Onko asiakkaasi kuollut?

Julkaistu: 1.4.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Se ei ole aprillia aprillia, että kevät tuo mukanaan messut. Olemme mukana Yhdyskuntatekniikka 2015 -messuilla Turussa 20.-21.5. häkäisevällä Hollywood-teemalla. Sitä ennen ehditään vielä muistutella mieliin, miksi messuille mennään ja mitä siellä tapahtuu.

Yksi tärkeimmistä asioista on ottaa kontaktia messuosastoa lähestyviin ilmestyksiin eli potentiaalisiin asiakkaisiin. Innostuneen oloiset yritysedustajat ovat osaston suola ja sokeri. Kukaan ei jaksa katsella standilla röhnääviä tyyppejä, joita ei näyttäisi kiinnostavan osastolla edustaminen yhtään.

Messuilla lorvailemalla menetetään tietenkin rahaa, mutta siinä voi menettää vielä enemmän. Tukholman kauppakorkeakoulun tutkimuksen mukaan asiakas menetetään näistä syistä:

 

1% Asiakas on kuollut.

3% Asiakas on muuttanut.

5% Asiakas on mennyt kilpailijalle.

9% Asiakkaan mielestä hinta on liian korkea.

14% Asiakas on tyytymätön tai tuntee itsensä huonosti kohdelluksi.

68% Asiakkaan mielestä myyjä oli surkean vähän kiinnostunut hänen asiakkuudestaan.

 

On aiheellista miettiä ensi kerralla, kuinka kiinnostunut on asiakkaastaan. Kannattaa edes esittää olevansa. Se ei nimittäin ole hukkaan heitettyä aikaa. 82 %:ssa tapauksista asiakas menetetään sen takia, että häntä on kohdeltu tavalla tai toisella huonosti. Näen siinä suuren mahdollisuuden, koska tämä on paljon helpompi haaste selättää kuin esimerkiksi se, että asiakas olisi todella kuollut.

Kevään messuilla kohtelemme kaikkia kuin VIP-vieraita, tervetuloa tähtien osastolle Cl1!

 

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Onko asiakkaasi kuollut?

Renki vai Isäntä?

Julkaistu: 25.3.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Yrittäjyydestä on höpötetty tässä blogissa ja muissa vieläkin enemmän viime aikoina. Kovaäänisimpiä ovat tietenkin yrittäjät itse, mutta nyt meille kaikille tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus kuulla ajatuksia yrittäjyydestä sellaiselta henkilöltä, joka pohtii yrittäjyyttä mahdollisena urana, miksi edes harkita yrittäjäksi lähtemistä:

 

“Onneksi minulla on vapaus valita kahdesta ääripäästä toinen: Isäntä, pitää hanskat lapiossa ja osoittaa heinähangolla, minkä kukon vuoro on kiekua tunkiolla. Renki, tekee niin kuin sanotaan, lapioi lietettä sinne, minne on määrätty ja juuri niin kauan kuin on tarvis, eikä hänen tarvitse pohtia, minkä kukon vuoro tänään oli kiekua vai oliko joku niistä liian väsynyt aamulla seisoakseen muutaman tunnin vai oliko kukon vuoro hautoa kanan munimia tipuja valkoisissa kalkkisissa kuorissaan.

Kummastakin hahmosta löytyy omat hyvät ja huonot puolensa. Renki tekee niin kuin määrätään, ja kun ilta alkaa hämärtyä ja määräykset ovat päivältä loppu, alkaa oma vapaa-aika ja saa vapauden valita, miten iltansa viettää. Ehkä hän lähtee tänään soutelemaan veneellä läheiselle järvelle ja hakee naapuripitäjästä Maijan mukaansa. No entäs isäntä? Isäntä määrää töitä tarpeen mukaan, pyytää naapuritilan renkiä tuomaan riittävästi kiviä, jotta omalle rengille riittää töitä vielä seuraavanakin päivänä. Isäntä ottaa viime kädessä vastuun oman renkinsä tekemisistä. Kun renki lähtee kotiin, isäntä kerää vielä lipaston ylälaatikosta aamuksi veronkeräilijöille omansa ja pohtii, kuka huomenna saa olla kukkona tunkiolla. Isäntä tekee töitä, jotta saa pitää perheensä ja renkinsä leivän syrjässä kiinni.

Yrittäjänä toimiminen pitää sisällään valtavan määrän riskejä, mutta toisaalta samalla vapauksia. Riskejä on niin taloudellisia kuin henkiseen hyvinvointiinkin liittyviä. Itse kuitenkin pidän suurimpana riskinä yrittäjänä toimimisen epävarmuutta, joka muodostuu taloudellisesta epävarmuudesta ja elämänrytmin puuttumisesta sekä suuresta vastuusta ja velvollisuudesta. Jokainen päivä voi vaikuttaa tuleviin päiviin, viikkoihin ja vuosiin positiivisesti tai negatiivisesti. Tuntemattomassa on jotain kiehtovaa, mutta mitä sitten, kun siitä tulee arkipäivää? Tässä vaiheessa kysytään kanttia, kun ei tiedetä, mitä huominen tuo tullessaan, ehtiikö ajoissa nukkumaan ja tehdä kotityöt, jotka pitäisi tehdä.

Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän renkinä olemisesta: työpäivällä on alku ja sillä on loppu, työssä viettämästä ajasta saan korvauksen silloin, kun sopimuksessa lukee, minun ei tarvitse iltapalaksi miettiä ja pohtia, kuinka mikäkin yrityksen ongelma ratkaistaan.

