Pitäiskö tilata se, mitä haluat

Kesä ja loma, olivat ne sitten millaiset pätkät tai pitkät tahansa ovat ihan tuossa nurkalla, jolleivat jo täällä. Akkuja ladataan, vaikka aurinko ei porottaisikaan koko ajan paneeliin. Samalla, kun akut latautuvat, voi ajatella päissään esimerkiksi asennetta ja elämänohjeita, joilla tulevana syksynä aloitetaan alusta ja pistetään kaikki asiat järjestykseen. Tässä muutamia suosikkejani:

  1. Aina, kun mietit, pitäisikö, silloin pitäisi. Tämän hienon ajatuksen opin kouluttaja Sanna Wikströmiltä muutama vuosi sitten ja se jäi elämään mieleeni. Mieti, kuinka monta kertaa päivässä tulee ajateltua asioista aloittamalla, “Pitäiskö…”. Siellä se intuitio yrittää viestittää, että KYLLÄ PITÄISI, mutta kolmen nanosekunnin kuluttua järki iskee päälle ja sanoo, että “Älä viitti ees yrittää”. Ala vastata järjestelmällisesti itsellesi “Pitäisi” ja alkaa tapahtua. Esimerkkejä: Pitäiskö lähtee lenkille? Pitäiskö muuttaa ulkomaille? Pitäiskö soittaa kaverille? Pitäiskö kertoa asiakkaalle, missä kohtaa projektia ollaan menossa? Pitäiskö pyytää apua? Pitäiskö antaa hyvää palautetta? Pitäiskö auttaa tota mummoa? Pitäiskö alkaa laihdutuskuurille? Pitäiskö tehdä jotain?
  2. Sitä saa, mitä tilaa. Tämä kuolematon lause vie meidät iskelmän ja politiikan maailmaan, mutta hitto, se pitää paikkansa. Oletko ikinä ajatellut, että voisit vain tilata elämääsi erilaisia asioita? Ei varmaan, mutta kokeilepa. Kun joutuu pohtimaan ajatuksen kanssa, mitä oikeastaan haluaa ja sanoo tilauksen ääneen tai kirjoittaa sen näkyville, alkaa alitajuisesti myös toimia niin, että tilaus siirtyy toimitusvaiheeseen. Ja sitten se tärkeä juttu: Tilaa ihmeessä vain parasta, mitä mieleen juolahtaa, koska kuka sinua tulee rajoittamaan sen suhteen, mitä itse haluat. Esimerkki: “Tilaan itselleni aurinkoisen kesäloman (yöllä voi joskus sataa), jonka aikana en hermostu lapsilleni ollenkaan, rusketun täydellisesti, eivätkä hyttyset ja ampiaiset kiusaa minua yhtään. Lisäksi tilaan seikkailuja ja itse asiassa tilaan parhaan kesän ikinä!”
  3. Jos haluat jotain, mene ja ota se. Onko tullut koskaan mieleen, että jos haluaa jotain, se on vain mentävä hakemaan? Kuulostaa radikaalilta, mutta on itse asiassa hyvin simppeliä ja ainoa keino yleensäkään saada mitään. Esimerkki: Pidin luentoa eräässä tilaisuudessa ja aloitin esityksen kikalla, jonka opin ystävältäni, hyvinvointivalmentajalta ja monitoiminaiselta Saija Hakoselta. Näytin Fazerin sinistä suklaalevyä yleisölle ja kysyin: “Kuka haluaa suklaata?”. Jengi katseli ihmeissään ympärilleen, joten toistin kysymykseni. Yksi – kaksi kättä nousi pystyy varovasti. Kysyin jälleen: “Eikö kukaan halua tätä suklaata?” Joku sanoi varovasti: “Minä voisin ottaa sen”. Sitten totesin ääneen, että kun kerran kukaan ei halua suklaata, laitetaan se pois. Aivan luennon lopussa palasin asiaan. Juuri ennen sitä olin sivunnut aihetta Jos haluat jotain, mene ja ota se. Kysyin jälleen yleisöltä, kuka haluaisi suklaan. Heti ensi kysymällä yleisöstä pomppasi ylös yksi henkilö, käveli suoraan luokseni, ojensi kätensä ja sanoi kuuluvalla äänellä: “Minä haluan sen”. Raikuvien aplodien säestämänä hän palasi paikalleen levynsä kanssa. Meihin on iskostettu niin syvälle anteeksipyytävä “viitataan, kun on asiaa” -toimintamalli, että on päässyt unohtumaan se, millä asioita saadaan aikaiseksi.

