi”. Ja tämä pätee kaikkiin. Naisiin, miehiin, jokaiseen ihmisenä.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | 4 kommenttia

Dream Team: Lappuhässäkkää

Juna nimeltä Dream Team on päässyt vauhtiin ja kaikki matkustajat ovat kyydissä. Se, mitä raiteiden varrella ja päätepysäkillä on, määriteltiin tarkasti heti ensimmäisellä kerralla. Ilman yhteisymmärrystä ryhmän tarkoituksesta ja tavoitteista matkaa samaan suuntaan on vaikea tehdä.

Tarkoitus ja tavoitteet saatiin paperille käyttämällä lappuhässäkkämetodia. Työkalu on monille tuttu ja sillä on monta nimeä, mutta näin se etenee:

  1. Toimeksianto. Ryhmälle esitellään käsiteltävä asia. Yksi lause, mieluiten kysymyksen muotoon, selkeästi näkyville. Meidän tapauksessamme kysymys kuului: Mikä on Dream Teamin tarkoitus?
  2. Omat ajatukset. Kaikki miettivät kysymystä yksin ilman keskustelua. Jokainen kirjaa paperille ajatuksensa ylös omin sanoin. Tähän vaiheeseen käytetään aikaa viisi minuuttia.
  3. Työparit. Muodostetaan työparit, jotka tuottavat ehdotuksia yleiseen käsittelyyn. Parin kanssa keskustellaan aiheesta omien ajatusten pohjalta ja valitaan yhdessä neljä tärkeintä asiaa. Valitut neljä kohtaa kirjataan erillisille lapuille. Laput kiinnitetään taululle/seinälle kunkin parin omaan sarakkeeseen. Aikaa 10 minuuttia.
  4. Esittely. Jokainen työpari esittelee omat ehdotuksensa lyhyesti käyttäen noin puoli minuuttia per paperi. Muut eivät saa vielä kommentoida, vaan kuuntelevat perustelut tarkasti.
  5. Ristiinarviointi. Etsitään tärkeimmät ehdotukset valitsemalla työparin kanssa seinällä olevista neljä tärkeintä. Parit merkitsevät neljään eri paperiin plus-merkin, vain yksi merkintä saa osua omaan lappuseen. Aikaa viisi minuuttia.
  6. Aiheiden ryhmittely. Ehdotukset ryhmitellään aiheittain. Samalla eniten plussia saaneet siirretään yläriville. Aiheet sarakkeittain, sarakkeet alenevaan plussajärjestykseen. Lopuksi sarakkeet otsikoidaan.

Ja niin syntyivät Dream Teamin tavoitteet suit sait! Ryhmän tavoitteiksi muodostuivat viisi asiaa:

  • Mahdollisuus (eteenpäin suuntaava, mahdollisuuksia etsivä toiminta)
  • Avoimuus (palaute molempiin suuntiin, ilmapiirin huomioiminen)
  • Tulos (selkeät tavoitteet toiminnalle, niiden mittaaminen ja seuranta)
  • Kehitys (toimia yrityksen eduskuntana, sparrata kaikkien osastojen ideoita)
  • Asenne (työmotivaatio, sitoutuminen ja innostus ja niiden edistäminen)

Fiksuimmat (eli kaikki tämän blogin lukijat) huomasivat jo, että tavoitteiden etukirjaimista syntyy myös muistisääntö MATKA, joka on sanana vilahtanut aikaisemmin Dream Teamia koskevissa kirjoituksissa. Nyt seuraa kuitenkin tärkein kysymys. Mitä sitten? Miten saavutamme tavoitteet?

Käsittelimme seuraavissa tapaamisissa jokaisen tavoitekohdan omana kokonaisuutenaan ja käytimme siihen aikaa tarpeellisen määrän. Tavoitteiden alle keräsimme sen saavuttamiseksi suoritettavat toimenpiteet. Toimenpiteistä kokosimme työlistan, jonka kohdat numeroimme tärkeysjärjestykseen. Työlista on tallennettu julkiseen taulukkoon, josta jokainen yrityksen työntekijä voi käydä katsomassa, mitä listalla on, missä aikataulussa edetään, mitä on tehty ja mitä tuleman pitää.