Yrittäjänä toimimisen epävarmuus on suurin syy siihen, miksi minä en ryhdy yrittäjäksi. Toinen syy on varmaan se, että minulta puuttuu idea, joka vastaisi kysyntään. Tarve syntyy kysynnästä ja yritykset pärjäävät vastaamalla kysyntään tarjonnallaan. Se, miten hyvin nämä kaksi asiaa saa kohdakkain, on yhtä kuin yrityksen menestys. Tai näin minä ainakin asian ymmärrän. Jos ajatellaan asiaa esimerkiksi toimistopalveluiden kannalta, näkisin, että kaikki ideat on jo käytetty: matkajärjestelyt hoitaa matkatoimisto ja asiakastarjoilut järjestää pitopalvelu. Mitä sellaista minä voisin tarjota, jota kukaan muu ei olisi jo tehnyt? Maailma, nykyään internet, on pullollaan kaiken maailman palveluita ilmaiseksi, joten miksi ihmeessä tarvittaisiin palvelua palvelulle, joka on jo olemassa ja saattaa olla jopa ilmaista?

Yrittäjänä toimimiseen on toki muitakin keinoja kuin ryhtyä elättämään itse itseään huikealla liikeidealla. Palveluntarjoajia, jotka laskuttavat puolestasi mitä ikinä onkaan tarve laskuttaa. Itse ei tarvitse huolehtia veroista tai sosiaalimaksuista, koska kyseinen yritys hoitaa ne puolestasi. Ulkopuolelle asia näyttää siltä, että olet ansiotyössä kyseisessä yrityksessä. Hieno ja erinomainen ajatus madalluttaa yrittäjyyteen ryhtymisen kynnystä. Jopa minä voisin kokeilla palvelua, vähän niin kuin tuurata isäntää kivientilausmatkan aikana.”

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | 2 kommenttia

Kevätparveilua

Julkaistu: 18.3.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Palaava lintuaura bongattu eilen! Eikö se tarkoita, että kevät on täällä? Lintujen  lisäksi meidän ihmistenkin tulisi parveilla enemmän. Se kuulostaa kivalta keväthommelilta, mutta on siinä ideakin takana.

Parveilu eli flocking on toimintapa, jossa ihmiset esimerkiksi työpaikalla totuttujen tiimien ja ryhmien sijaan hakevat uusia näkemyksiä ja ajatuksia tyypeiltä, joiden kanssa eivät välttämättä tee töitä päivittäin. Esimerkiksi Dream Teamissa toteutimme metodia, kun tarvitsimme ideoita pariin asiaan. Siinä tehtävän vastuullinen otti muutamaa henkilöä hihasta ja johti aiheen ideointia porukalla ilman ennakkovaroitusta. Ei palaveriaikaa, ei tuoleja ja kokouspullaa, vaan nopeaa ja äkkinäistä brainstormingia.

Ehdottoman tärkeää on, jos pystyy parveilemaan sellaisten henkilöiden kanssa, joiden kanssa ei normipäivänä tee läheistä työtä. Koskaan ei tiedä, millainen uusi oivallus uusilla silmillä voidaan saada aikaan.

Tästä esimerkkinä porukka, joka mietti, miten saada painavat lumet pois sähkölinjojen päältä. Lumi aiheutti vuosittain mittavat korjaustyöt ja kustannukset rikkoessaan linjoja. Erilaisista asiantuntijoista koostuvan ryhmä oli jo pitkällä miettimässä teknistä ja kallista ratkaisua (jotakin linjojen lakaisukonetta tms.), kun paikalla ollut, pöytäkirjaa kirjoittava sihteeri oli kysynyt, että miksei lumia pudoteta helikopterilla ylhäältä käsin? Tästä idea oli jalostunut eteenpäin ja lopulta huomattiin, että pelkkä kopterin lapojen aiheuttama ilmavirta pudotti lumet linjoilta. Riitti, että kopteri lensi linjojen yli edes koskematta niihin.

Koskaan ei saisi aliarvioida kenenkään kykyä nähdä itselleen tuntemattomia asioita täysin uudesta näkökulmasta. Päinvastoin! Dream Teamissa harjoitamme tietynlaista järjestettyä parveilua, jossa yrityksen jokaisen osaston edustajat tuovat kokoukseen oman toiminta-alueensa haastekohtia muiden pureskeltaviksi. Tulokset ovat olleet riemastuttavia. Henkilöt, jotka eivät punnerra tiettyjen asioiden kanssa päivittäin, tuovat asioihin välittömästi freshin, out of the box -näkökulman, jota itse ei tullut edes ajatelleeksi.

Nyt kaikki ulos laatikosta ja parveilemaan!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , | 1 kommentti

Vaikeneminen on kuraa

Julkaistu: 11.3.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Matti Meikäläisellä oli hankala työpäivä. Linjastolla numero 3, jolla hän työskenteli oli havaittu virheellisiä tuotteita. Tai siis Matti itse oli ne havainnut. Hän tiesi, että tuotteiden ongelmat johtuivat linjastoa 3 edeltävästä työvaiheesta. Siellä työskenteli muiden muassa Matin hyvät työkaverit Pekka ja Markku.