Tässä lienee suurimpana pointtina se, että on ihan meistä itsestämme kiinni, miten oma elämämme menee ja miten siihen suhtaudumme. Asioille voi aina tehdä jotain ja jos niille ei ole valmis tekemään mitään, on turha valittaa. Maailma todellakin on mahdollisuuksia täynnä, jos niihin vain haluaa tarttua. Suurin este itsellemme olemme me ja omat ajatuksemme.

Älä ole kateellinen, älä katkeroidu, älä uhraudu, älä pohdi, mitä muut ajattelevat. Ole rohkea ja pyri tekemään sitä, mitä eniten haluat. (Kyllä, sinun pitäisi nyt heti tilata juuri sitä, mitä sinä haluat).

Minä tilaan parhaan kesän ikinä myös teille kaikille, rakkaat lukijani! Nähdään ruudulla taas syksyllä ja tehdään siitäkin paras!

085

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , | 4 kommenttia

Usko itseesi

Istuin neuvottelupöydässä venäläisten kanssa. Heillä oli suuria suunnitelmia. Venäläiset sanoivat, että haluavat voittaa kilpailun tavoittelemallaan alalla tai tarkemmin ajateltuna toimia niin, että kilpailijaa ei ole ollenkaan. Todennäköisesti näin myös tapahtuu.

Mistä hitosta tuollainen itsetunto kumpuaa? Miksi en kuule suomalaisten sanovan samoja sanoja neuvottelupöydässä? Onko itsetunnolla käytännön merkitystä? Ja mitä itsetunto oikeastaan tarkoittaa?

Wikipedia määrittelee itsetunnon näin:

Itsetunto eli omanarvontunto tarkoittaa tietoisuutta omasta arvosta, itsekunnioitusta. Itsetunto ei liity välttämättä juurikaan siihen, kuinka menestyksekäs ihminen tosiasiassa on, vaan kysymys on oman itsensä hyväksymisestä ja omiin mahdollisuuksiin uskomisesta.

Heikko itsetunto altistaa ongelmille, kun taas ihminen, jolla on vahva itsetunto, selviää helpommin takaiskuista.

 

Ei ihan huono lähtökohta businessmielessä. Itsetunto ei tarkoita suoraa menestystä, mutta vankkaa uskoa omiin mahdollisuuksiin. Hyvällä itsetunnolla selviää takaiskuista nopeammin. Lisäisin määritelmään sen, ettei koko ajan mietitä sitä, mitä muut itsestä ajattelevat.

Penkaisin seuraavaksi aihetta hakusanoilla suomalainen itsetunto. Vastaukseksi sain listan suomalaisten huonon itsetunnon myyttiä käsitteleviä artikkeleita. Julkaisuissa kehotettiin lopettamaan jauhaminen suomalaisten huonosta itsetunnosta, koska meidän itsetuntomme on ihan yhtä hyvä kuin muidenkin eurooppalaisten tai kenen tahansa.

Hienoa! En halua muuta kuullakaan, mutta miksi silti jää tunne, että jotain korjattavaa asiassa on. Suomalaiset ovat luonteeltaan ujoja ja varautuneita, mutta lisäksi syvälle sieluun on liimattu pikaliimalla “Mä oon vaan tällainen” -mentaliteetti. Sitä ei välttämättä edes tiedosteta, se vaan kuuluu asiaan. (Esimerkki: Kahvipöytään on leivottu kahdeksaatoista herkkua kolme päivää ja kun vieraat kehuvat, sanotaan: “Jotain vaan pientä tein, eihän tää nyt ole mitään, kaikki on varmaan epäonnistuneet, kattokaa kun toi kakkukin on ihan vino ja hyydykekin valui siitä päältä pois”. Esimerkki 2: Joku kehuu uusia vaatteitasi, niin vastaat: “No nää nyt on vaan jotku vanhat, jotka ostin viime kesänä alesta Robbarista, kato kun tää pussittaa tälleen rumasti täältä selästä”).

Ihmisen olisi syytä olla itsensä paras kaveri, mutta sen sijaan puhumme usein itsellemme rumemmin kuin kenellekään muulle. Kun itselleen sanoo tarpeeksi usein: “En mä osaa, olen ruma, en mä pysty”, niin ne asiat menevät. Kun oikein vakaasti päättää olla ruma ja tyhmä, siinä sitä pysytään sitten loppuelämä. Omat uskomukset itsestä rajoittavat meitä enemmän kuin mikään muu.