Nyt ei muuta kuin töihin Dream Team!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | 2 kommenttia

Business on onnenongintaa

Tiger Woods on sanonut: “Mitä enemmän harjoittelen, sitä parempi tuuri alkaa käydä”. Löysin itseni tällä viikolla – en golfkentältä, vaan pohtimasta, onko business pohjimmiltaan pelkkää tuuripeliä.

Osallistuin tilaisuuteen, jossa suuret ja pienet suomalaiset yritykset kertoivat kansainvälistymisen askeleistaan. Olin itsekin esittelyvuorossa ja mieleeni jäi jokaiselle, myös minulle heitetty kysymys, miten olemme päätyneet johonkin kohdemaahan (esimerkiksi Vietnamiin, eikö nyt yhtään lähempää projektia löytynyt?). Lisäksi yrityksiltä tiedusteltiin, miten ovat rakentaneet laajoja jälleenmyyjäverkostoja ympäri maailmaa.

Odotin kieli pitkällä to do -listaa, jolla maailma valloitetaan, mutta vastaukset olivat jotain muuta. Suuren ja menestyneen, kv-markkinoilla toimivan yrityksen edustaja kertoi, että jälleenmyyjäverkosto on luotu pienin askelein usean vuosikymmenen aikana. Usein valinnat perustuivat yhteensattumiin; oli tavattu messuilla joku, joka tunsi jonkun, toinen oli kuullut yrityksen toimivan maassa ja otti itse yhteyttä, seminaarissa joku oli ottanut hihasta kiinni, tuurilla oli löydetty monen joukosta yksi hyvä jälleenmyyjä. Henkilö totesi vielä, että joskus valinnat onnistuivat ja toisinaan taas eivät. Vähän samoin meni meidänkin valintamme Vietnamin kanssa. Monen mutkan, sattuman ja varmaan myös onnen kautta saimme projektin ja veimme sen loppuun aikataulussa.

Mitä ihmettä sitten tehdään suunnitelmille, välitavoitteille, kv-projekteille, messuille, markkinatutkimuksille ja seminaareille, jos kaikki on kiinni onnesta? Onko mitään järkeä tehdä mitään, jos liiketoiminta perustuu puhtaasti tuuriin?

Minä sanon, että on. Tehdään edelleen kaikki edellämainittu ja verkostoidutaan vielä kymmenen kertaa enemmän. Jokainen kohtaaminen messuilla, seminaarissa, puhelimessa, verkossa tai puskaradiossa voi osoittautua myöhemmin merkitykselliseksi. Naamaa on näytettävä paljon ja usein. Tiedän, että jotkut varaavat viikoittain kalenteristaan ajan vain verkostoituakseen merkittävien henkilöiden kanssa.

Lainaan toimariamme: “Onni mutkittelee tuolla jossain ja meidän on pidettävä huolta, että osumme sen tielle jossain kohtaa”. Siksi jatkamme ponnisteluja ja jahtaamme itse oman onnemme. Yrityskin on oman onnensa seppä.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Business on onnenongintaa

Kesä töissä?

Ensimmäinen kesätyöhakemus tälle vuodelle on saapunut postilaatikkooni eli tästä se lähtee. Tarkemmin ottaen hakemus saapui 15. tammikuuta eli aikaisessa ollaan tänä päivänä työnhaussa.

Tammikuun puolessa välissä kesätöitä hakevat edustavat aktiivista ääripäätä töidenhaussa. Toisen ääripään – eli ne, jotka eivät edes halua töitä, tapasin tällä viikolla koulussa. Erittelemättä koulua ja ikäryhmää, tapasin porukan, jossa opettajan mukaan kaksi tai kolme viidestätoista ylipäätään haluaa etsiä kesäksi töitä. Muut ihmettelevät, kun rahaa ei saa mistään, mutta työhaluja ei missään tapauksessa ole.