Koska Matti oli oikein mukava ja sympaattinen, tavallinen matti meikäläinen, hän ei halunnut pahoittaa Pekan ja Markun mieltä huomauttamalla heille virheestä. Ja eihän se oikeastaan hänen asiansa ollutkaan, ajatteli Matti. Kaksi viikkoa myöhemmin asiakas palautti koko vastaanottamansa tuote-erän virheellisenä.

Meistä jokainen on ollut joskus Matin tilanteessa, jossa tietää, että pitäisi avata suunsa ja puhua se puhtaaksi, mutta jokin estää tekemästä sitä. Usein tuntuu, että on parempi pysytellä hiljaa, koska niin välttää vaikeuksia. Meille opetetaan pienestä pitäen, että vaikeneminen on kultaa.

Kun asiaa pohditaan työyhteisön kannalta, vaikutukset voivat olla merkittäviä. Matin kaltaisilla tarkoilla työntekijöillä on päivittäin kymmeniä mahdollisuuksia tarttua tilanteisiin ja vaikuttaa positiivisesti omaan ja muiden tekemisiin. Jos vain uskaltavat avata suunsa.

Suun avaaminen ei saisi tarkoittaa pelkkää valittamista. Että se olisi arvokasta, epäkohtien esille tuomisessa tulisi aina tarjota myös ratkaisu, tai mieluiten jopa muutama erilainen vaihtoehto. Ratkaisuja tarjoavat suunsa avaajat ovat kultaakin kalliimpia.

Suun avaaminen tarkoittaa myös vastuun ottamista. Ilman yhteistä vastuuta asioista menetetään aikaa, rahaa ja tilaisuuksia tehdä asiat paremmin. Yhteiskunnan ja työpaikkojen tasolla vastuunottajia tarvitaan erityisesti nyt, kun pitäisi keksiä keinot päästä takaisin mukaan kansainväliseen kilpailuun.

Vaikeneminen ei ole kultaa, vaan se on kuraa. Kaikkien tulisi ottaa vastuu – ei vain omasta tontistaan, vaan laajemmin yhteisestä hyvästä. Ilman kritiikkiä ei tapahdu kehitystä ja ilman kehitystä ei pysy mukana kisassa.

Ja entäs se toinen puoli sitten? Ei silloinkaan tarvitse vaieta, kun on jotain hyvää sanottavaa. Kiitä kaveria hyvästä työstä, kun on sen aika tai kehaise yllättävällä (tai ihan millä vaan) tavalla. Myös auttaminen toimii aina, siitä jää hyvä mieli molemmille. Ehkä jonain päivänä joku auttaa sinua.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , , | 6 kommenttia

Jos haluu saada, ON PAKKO ANTAA

Julkaistu: 4.3.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Joku varmasti kutsuu tätä muurahaiskeon sörkkimiseksi, mutta palaan aiheeseen oppilaistosyhteistyö, jota käsittelin pari viikkoa sitten artikkelissa Jos haluu saada, on pakko antaa.

Artikkelin julkaisua seuraavana päivänä esitin saman sisältöisen esitykseni oppilaitosten tilaisuudessa. Ai pelottiko? Kyllä pelotti ihan hitokseen, että yleisö herkeää heittämään kumeilla tai jopa hyvin teroitetuilla kynillä. Mutta eivät ne heittäneet. Palaute oli sen sijaan erinomaista.

Tilaisuudessa ollut toinen yritysedustaja Fazerilta oli todella vaikuttunut tekemämme yhteistyön määrästä. Yliopistokampuksen pääsihteeri tuli kiittämään esityksestä ja pyysi vierailemaan johtoryhmään tulevaisuudessa, jos haluavat kuulla lisää aiheesta. Monet muut tulivat kiittelemään rohkeasta avauksesta ja uusien ajatusten herättämisestä. No niin, hienoa ja se tuntui mukavalta, mutta entäs kritiikki sitten?

Suuri kritiikki kohdistuu siihen, että kutsuin oppilaitosten kanssa tekemääni työtä (200 tuntia kolmessa vuodessa) hyväntekeväisyydeksi. Ja sitä se mielestäni edelleen on. Aktiivinen yhteistyö nykymuodoissaan perustuu siihen, että yritykset antavat aikaansa yritysvierailuihin, mentorointeihin, kurssisuorituksiin, esitelmiin ja puheisiin saadakseen palkaksi hyvän mielen. Se on hienoa, mutta kuten eräs viisas nainen on sanonut, “Ei se yhteiskunta pyöri niin”. Painotan uudelleen: Oppilaitosten on tarjottava rahanarvoista hyötyä yrityksille niiden antamaa aikaa vastaan.

En usko, että oppilaitosyhteistyö voi enää kehittyä nykyisessä muodossaan. Ja let’s face it: Jos yritykset lopettavat yhteistyön syystä tai toisesta, suurin häviäjä on oppilaitos ja sen oppilaat. Siihen pisteeseen minä en haluaisi joutua.

Sen sijaan haluan jatkaa yhteistyötä uusilla urilla. Avaan keskustelun uudelleen ja janoan  teidän ajatuksianne UUSISTA TOIMINTAMALLEISTA, joilla voimme yhdessä aktivoida oppilaitoisyhteistyötä. Antakaa esimerkkejä ja ideoita, joilla pääsemme uudelle aikakaudelle!