Ollaksemme itsevarmoja ja sitä kautta uskottavia myös neuvottelupöydissä olisi saatava peliin vähän lisää munaa. Joka käänteessä ei kannata olla supervaatimaton ja pelata varman päälle. Muuten loppuu pelit siihen. On tehtävä asennemuutos (joka lähtökohtaisesti on aina ihan helppo nakki, eikö vaan).

Projektin nimi on Usko itseesi. Aloita se heti ja tee seuraavat harjoitukset:

  1. Kiitä kehuista. Siinä ne ohjeet tulivatkin samalla. Kun joku kehuu sinua ihan millä tavalla tahansa, ei oteta päälle oravailmettä, nosteta käsiä pystyyn ja todeta “Mä oon vaan tällanen”, vaan sanotaan reippaasti “Kiitos!”
  2. Näe itsesi. Valitse mielessäsi joku uskomus itsestäsi. Mieti, millaista elämäsi on viiden vuoden kuluttua, jos se uskomus ei muutu. Tämän jälkeen mieti, millaista elämäsi on viiden kuluttua, jos tämän uskomuksen saa kumottua. Kumpaa elämää haluat elää?
Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Usko itseesi

MessuVOITTOja ja -tappioita

Nyt päästään purkamaan kokonaisuudessaan Turun reissun eli Yhdyskuntatekniikan messujen anti. Messumatka toi tullessaan eräisiä voittoja ja tappioita.

Ensimmäinen messuaamu aukesi dramaattisen näköisissä tunnelmissa, vaikka päivä valkeni lopulta oikein kauniiksi. (Mehän emme siitä tienneet mitään, koska vietimme messuhallin uumenissa kellon ympäri, mutta tiesivät kertoa).

003

Lahti Regionin messuosaston teemaksi oli valittu Hollywood ja tähdet ja sitä saatiin, mitä tilattiin. Osastolle saavuttiin VIP-sisäänkäynnistä, punaista matto myöten, luonnollisesti.

069

071

Koko jengin asusteet oli sovittu noudattamaan valittua teemaa, naisilla punainen tai musta mekko ja punainen kukka hiuksissa, miehillä tumma puku ja punainen huivi.

120

Osaston tarjoilut oheistuotteineen noudattivat samaa linjaa.

mukit

Ferroplanin osastolla esiteltiin jätteen- ja vedenkäsittelyjärjestelmiä. Teimme päätöksen lähteä messuille kevyellä miehityksellä, joten ensimmäisenä päivänä päivystimme yhdessä cleantech managerimme Teija Suutarin kanssa. Toisena messupäivänä allekirjoittanut toimi täysin kuunteluoppineena suodatinmassojen ja 3D-tulostetun NWFlo-flotasuodattimen esittelijänä. En muuten tiennyt niistä mitään ennen messuja, joten mukavasti tuli opittua uutta.

Tappioksi voisi lukea sen, että messu oli odotettua paljon hiljaisempi. Omalta osaltani ne olivat käymieni neljän YT-messujen vaisuimmat yleisömäärän valossa. Virallinen kävimäärä selviää ensi viikolla.

Tästä pääsemme pohdintaan, miten messuja tulisi uudistaa, että paikalle saataisiin oikeat ihmiset oikeaan aikaan. Joka tapauksessa messut ovat olleen murroksessa ja muutoksessa jo vuosia ja uutta toimintatapaa kaivataan tilalle. Tätäkin problematiikkaa on tullut pohdittua blogissa aikaisemmin.

massat

Sitten tullaan siihen parhaaseen kohtaan. Kaksi vuotta sitten vastaavilla messuilla Jyväskylässä koimme yhteisosastolla kirvelevän tappion, jonka haavoja nuollaan edelleen. Messut Turussa saivat jälleen vanhat traumat pintaan, kun parhaan osaston palkinto tiedettiin jaettavan ensimmäisen päivän iltana. Kun tilaisuuden alku lähestyi, mieli synkkeni, koska edellisellä kerralla oli voittajille ilmoitettu asiasta etukäteen. Astelimme paikalle leuka rinnassa.

Palkintoraati piti puhettaan pitkään ja hartaasti. Se oli ollut voittajasta täysin yksimielinen ja voittajaosasto vei kaikki elokuvan maailmaan. Blaa blaa blaa, hoh hoijaa… Siis hetkinen, sanoiko se elokuvan maailmaan?! Vielä siinä vaiheessa, kun Lahden nimi oli mainittu, ei ollut meikäläiselle asia mennyt tajuntaan. 200 messuesittelijästä osastomme valittiin parhaaksi! Tuomaristo perusteli valintaa näin:

Aivan kuten Oscar –gaalassa, jäljellä on suurin ja kaunein palkinto. Sattumaa tai ei, vuoden 2015 yhdyskuntatekniikan paras näyttelyosasto viekin meidät kaikki elokuvamaailmaan…

Kyseessä on tietysti Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n osasto. Viiden tähden osasto, johon kaikki pääsivät astelemaan VIP‐sisäänkäynnistä.