Alkoi ahdistaa. Teki mieli sanoa: “Silloin, kun minä olin nuori…” ja taisi se vähän lipsahtaakin sieltä. Ja sitten siihen perään: “Mikä näitä nykyajan nuoria…?” Kertooko tämä nyt kuitenkaan niinkään nykynuorison tilasta kuin minun pitkälle ehtineestä iästäni ja nuorista vieraantuneesta asenteestani?

Työnantajan puolesta haluaisin madaltaa etenkin nuorten kynnystä hakea töihin, tai edes yrittää hakea. Tässä siis listaa minun mielestäni hyvän kesätyöhakemuksen kriteereistä (ja saavat tätä soveltaa muutkin):

1. Persoona peliin. Ole aina oma itsesi, koska muulla tavalla toimien polku on lyhyt. Itsevarma ja omat vahvuutensa ja kehityskohteensa tunteva henkilö on kiinnostava ja puoleensavetävä. Ei tarvitse olla stand up-koomikko saadakseen huomion itseensä. Aito, avoin ja rehellinen on enemmän kuin tarpeeksi.

Esimerkki. Olen luonteeltani enemmän innokas kuin älykäs. Keksin helposti uusia ideoita ja innostan muutkin mukaan niitä toteuttamaan. Pystyn tekemään nopeita päätöksiä. En ole vahvimmillani pienten, teknisten yksityiskohtien kanssa, mutta osaan nähda ja hallitsen asioita kokonaisuuksina.

2. Vähemmän on niin enemmän. Simppeli ja selkeä pelittää parhaiten. Ellei hakemuksessa erityisesti edellytetä pitkää kirjallista tuotosta, on parempi kertoa oleelliset ja tarjoutua tarvittaessa kertomaan lisää.

3. Vapaasti vaan. Mielestäni sähköpostissa tai hakemuksessa voi ihan hyvin tervehtiä sanomalla Moi! Moikka! tai Terve! Yltiöhygieeninen Hei! on niin nähty. Ja sitten voi laittaa loppuun mukavat Terkut, Aurinkoiset tai Innostuneet terveiset tai mikä mielentilaa sitten parhaiten kuvastaakaan. Ehkä kuitenkin kannattaa yrittää kaivaa jokin positiivissävytteinen tila ennemmin kuin päättää kirje:

Epätoivoisin työnhakuterveisin,

               Minna

4. Haluun oppia. Ei haittaa mitään, vaikkei kaikkea osaisikaan. Tärkeintä on halu oppia uutta. Tämä pätee erityisesti nuorten kesätyönhakijoiden kohdalla, joilla on usein työkokemusta nolla. Kerro silti, mitä harrastat ja mistä olet kiinnostunut. Ja aivan oikeasti: keksi vaikka joku harrastus, jos mitään ei ole, koska “En harrasta mitään, enkä ole kiinnostunut mistään” ei vaan oikein nappaa asennepuolella. (Terkut sinne tämän viikkoiseen kouluun!). Kaikki voivat harrastaa vaikka hyötyliikuntaa ja tv-sarjojen seuraamista.

5. Aktiivisuus. Tässä on tarkka raja. Hakemus sähköpostilla ja yksi soitto perään. Ei enempää, ettei mene epätoivon puolelle. Toisaalta, on täällä nähty sellainenkin kesätyöntekijä, joka kävi paikan päällä henkilökohtaisesti, lähetti sähköpostilla hakemuksen useampaan otteeseen, kävi paikan päällä uudelleen, soitti ja istui aulassa niin kauan, että paikka ja aloituspäivä varmistuivat.

Yhteenvetona: Relax ja anna palaa! Täällä ollaan valmiina ottamaan kaikki hakemukset vastaan, shoot me!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | 2 kommenttia