Hersytelläkseni aihetta listaan edellisessä artikkelissa ehdottamieni asioiden lisäksi ajatuksia, joita minulle on heitetty tai olen niitä itse pähkäillyt:

  1. Videot. Maailman simppelein juttu. Videoidaan yhteistyössä oppilaiden kanssa yrityskäyntejä ja oppilaitostilaisuuksia. HYÖTY: Opiskelijat voivat suorittaa kursseja, yritykset saavat näkyvyyttä. Materiaalia voidaan hyödyntää opetuksessa tulevina vuosina.
  2. Yhteistyö median kanssa. Tehdään kolmikannassa yhteistyötä lehtien ja muiden tiedotusvälineiden kanssa esimerkiksi tilaisuuksissa. HYÖTY: Oppilaitokset saavat isomman joukon yrityksiä mukaan tilaisuuksiin ja yritykset saavat näkyvyyttä mediassa.
  3. Rekrytointifoorumi. Esimerkiksi koko maakunnanlaajuinen foorumi, jonne yritykset voivat ilmoittaa halunsa työllistää vastavalmistuneita, kesätyöntekijöitä, harjoittelijoita ja lopputyöntekijöitä. Vastaavasti oppilaat ja opiskelijat voivat ilmoittautua sinne hakijoiksi. Pitäisi käsittää kaikkien alojen koulut, eikä vain yhtä oppilaitosta. Yritykset voisivat ostaa saitilta mainostilaa. HYÖTY: Kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Yritykset näkyvät ja hakijat löytävät paikat.

Ja nyt, rakkaat lukijani: Antakaa ehdotuksia uusista yhteistyömalleista, jotka konkreettisesti hyödyttävät kaikkia osapuolia. Antakaa ratkaisuja, ideoita, ajatuksia. Tästä on suunta ylös- ja eteenpäin!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | 2 kommenttia

Vale, emävale, tilasto

Julkaistu: 25.2.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Pääsen jälleen esittelemään erään upean vieraskynäilijän, Pinkin tehtaan ja monen muun idean isän, yhteistyökumppanin ja yrittäjän, Wiitta Oy:n Wille Viittasen. Ajankohtaisella aiheella mennään, nimittäin pohditaan median luomia mielikuvia, olkaa hyvät:

 

Peräkkäisten sähköpostiviestien otsikot tiistaiaamuna 24.2.2015 herättivät mielenkiintoni (linkit tiedotteisiin):

Avoimien työpaikkojen määrä kasvussa (Hämeen ELY-keskus) (9:00)

Työttömyyden kasvu pysähtyi Pohjois-Pohjanmaalla (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus) (9:01)

Jippii, varovaisen positiivisia signaaleja työllisyydestä! Hämeessä on otsikon sanavalinnan myötä jopa positiivisempi sävy. Tästäkö se nousu alkaa?

Päätin vilkaista ELY-keskusten tiedotteet nopeasti läpi, että mitä niissä sanotaan. Ensivilkaisulla johdantokappaleiden numerot piirtyivät verkkokalvoilleni, koska olivat molempien alueiden kohdalla kutakuinkin samat.

Pohjois-Pohjanmaa Häme
Työttömät 1/2015 29.600 hlöä 26.219 hlöä
Muutos vuodessa +2.500 hlöä +2.153 hlöä
Muutos joulukuusta 2014 -400 hlöä – 460 hlöä

Ajattelin, että ”Hetkinen, eikös työttömyys ole kasvanut toisin kuin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus otsikoi?”. Tämä ruokki uteliaisuuttani lisää, pakkohan tälle on olla jokin selitys. Varsinaista vastinetta ei löytynyt suoraan tiedotteesta vaan sieltä linkitetystä työllisyyskatsauksesta (s. 2):

Vaikka työttömiä oli 2 500 henkilöä enemmän viime vuoden tammikuuhun verrattuna, työttömyyden kasvu ei kuitenkaan jatkunut. Työttömyyden kasvuprosentti oli tammikuussa 9,2 ja kuukausi sitten 9,9.

Ahaa, siis työttömien määrä kasvoi vuoden takaisesta, mutta joulukuusta tultiin hiukan alas. Miten kävi viime vuonna, onko joulukuusta tammikuuhun tapahtuva työttömyyden lasku sesonki-ilmiö? Tämän selvittämiseksi etsin ELY-keskusten tiedotearkistosta viime vuotisen tiedotteen koskien Pohjois-Pohjanmaan tilannetta, jonka mukaan vuosi sitten muutos oli -186 henkilöä eli jonkinlaista sesonkiluonteisuutta on aistittavissa vuoden vaihteen yli siirryttäessä. Tätä ilmiötä vahvisti myös samantasoiset ja -suuntaiset muutokset Hämeen alueella samoina aikoina.

Hämeen ELY-keskuksen tiedotteen otsikointihan oli positiivisemman sävyinen, toivoa paremmasta on, kun avoimia työpaikkoja oli ilmoitettu 424 enemmän kuin vuoden 2014 tammikuussa. Olisiko Pohjois-Pohjanmaalta voitu viestittää samoin? Kyllä, siellä oli viime kuun lopussa 500 työpaikkaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Toinen positiivinen otsikko olisi voinut olla ”Pohjois-Pohjanmaan teollisuus valmistautuu nousuun: uusia työpaikkoja avautui 540 kappaletta, valmistustyöntekijöiden työttömyys väheni tammikuussa”.

Mitä asioita itse pistin korvan taakse näistä esimerkeistä?