Raatilaisina meitä ilahdutti näillä messuilla uniikki konsepti. Kuntien omistama kehitysyhtiö oli kerännyt monta pientä erikoisosaajaa Lahden seudulta ja tarjonnut niille paikan omien siipiensä suojasta. Verkostoituminen, klusteriajattelu ja arvoketjut toteutuvat tällä osastolla esimerkillisen hyvin.

Tällä osastolla oli myös yhdistetty näyttävästi kolme aikaisemmin mainitsemaani genreä. Osasto oli suuri ja näyttävä sekä kokonaisilmeeltään ja teemaltaan yhtenäinen ja loppuun asti mietitty. Siitä huolimatta yksittäiset yritykset, jotka osastolla tuotteitaan ja palveluitaan esittelivät, olivat kukin itsenäisiä yrityksiä, joilta kultakin löytyy erikoisosaamista arvoketjun eri vaiheisiin. Leipää ja sirkushuvejakaan ei tältä osastolta puuttunut.

Kaiken kaikkiaan erinomainen kombinaatio, jonka nostaminen parhaaksi osastoksi oli loppujen lopuksi varsin itsestään selvä lopputulema.

Voitto

Voittopuheiden ja palkintojen vastaanottamisen jälkeen kokoonnuimme kaikki osastolle juhlistamaan voittoa ja hakkamaan toisiamme selkään. Ei olisi voinut parempi porukka sattua mukaan ja järjestäjätaho LADEC lähti täysillä toteuttamaan valittua teemaa. Ripaus hulluutta, vähän seikkailunhalua, hieman rohkeutta ja kova halu näyttää konkretisoitui messujen parhaan osaston palkintona. Kiitos omasta puolestani kaikille mukana olleille, vähänkö on siistiä olla PARAS!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa MessuVOITTOja ja -tappioita

Turku-terkut

Keväiset terveiset Turusta! Täällä ollaan valmiina aloittamaan Yhdyskuntatekniikka 2015 -messut ja tunnelma on just eikä melkein kohdillaan.

Turku

Kevät näyttää täällä enemmän kuin mukavalta, mutta palataan vielä hetkeksi lähdön tunnelmiin. Messuvalmistelut hoituvat tutulla kaavalla, jossa pari tuntia ennen lähtöä kaivetaan esille Mitä mukaan messuille -lista, jota orjallisesti seuraamalla jokainen klemmari ja käyntikortti varmistaa paikkansa messumatkalla. Sitten vaan laatikot riviin, kamat kyytiin ja menoksi.

Pakkaus

Tapana on käydä rakentelemassa osasto valmiiksi messujen avausta edeltävänä päivänä, jolloin ensimmäisenä messuaamuna on mukava vain purjehtia paikalle valmiina ja fressinä. LADECin toteuttama upea Hollywood-henkinen osasto oli tosin niin valmiiksi taputeltu, että allekirjoittaneelle ei jäänyt juurikaan muuta tekemistä kuin heittää esiteteline kasaan ja prosyyrit siihen esille.

Tunnelma

Kuten kuvasta näkyy, tunnelma Viiden Tähden Yritysten osastolla tulee olemaan VIP-tasoa. Pitkän kaavan messuraportti seuraa, mutta nyt nautitaan näistä ja toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi 20.-21.5. osastollemme cl1!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Turku-terkut

Kehityskertaus

Meillä eletään taas sitä aikaa vuodesta. Ei pelkästään rantakuntoon pääsyn viime metrejä, eikä vain kesälomien suunnittelua, vaan myös palautekeskustelujen aikaa. Siitä muistutuksena otetaan kertaus mallista, jota meillä pyöritetään muutaman kerran vuodessa:

Käsi ylös, kuka nauttii kehityskeskusteluista? Niiden organisoija; etsien tuskassa viimevuotisia lappuja ja lippuja, täytettyjä viisisivuisia kaavakkeita. Vai niiden kohde; istuen esimiestänsä vastapäätä tuskastuneena ja turhautuneena, pohtien, mitä järkeä tässä on.

Pahimmillaan kehityskeskustelut ovat suoraan keskiajalta. Niitä tehdään, koska niin on aina tehty, eivätkä kaavakkeet ja niiden sisältö ole muuttuneet sitten 1300-luvun. Hyötyä keskusteluista saattaa olla vähemmän kuin haittaa, vaikka jokunen asia niiden ansiosta saataisiinkin korjattua. Kehityskeskustelujen väli venyy jopa vuosien mittaiseksi. Kuulin työntekijästä, joka oli päättänyt ottaa mieltään askarruttavan asian puheeksi esimiehensä kanssa ja odotti kehityskeskusteluja sitä varten. Ja odotti ja odotti. Ja odotti. Asia ei koskaan päässyt päätökseensä.

Melko surullinen juttu, eikö. Eivätkö sekä kehityskeskustelujen pitäjä että niiden kohde ansaitsisi jotakin parempaa ja helpommin toteutettavissa olevaa? Tätä kysymystä pyörittelin mielessäni, kunnes törmäsin seuraavanlaiseen kehityskeskustelumalliin.

Mallissa ei ole kuin kaksi muistettavaa asiaa. Ensinnäkin keskustelut käydään kuukauden parin välein ja toiseksi niissä käsitellään vain neljä kysymystä:

  1. Mitä kuuluu?
  2. Mitä olet tehnyt?
  3. Mitä aiot tehdä?
  4. Miten voin auttaa?

Ja siinä se.

Te viisaat lukijani ymmärrätte, että keskustelut eivät ole käyty kahdessa minuutissa niin kuin ensinäkemältä näyttää. Järkevä esimies käy neljän näennäisesti yksinkertaisen kysymyksen kautta läpi elämää ja kuulumisia, työt, jotka on tehty sitten edellisen keskustelun (mikä niissä meni hyvin, mikä huonosti ja miksi), työt, jotka tehdään tästä eteenpäin seuraavaan keskusteluun saakka (mitä haasteita on odotettavissa, mitä uutta voitaisiin kehittää) ja miten edellämainituissa tai muissa asioissa voisi auttaa.

Keskusteluja on mahdollista viedä puitekysymysten kautta niin pitkälle kuin osapuolet haluavat. Alkuperäisessä mallissa sitä käyttävä yritys käy keskusteluja joka kuukausi. Meidän kohdallamme päädyimme pitämään niitä 2-3 kertaa vuodessa. Lisäksi vaihdoimme pysyvästi kehityskeskustelunimen palautekeskusteluiksi.

Lopputulemana kaikki palautekeskustelujen pitäjät käyvät käpi yhdessä yleisellä tasolla keskustelujen annin, toistuvat teemat ja yleiset fiilikset. Palaute palautekeskusteluista on ollut pelkästään positiivista. Aluksi uusi malli tuntui oudolta, mutta kuin vauhtiin päästiin, kaikki kokivat sen paremmaksi kuin keskiaikaisen mallin.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Kehityskertaus

Ei mietitä itseämme kuoliaiksi

Suomen kilpailukykyä, sen puutetta ja takaisinsaamista on tullut analysoitua ja mietittyä viimeaikoina runsaasti. Taas kerran lähdin pyörittelemään ajatusta aiheesta, kunnes mieleeni välähti, että pitäisi varmaan lopettaa koko miettiminen.

Aika usein tulee istuttua palaverissa, jossa todetaan, että: “Mietitääs vähän”. Kärsivällisyys ei ole ykköshyveeni, joten minulla alkaa siinä kohtaa tuoli polttaa takapuolta ja tuskanhiki nousta kainaloihin. Varsinkin, kun kuulin jutun kansainvälisestä toimijasta, joka oli kieltäytynyt kokonaan toimimasta skandien kanssa, koska projekteissa kuluu liikaa aikaa suunnittelemiseen, pohtimiseen, analysointiin ja miettimiseen.

Tämän pitäisi saada isot hälytyskellot soimaan meidän päissämme. Vai olisiko paikallaan tehdä asiasta ensin pieni kysely (että kaikkien mielipiteet on varmasti otettu huomioon), piirtää piirakkakuvio ja järkätä muutama syväluotaava palaveri.

Kisaa muiden maiden kanssa voisi kuvata klassisella juoksukilpailulla, jossa me – pelkään pahoin, vasta asettelemme askelmerkkejä radan varteen, kun kilpakumppanimme ovat jo pitkällä edellä. Heidän saamisensa kiinni siinä kohtaa, kun me pääsemme liikkeelle, saattaa olla myöhäistä.