  1. Otsikoinnilla pitää herättää lukijan mielenkiinto ja voidaan päättää jo alussa viestin sävy. Pohjois-Pohjanmaan tapauksessa varovaisen positiivinen viesti kuitenkin kääntyi itseään vastaan, kun sitä tutki hiukan tarkemmin. Hämeen tiedotteen otsikon väite kesti myös tarkemman syynin. Se, että puhutaanko työttömyydestä vai avoimista työpaikoista, määrittää lukijalle ensivaikutelman viestin sisällöstä.
  2. Tilastot ovat yksiselitteisiä, mutta monitulkintaisia. Sinänsä näissäkin tilastoissa on tarkkoja faktalukuja alueiden tilanteesta, mutta raporttien tulkinnat voivat johtaa lukijaa harhaan. Vanha sanonta: ”vale, emävale, tilasto” pitänee nykyäänkin paikkansa, mutta on tietenkin vahvasti tulkitsijan vaikutusvallan alainen. Esimerkkien kohdalla tilastodata on avoimesti saatavilla (kiitos!), joten sieltä on hyvä itsekunkin käydä tarkistamassa faktat, jos epäilyttää. Toki aina pitää muistaa, että ylitulkitseminen/väärin tulkitseminen on useita muuttujia sisältävien tilastojen kohdalla luvattoman helppoa.

Ihmiset ELY-keskuksissakin raportteja ja tiedotteita vääsäävät; viime vuonnakin julkaistiin kotisivujen ajankohtaista-osion mukaan 1 472 tiedotetta sammuttamaan tiedonjanoa, josta suuri kiitos työtä tekeville. Näinä haastavina aikoina pitää ehdottomasti pyrkiä positiivissävytteiseen viestintään, kuten molemmissa esimerkkitapauksissa tehtiin. Ja näin pitää myös meidän muidenkin toimia, jotta saadaan Suomi Oy nousuun!

Haluan toivottaa kaikille blogin seuraajille oikein menestyksekästä vuoden jatkoa!

 

Terveisin,

Wille Viittanen

wille.viittanen@wiitta.com

040 5818 958

Toimin Wiitta Oy:n toimitusjohtajana. Perheyrityksemme työllistää yhteensä 30 muovialan ammattilaista Heinolassa Päijät-Hämeessä ja Kuivaniemellä Pohjois-Pohjanmaalla. Valmistamme teknisiä ruiskuvalutuotteita koti- ja ulkomaisille asiakkaille.

P.S. Tulihan tätä blogin kirjoittamista kokeiltua pitkän harkinnan jälkeen. Miten meni? Kannattaako jatkaa vai lopettaa heti alkuunsa?

 

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , | 6 kommenttia

Jos haluu saada, on pakko antaa

Julkaistu: 18.2.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Minut pyydettiin erääseen tilaisuuteen pitämään puheenvuoro oppilaitosyhteistyöstä. Laatiessani esitystä jouduin äkillisen raivon valtaan.

Mistähän tällä kertaa on kyse?

Aloitin esityksen kasaamisen loogisesti siitä, minkälaisessa kouluyhteistyössä olen ollut viime vuosina mukana. Listalle pääsivät lukuisat yhteistyöhankkeet ammattikoulun, peruskoulun, yliopiston, ammattikorkeakoulun ja lukion kanssa. Työ– ja TET-harjoittelijat, lopputyöntekijät ja yritysvierailut. Kurssisuoritukset, portfoliot ja harjoitustyöt. Kouluilla pitämäni luennot, yrittäjäyhdistysyhteistyö, Orin Hampaat -yritysideakilpailu, yrittäjyysesitykset, Taitaja2014 -lajituomarointi, Avaimet Sun Duuniin -kesätyötapahtumat, työnhakukoulutukset sekä puheet. Mieleen tuli monta mukavaa muistoa, mutta samalla hiipi takaraivoon jonkinlainen ikävä tunne.

Laskin karkeasti kolmen viime vuoden aikana erilaisiin kouluyhteistyöhöhankkeisiin käyttämäni tunnit ja järkytyin. Olen käyttänyt sinä aikana silkkaan hyväntekeväisyyteen 200 työtuntia eli lähes puolitoista kuukautta työaikaa! Joo joo, laiska töitään luettelee, mutta aikuisten oikeesti hei.

Ymmärrän yhteiskunnallisen vastuun aspektin, mutta mikä on riittävä tuntimäärä sen suorittamiseksi? 200 tuntia, 500 tuntia, 1 000 tuntia?

Aloin pohtia, mitä yhteistyö todella tarkoittaa. Yhteistoiminnan eri tasoja voidaan määritellä mm. näin (Lähde: Couch 1986/ Mönkkönen 2002, 42-44):

  1. Tilanteessa olo – Osapuolet ovat läsnä tilanteen vaatimuksesta (esim. tehtävänsä tai roolinsa vuoksi), mutta kumpikaan ei erityisemmin panosta vuorovaikutuksen syntymiseen.
  2. Sosiaalinen vaikuttaminen – Toinen osapuoli käyttää tilanteessa valtaa ja toinen jää varjoon tai hänen roolinsa mitätöityy.
  3. Peli – Tilanne, jossa toinen tai molemmat osapuolet pelaavat tiettyjen pelisääntöjen mukaan ja yrittävät hoitaa sillä ”pelin kotiin”.
  4. Yhteistyö – Molemmat osapuolet sitoutuvat samoihin päämääriin, näkevät yhteisiä tavoitteita ja etenevät niitä kohti.
  5. Yhteistoiminta – Korkein sosiaalisen vuorovaikutuksen taso, jossa syntyy molemminpuolinen luottamus ja molemmat osapuolet arvostavat toisiaan.