Pitäisikö siis tarttua lenkkareihin vähän aikasemmin ja pinkaista radalle, vaikka suunta ei olisi ihan selkeä. Onko toimiminen ennen miettimistä turhaa riskinottoa ja rämäpäistä kärsimättömyyttä? Vai onko se rohkeutta kokeilla jotain, missä piilee mahdollisuus?

Tilanteessa tasapainoillaan riskin ja riskin välillä. Riski numero yksi on se, että kun lähdetään pimeään juoksentelemaan, saattaa suunta hämärtyä ja sattua törmäyksiä. Riski numero kaksi on se, että kun ei päästä edes juoksuradalle samaan aikaan kuin muut kisaajat, ollaan ulkona kisasta ennen kuin se alkoikaan.

Mielestäni meidän pohjoisten asukkien on aika karistaa hileet jäsenistä ja lähteä rohkeasti kisaan mukaan. Aina ei tarvitse ihan tarkkaan tietää, mihin ollaan menossa. Riskiä voi ottaa; vaihtoehtoja kokeilla, ideoida ja hersytellä, kunhan se otetaan tietoisesti. Silloin ollaan valmiita myös äkillisiin suunnanmuutoksiin.

Pimeässä kannattaa joskus juoksennella, koska se on parempi vaihtoehto kuin luovutusvoitto. Kun päivä kirkastuu ja nähdään, kuinka pahasti ollaan radalta sivussa, voidaan aina tehdä nopea korjausliike. Pääasia on olla liikkeellä.

Lopetetaan miettiminen ja ryhdytään tekemään!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , | 2 kommenttia

Mistä on hyvät joukkueet tehty

Lähes tasan neljä vuotta sitten kirjoittelin lätkähuumassa Mikko Koivun voittajajoukkueesta ja tekijöistä, jotka vaikuttivat Suomen lähihistorian toiseksi suurimman tapahtuman (suurin tapahtui vuonna 1995) kulkuun.

Kuuntelin silloin suurella hartaudella kahden miljoonan muun suomalaisen kanssa syitä ja seurauksia maailman parhaan joukkueen synnystä. Paljon oli muuttunut teknisesti suomalaisessa jääkiekossa, mutta paljon oli muuttunut myös henkisellä tasolla. Kaikki muut selitykset kuulostivat tutuilta (hyvät tyypit joukkueessa, pelattiin omaa peliä, jaksettiin tehdä töitä), mutta yksi asia jäi mieleen uutena. Joukkueen sisällä pelaajat välittivät toisistaan. He välittivät toisistaan pelissä ja pelin ulkopuolella. Jos joku teki virheen, toinen tuli paikkaamaan ja siitä jatkettiin eteenpäin.

Jokainen joukkueen jäsen kantoi vastuun itsestään ja toisista.

Valmentaja Jalonen sanoi silloin, että joukkue oli Mikko Koivun. Suomen joukkueella oli hyvä johtaja, joka oli osannut visioida tavoitteen niin konkreettisesti, ettei yhdelläkään pelaajalla ollut epäselvyyttä siitä, minne oltiin menossa.  Joukkueeseen saatiin lisäksi juuri ne tyypit, jotka haluttiin.

Hyvä johtaja, oikeat ihmiset, niistä on hyvät joukkueet tehty.

Ainekset hyvän joukkueen leipomiseen eivät ole vanhentuneet neljässä vuodessa. Ihan samalla reseptillä työelämän voittajajoukkueiden tulisi toimia. Ottaa vastuu omista ja muiden tekemisistä, pyrkiä kohti yhteistä tavoitetta ja paikata kaveria, jos jeesiä tarvitaan. Tällä tavoin toimiminen vaatii rohkeutta ottaa vastuu, avata suu oikeassa paikassa, pyytää tarvittaessa apua ja myös tarjota sitä.

Vastuu ja valta tiimin onnistumisesta on sen jokaisella jäsenellä.

 

P.S. Edelliseen kirjoitukseen viitaten: Kuuntelin eilen korva kovana tämän vuotisen joukkueen kapteenin Jussi Jokisen haastattelua siitä, mihin Suomen joukkue kisoissa tähtää. Odotin kauhulla “Tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää” -lausuntoa, mutta sieltä tulikin “Kultaa lähdetään tavoittelemaan ja mikään muu ei riitä”. Go Team Finland Go!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Mistä on hyvät joukkueet tehty

Winner takes it all

Voittaminen on kivaa. Okei, myönnetään: voittaminen on parasta. Minä en ole koskaan väittänytkään olevani hyvä häviäjä ja kysyisin, tarvitseeko ollakaan?