Perinteisen oppilaitosyhteistyön voisi nähdä olevan jossakin tasolla 1-2. Näin ollen voidaan unohtaa sana yhteistyö tästä yhteydestä kokonaan. Voisin sen sijaan siirtyä käyttämään sanaa avustus.

Oppilaitos”yhteistyö” on jämähtänyt jonnekin 30 vuoden päähän menneisyyteen ilman mitään muutosta. Antajapuolena toimii yritys ja saajana oppilaitos. Että minä haluaisin jatkossa tehdä oppilaistos”yhteistyötä”, sen on muututtava molempia osapuolia hyödyttäväksi ja businesta paremmin ymmärtäväksi.

Koska tapoihini ei kuulu pelkkä länkyttäminen, vaan myös ratkaisuiden tarjoaminen tilanteen korjaamiseksi, ehdotan seuraavaa:

  1. Opettajat työharjoitteluun. Kaikki lähtee opettajista. Esimerkki otetaan aikuisista, vaikka muuta väitettäisiin. Opettajan arvostus yrittäjyyttä kohtaan ja business-taju tarttuvat auttamatta nuoriin.
  2. Aito vaihtotalous. Oppilaitosten on tarjottava rahanarvoista hyötyä yrityksille niiden antamaa aikaa vastaan. Esiintymisvalmennusta, kieliapua, tilaisuuksissa avustamista, some-koulutusta tai mitä ikinä keksitäänkin. Iänikuisia yritysportfolioita en halua nähdä enää yhtäkään.
  3. Rohkeus. Uuden yhteistyömallin ylläpitäminen vaatii molemminpuolista aktiivisuutta ja ennen kaikkia toimintaa. Kummankin osapuolen on osattava vaatia itselleen selviä hyötyjä ja ponnistella niiden saavuttamiseksi.

Jos haluu saada, on pakko antaa.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , | 16 kommenttia

Kuinka maailma pelastetaan

Julkaistu: 11.2.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Tiedoksenne: Yksi nainen voi pelastaa maailman. Tämä on käynyt selväksi, kun olen ollut mukana Sori15-ryhmän lyhyessä, mutta sitäkin vauhdikkaammassa tarinassa.

Keskiviikkona 29.1.2015 Sori15 -projektiryhmän perustaa 22 yrittäjää eri puolilta Suomea. Tavoitteena on edistää työllisyyttä ja parantaa pienyrittäjän asemaa. Perustavassa kokouksessa päätetään alkaa pitää blogia, jonka julkaisupaikaksi valitaan City-lehden sivusto.

Sunnuntaina 1.2.2015 klo 18.00 julkaistaan ensimmäinen blogiartikkeli otsikolla Näistä syistä en palkkaa enää ketään. Vuorokauden kuluttua blogitekstiä on jaettu lähes tuhat kertaa ja sen on käynyt lukemassa 50 000 lukijaa.

Maanantaina iltapäivällä blogitekstin kirjoittaja saa puhelun Yleltä. Hänet halutaan Ylen asiaohjelma Kioskiin kertomaan syistä, joista ei halua palkata enää ketään. Ohjelma esitetään suorana lähetyksenä tiistaina 3.2.2015.

Sori15-ryhmä saa oman logon.

sori15neliologo

Ohjelman esittämisen jälkeen ryhmä, bloggaaja ja artikkeli mainitaan useissa eri yhteyksissä radiossa, nettifoorumeissa ja sähköisissä julkaisuissa. Yleltä tulee uusi soitto: Tällä kertaa he haluavat tehdä koko ohjelman mittaisen haastattelun vain yrittämisestä ja työllistämisen edellytyksistä.

Ryhmä laatii teesit.

Sori15Teesit

Sori15-ryhmä perustaa Facebook-sivut ja jatkaa artikkelien julkaisua blogissa. Se menee tapaamaan kansanedustajia henkilökohtaisesti ja luukuttaa olemassa oloaan minkä ehtii. Toiselta kansanedustajalta tulee viestiä, että ensimmäinen artikkeli on huomattu eduskunnassa ja se on herättänyt keskustelua.

Tämän artikkelin kirjoitusajankohtana ryhmän julkaisemia artikkeleita on luettu lähes 100 000 kertaa ja jaettu 2 572 kertaa. Facebook-sivulla on 1354 tykkääjää.

Miten tämä on mahdollista? Miten 22 naista sai alle kahdessa viikossa aikaan mediahuomion ja kansanliikkeen puhtaasti talkootyöllä? Mielestäni kyse on näistä:

  1. Rohkeus. Tämä on kaikki kaikessa. Nykypäivänä löytyy entistä vähemmän rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa asioista ja tekevät sen omalla naamallaan ja nimellään. Nimettömiä länkyttäjiä on maailma pullollaan.
  2. Oikea aika. Vaalien alla yrittäjillä on paljon ystäviä. Luvataan ummet ja lammet, että saadaan ääniä kalasteltua. Tämä lienee kuitenkin paras aika tuoda asioita esille, kun ehdokkaat ovat nälkäisiä kuin sudet.
  3. Tuuri ja taidot. Ryhmällä kävi tuuri. Samasta porukasta löytyi tiedottaja, graafista osaamista, kirjoituskokemusta, taiteellista näkemystä, bloggareita ja monta muuta, jotka ovat omalla panoksellaan saaneet askel kerrallaan asioita eteenpäin. Tällaisen ryhmän tuki takana uskaltaa lähteä viemään isojakin asioita julkisuuteen.
  4. Aggressio. Ilman tunnelatausta tulee harvoin luotua mitään upeaa. Mitä suurempi tunne, sitä enemmän saa aikaiseksi. Onnistuimme kanavoimaan turhautumisen oikein.
  5. Tehdään, eikä mietitä. Kultuuriimme kuuluu “keskustella” aiheista loputtomiin, mutta käytännön teot puuttuvat. Tässä nähdään, että hetken mielijohteella saa usein aikaan paljon enemmän kuin loputtomasti suunnittelemalla ja analysoimalla.
  6. Rohkeus. Tämä on entistä tärkeämpi, kun palautetta alkaa tulla. “Kun viattoman kivitys alkaa, siihen voi aina luottaa, että p*skahousut pakenevat paikalta”, on eräs viisas henkilö sanonut. Tämä pitää paikkansa. Kun tulee paha paikka, punnitaan se, ketkä oikeasti uskaltavat seisoa sanojensa takana. Ja jatkaa eteenpäin, vaikka tuuli puhaltaisi välillä kylmästi.

Ihmisiä, jotka todella voivat muuttaa maailmaa on hyvin harvassa. Onneksi saan tuntea yhden heistä. Ryhmän tarina on vasta alussa, mutta se on saanut liikkeelle jotain erityistä. Ihmiset haluavat muutosta ja lähtevät mukaan. Media ja päättäjät ovat kuulolla. Lopulliset tulokset nähdään kuluvan vuoden aikana, mutta alku ei olisi voinut olla hienompi.

Toivon, että tarina innoittaa myös muita olemaan rohkeita ja uskomaan siihen, että yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa.

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kuinka maailma pelastetaan

Esiintymiseuforia

Julkaistu: 4.2.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Muistatteko, kun kirjoitin esiintymisjännityksestäni artikkelissa Esiintymiskramppeja? Pidän esiintymisestä, vaikka se jännittääkin ja halusin oppia lisää, joten menin esiintymisvalmennukseen.

Valmennus alkoi videoinnilla, jossa heitettiin osimoilleen kylmiltään presentaatio omavalintaisesta aiheesta. Oma lähtökohtani oli se, että vaikka jännitänkin pirusti, pystyn pitämään ääneni kurissa, olemaan asiallinen ja pysymään paikoillani. MUTTA. Siinä se vika juuri olikin.

Ne, jotka ovat nähneet minut livenä, tietävät, että olen kova puhumaan, huidon samalla käsilläni, innostun, puhun liian nopeasti niin, että sylki roiskuu ja nauran kovaa. Mutta mitä tallentui videolle? Ruudulla näkyi kylmän viileä tyyppi, joka tykitti esityksensä yhteen asentoon (ihan rauhalliseen kyllä), seisahtaneena, ilmekään värähtämättä, puhuen samalla ylirauhallisella äänenpainolla alusta loppuun.

Jostain syystä olen saanut käsityksen, että tuollainen asiallinen pönöttäminen on vaikuttavaa esiintymistä, mutta en olisi voinut veikata pahemmin pieleen. Sitten alkoivat treenit.

Opettelimme ensin istumaan oikein, sitten seisomaan ja lopulta kävelemään oikein. Pelkästään oikeassa asennossa istuminen ennen esiintymistä vaikuttaa siihen, miten esiintyminen sujuu. Jos kyyhöttää huonossa ryhdissä, jalat tuhannen ristissä, itsensä pieneksi tehden, on pieni myös lavalla. Juuri ennen lauteille astumista kannattaa ottaa hetkeksi oikein äijä haara-asento ja tuuletella käsillä ilmaan niin isosti kuin pystyy. Ja sitten hyvässä ryhdissä esiintymään. Katse suunnattuna eteenpäin, leuka alhaalla.

Ennen varsinaista esiintymistä seisotaan hetki perusasennossa, jossa ei “uhata” yleisöä millään tavalla. Perusasento on lonkkaluiden levyinen haara-asento, kädet sivuilla rennosti roikkuen. Esitys alkaa itsensä esittelyllä. Saimme helposti kulumaan puoli tuntia vain harjoitellessamme sanomaan omat nimemme. Nimi lausutaan rauhallisesti niin, että etu- ja sukunimen välissä on selkeä välilyönti. Kokeile ja kuuntele tästä lähtien, miten ihmiset nielaisevat oman nimensä esityksensä alussa lähes poikkeuksetta.

Kun esitys alkaa, voi ottaa rennomman asennon, piirtää kuvioita ilmaan käsillä, osoittaa yleisöä avoimella kämmenellä, (eikä sormella ampuen) ja pyytää kommentoimaan tai osoittaa puheen huomioita sormilla, kuten kolme tärkeintä pointtia, jotta ne erottaa perustarinan keskeltä. Kun liikutaan, rintamasuunta pidetään aina yleisöön. Myös silloin, kun piirretään fläpille. Tätäkin kannattaa harjoitella, koska piirtäminen pitää sujua niin, että vartalo on osittain fläppitaulun takana. Ja tämä on tärkeää: Kun piirrät, suu EI käy ja kun puhut, ET piirrä. Tällä tavalla saa yleisön huomion ja kiinnostuksen kasvamaan. Kokeile pois!