Suomalaisen nyky-yhteiskunnan sääntöjen mukaan voittaminen on väärin. Kaikki on tasapäistetty huolellisesti, eikä mitään eroja saisi olla olemassa. Tasapäistämisen takana on kaunis ajatus siitä, ettei kukaan saa tuntea olevansa toista huonompi. Kaikilla on oltava samanlaiset mahdollisuudet kaikkeen. Kysyn jälleen, miksi?

Totuus on, että ihmiset ovat hyviä eri asioissa, enkä ymmärrä, miksei siitä voisi ottaa iloa irti. Kaikki eivät ole yhtä hyviä laulamisessa, johtamisessa tai jalkapallossa. Miksi pitää väkisin vääntää “Kaikki pelaa” -mentaliteettia, jolloin huipuilla ei ole mahdollista kehittyä maailman parhaiksi?

Myöskään yritykset eivät saa olla voittajia. Siitä pidetään huolta verottamalla ne kuoliaaksi ja jos joku raukka sattuu rikastumaan yritystoiminnalla (en tunne ketään), hän nyt ainakin on julma riistäjä ja p*ska muutenkin.

Työmaailma toimii vielä toistaiseksi pelien sääntöjen mukaan, jossa kilpailussa saa ja pitää olla voittaja. Mitä tapahtuu, kun ikänsä tasapäistetyt koululaiset menevät työmaailmaan? Ensimmäinen järkytys lienee se, että yritykset todella palkkaavat parhaan hakijan avoimeen työpaikkaan, eivätkä ajattele sitä, tuleeko ilman paikkaa jääneille paha mieli.

Mennään vielä eteenpäin. Joidenkin vuosien kuluttua tasapäistetyt ovat yritysten johdossa. Silloin viimeistään heillekin selviää, että kaikki muut maailman maat eivät toimi “Kaikki pelaa” -säännöillä. Mitenhän mahtaa käydä Suomen kilpailukyvylle, kun kilpailu ja voittaminen on lähes kriminalisoitu?

Ratkaisu on tehdä voittamisesta hyväksyttävää ja jopa haluttavaa. Uskon, että voittaminen on kaikkien mielestä kivaa (ellei jopa parasta), mutta sen sanominen ääneen ei ole ollut hyväksyttävää. Miettikääpä suomalaista, joka sanoo julkisesti, että: “Minä haluan voittaa, eikä mikään muu riitä”. Siinä on meille tavoitetta.

Nostetaan kisaaminen taas kunniaan. Voittamisessa ei ole mitään pahaa. Ennemmin olisin huolissani välinpitämättömyydestä voittamista kohtaan. Aletaan hokea “Parhaat pelaa” ja toimitaan sen mukaan. Jokainen on hyvä jossain ja siinä lajissa on mahdollista kehittyä maailman parhaaksi. Aivan hiton varmasti matkalla tulee vastaan pari tappiota, mutta mitä sitten. Siitä opitaan ja suunta eteenpäin.

Sen lisäksi, että voittaminen on hyvä juttu, sen eteen pitää tehdä hommia. Vähintään yhtä tärkeää on asenne. Asia on nimittäin niin, että jos jotain haluaa, se pitää mennä ja ottaa.

Parhaat pelaa!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Winner takes it all

Olisi siistiä nähdä hyvä myyntiesitys

En halua ikinä enää nähdä yhtään myyntiesitystä, joka kestää yli puoli tuntia. En halua nähdä yhtään myyntimiestä tai -naista, jonka mielestä hänen oman asiansa esittämiseen ei riitä alle kaksi tuntia. En halua nähdä yhtään myyjää, joka kyselee minulta, mitähän haluaisin nähdä ja sen jälkeen syöttää minulle valmiin, 80-sivuisen PowerPointinsa.

En halua nähdä palaveripöydän ympärillä sähköpostia naputtelevia ihmisiä, jotka pysyttelevät hereillä palaverikahvinsa avulla. En halua nähdä tuskaisia ilmeitä, jotka kielivät siitä, että aika kuluu hukkaan.

En halua nähdä myyjää, jolta puuttuu ymmärrys siitä, että kaikki eivät ole yhtä innostuneita aiheesta. (Minun on helppo samaistua tähän haasteeseen, koska intoilen omistani jatkuvasti).

En halua nähdä myyjää, joka ylittää aikansa edes nanosekunnilla.