Vaikuttava esiintyminen on kaikkea muuta kuin pönöttämistä. Juuri ne huitomiset, naurut ja selostukset ovat juttu, joka tekee esiintymisestä mieleenpainuvaa ja persoonallista. Pitää vain tietää, miten huitoa, missä kohtaa hypätä ilmaan, mihin suuntaan ottaa askeleita ja kuinka käyttää äänenpainoja.

Tästä lähtien en enää yritä hillitä geeniperimässäni saatua käsien huitomista tai luontaista taipumusta innostua kaikesta täysillä. Lisäksi yritän erityisesti tuoda esitykseeni ilmeitä ja hymyillä enemmän. Kiitos Esiintymisvalmennus ILO:n Niina, saan olla esiintyessäni oma itseni!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Esiintymiseuforia

Uudenuutukainen

Julkaistu: 27.1.2015 | Kirjoittanut: Minna Patosalmi

Nonni! Nyt on näppäimistö taas sormien alla ja täydellä mennään eteenpäin. Siinä se siintää edessä: uudenuutukainen vuosi, täynnä odotuksia ja uusia aloituksia.

Kuten jo huomasitte, blogin ilme on uusiutunut ja kielii ulkoasullaan myös jotakin kuluvan vuoden uudesta markkinoinnin teemasta, mutta palataan siihen vuoden edetessä kohti syksyä ja messuja… 😉 Lisäksi blogi on vihdoin saanut itselleen oikean nimen, se on tästä lähtien Ei mitään rimpuloita -blogi ja pyrimme pitämään sisällön se mukaisena!

Vuoden henkiseksi teemaksi haluaisin nostaa rohkeuden tehdä päätöksiä, paino sanalla tehdä. Liian paljon tulee toivottua asioiden muuttuvan paremmaksi ilman konkreettista yritystä tehdä niiden eteen yhtään mitään. Niinpä tänä vuonna tehdään ja varmasti roiskuu, kun rapataan, mutta pääasia on, että mennään jonnekin. Jos mennään väärään suuntaan, muutetaan kurssia. Suunnan muutos ei tarkoita luovuttamista.

Vuoden alkajaisiksi tarjoilen jälleen Elina Arasolan tekstiä, jossa vilautetaan osaltaan uusia suuntia, joihin luovimme. Olkaa hyvät!

Vuoden takainen vieraskynäilijä iskee jälleen. Silloin kynästä lähti henkilöstöntsemppauskirjoitus – miten tsemppi eri muodoissaan on lopulta hyvin pieniä tekoja ja eleitä. Nyt sama kynä kirjoittaa konkreettisesta ja rohkeasta muuvista, mitä Ferroplan on tekemässä samaiselle asialle. Ferroplan haluaa tulla vieläkin paremmaksi (niin kuin me kaikki) ja siihen se tarvitsee jokajannun ja jokamirkun täyden panoksen.

Noh, kaikki tietää, miten vaikeaa on saada porukka mukaan johonkin uuteen. Toimintatapojen ja kulttuurin muutos työpaikoilla on kovan väännön takana, vaikka muutos tietäisi parempaa. Ei tarvitse kuin ajatella omia uudenvuodenlupauksiaan, niin toteaa että uusiin käytäntöihin on pahuksen vaikea totutella. Että joka päivä syö puoli kiloa vihanneksia. Ja töissä lukee sähköpostit vain kaksi kertaa päivässä. Mepäs ihmiset ollaan sellaisia – jossei peräti muutosvastarintaisia, niin vähintäänkin tapojemme orjia. Muutos ottaa aikaa, vaatii sinnikkyyttä, koettelee uskoa ja suorastaan huutaa uusia konsteja toteutuakseen.

Käskyttämällä ja madonlukuja lukemalla ei paremmaksi tulla, se tiedetään. Otetaan siis uudet konstit käyttöön. Tähdätään häpeilemättä korkealle. Ja hyödynnetään aikamme tarjoamia mahdollisuuksia kekseliäästi. Siksipä kehitteillä onkin nyt työkalu, digitaalinen kädenjatke, jonka avulla jannut ja mirkut asemastaan riippumatta saavat positiivista potkua työarkeensa.

Työkalu toimii personoidumman johtamisen välineenä, skaalautuu yksilöllisiin tarpeisiin, luo ihmisten välille vaivattoman yhteyden niin keskinäiseen kannustukseen kuin ideoiden tai osaamistensa jakamiseenkin. Tämä kehitettävä sovellustyökalu – työnimeltään UpWorks  – on paitsi keppihevonen halutun muutoksen aikaansaamiseksi, ennen kaikkea moderni ja näppärä apuneuvo kohdata työntekijät yksilöinä.

Orimattilalainen kuljetinratkaisutehdas on siis kuljettamassa itseään etulinjassa kohti uuden ajan henkilöstöratkaisuja. Homma etenee kolmessa vaiheessa yhteensä 8 yrityksen kesken. Ensimmäisen vaiheen jälkeen kerromme kuulumiset: mentiinkö metsään vai löydettiinkö kultajyviä.

Mikäli olet Ferroplanin kaltaisella ennakkoluulottomuudella varustettu yritys, lähde sen vanavedessä mukaan uraauurtavaan UpWorks -proggikseen. Hommaa yhdessäorkesteroivat Lapioworks ja SmartUp Oy. Lisätietoja Elina Arasola, 044 335 3908.

 

Upeaa alkanutta vuotta 2015, tehdään siitä paras ikinä!

Kategoriat: Ei kategoriaa | Avainsanoina , , | 4 kommenttia