Sen sijaan haluan nähdä lyhyen ja ytimekkään esityksen, jossa minut vakuutetaan tuotteen tai palvelun tarpeellisuudesta. Haluan kuulla, mitä hyötyä siitä on minulle. Haluan, että myyjä vastaa kysymyksiini, eikä tarjoa jotain tekosyyhuttua, miksi juuri hänen valmistelemansa slidet pitäisi sen sijaan käydä läpi rivi riviltä.

Haluan nähdä myyjän, joka on valmistautunut esitykseen ja on selvästi tehnyt sen vain minua varten. (Ei haittaa, vaikka se ei olisi tehty vain minua varten, kunhan se tuntuu siltä).

Haluan nähdä myyjän, joka saa minut innostumaan aiheesta ja haluamaan kuulla lisää. Haluan, että hän pystyy maalaamaan eteeni kuvan tilanteesta, jossa seison maalissa voittajana tämän tuotteen tai palvelun ansiosta.

Haluan, että minä olen potentiaalisena, maksavana asiakkaana tärkeä.

En välitä tippaakaan, jos nämä vaatimukset tuntuvat liian kovilta. Jos et pysty vastaamaan niihin, pysy poissa.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | 2 kommenttia

Tyhmä ryhmä?

On tullut kirjoitettua paljon ryhmässä toimimisen puolesta DT:n äiskänä ja parveilun kannattajana. Jouduin kuitenkin miettimään hehkutustani uudelleen luettuani tämän talouselama.fi:n uutisen:

 

Monilla työpaikoilla yritetään keksiä uusia ideoita ryhmissä. Se ei kuitenkaan kannattaisi, kertoo Harvard Business Review.

800 ryhmän meta-analyyttinen tutkimus näytti, että ihmiset keksivät enemmän uusia ideoita kun he eivät työskentele muiden kanssa.

Erityisen hankalaa ideoiden heittely on suurissa ryhmissä.

Ryhmäideoinnissa on neljän tyyppisiä ongelmia:

  1. Vapaamatkustaminen. Ihmiset luottavat siihen, että muut tekevät hommat eivätkä jaksa vaivautua.
  2. Ahdistuneisuus. Ihmiset huolehtivat ryhmän muista ihmisistä tai heidän ajatuksistaan. Kun ryhmän jäsenet luulevat, että muut ryhmäläiset ovat heitä parempia, heidän suorituksensa heikkenee.
  3. Taantuminen keskiarvoon. Kaikista taitavimmat ryhmän jäsenet perääntyvät ja taantuvat keskiarvoryhmäläisten tasolle. Heidän hienot ideansa jäävät siis esittämättä.
  4. Tuotannon tulppaaminen. Ryhmässä ihmiset voivat esittää vain yhden idean kerrallaan jos haluaa että muut kuulevat sen. Mitä suurempi ryhmä, sitä vähemmän ideoita sen jäsenet esittävät.

 

Oli pakko jäädä miettimään, heivataanko kaikki talon ryhmätyöt vai olisiko vain paikallaan katsoa peiliin ja tehostaa toimintaa. Jos tutkimus pitää paikkansa, tulisi mielestäni seuraaviin asioihin kiinnittää entistäkin enemmän huomiota:

  1. Vastuu. Ryhmään tulee valita henkilöitä, jotka ottavat vastuun ryhmässä toimimisesta. Mitään vapaamatkustamista ei kannata katsella yhtään, vaan lisäarvoa tuottamaton kivireki saa lähteä mieluiten mahdollisimman nopeasti.
  2. Luottamus. Kestää aikansa, ennen kuin ryhmä pääsee tilaan, jossa sen jäsenet luottavat toisiinsa, ovat avoimia, eivätkä ahdistu. Tähän auttaa aika ja se ensimmäinen kunnon tappelu, jonka jälkeen ilmapiiri ei ole enää tekokohtelias ja varautunut.
  3. Upgrade! Miksi ei lähdettäisi siitä, että kaikki voivat nostaa tasonsa ryhmän taitavimpien tasolle? Sitä paitsi kaikilla on omat vahvuutensa, joista voi toisilta oppia. Ryhmän jäsenten valinnassa on oltava valppaana, että kaikilla on kaikille jotain annettavaa. Ei ryhmään kannata valita mitään “keskiarvoja”, vaan huippuja!
  4. Size matters. Ihan samaa mieltä tästä. Väitän, että jo yli viiden hengen ryhmän on toimittava todella hyvin, että kaikki pääsevät tasapuolisesti ääneen. Kymmenen hengen ryhmä on jo täysi pullansyöntikokous.

Mitäs sanotte, heitetäänkö ryhmät roskiin?

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tyhmä ryhmä?